Maailmanmestaruus on Lando Norrisille katkolla, mutta kaikki voi kääntyä vielä päälaelleen

Oscar Piastrilla ja Max Verstappenilla on sunnuntaina yhteinen vihollinen - Lando Norris.

Formula 1

Maailmanmestaruus on Lando Norrisille katkolla, mutta kaikki voi kääntyä vielä päälaelleen

Qatarin GP:n asetelmat ovat ennakolta sähköiset, sillä maailmanmestaruus saattaa ratketa jo sunnuntaina.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 29.11.2025 | KUVAT Red Bull Content Pool

Qatarin F1-osakilpailuun lähdetään kutkuttavissa asetelmista. Kakkosruudusta starttaava McLarenin Lando Norris varmistaa Qatarin kisan voittamalla maailmanmestaruuden, mutta paalulta lähtevä tallikaveri Oscar Piastri ja Red Bullin Max Verstappen eivät ole vielä irrottaneet otettaan mestaruuspokaalista.

”Aika-ajo sujui aika odotetusti. Tänä viikonloppuna Piastri on ollut tallikaveriaan nopeampi ja nostanut itsensä taas isoksi haastajaksi. Kaksikon tilanne tuo lisää jännättävää sunnuntain kisaan. Muistutan kuitenkin taas, että Max Verstappenia ei voi laskea ulos vielä mistään, sillä hänelläkin on nyt nenässään vahva mestaruusvainu, eikä hän ikinä luovuta helpolla”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari muistuttaa.

McLarenien Las Vegasin kisan tulos oli lopulta katastrofi, kun molemmat kuskit hylättiin liian ohuen pohjalevyn vuoksi.

”Nyt autot on selvästi säädetty enemmän varman päälle. Autoa ei ole säädetty yhtä alas kuin viime viikonloppuna. Vegasissa oli kosteaakin säätä ja silloin pohjalevy ei kulu samalla tavalla kuin kuivassa säässä. GP ajettiinkin sitten kuivalla säällä ja matalalle säädettyjen autojen pohjat saivat kisassa radasta kunnon santapaperihiontaa, joka kulutti niitä lopulta liikaa.”

Verstappen kuittasi Vegasissa voiton. Qatarin viikonlopun hän on ajanut pomppivalla autolla, mikä on häirinnyt puolustavan mestarin tuloksentekoa.

”Verstappen sanoi itse aika-ajon jälkeen, että tilannetta saatiin säädettyä paremmaksi sprintin jälkeen ja hän oli suht toiveikas kisan suhteen. Verstappenin tekemisiä kannattaa kisassa siis seurata.”

Ferrarien tulokset Qatarissa ovat lähes katastrofaaliset. Lewis Hamilton on aivan häntäpäässä ja Charles Leclercilläkin on ollut vaikeuksia mahtua kympin sakkiin.

”Paineita piisaa Ferrarilla taas tämän viikonlopun jälkeen. Kohta joku syntipukkikin on jo Maranellossa löydettävä. Ferrarilta kerrottiin viikolla, että tämän kauden auton kehitys loppui aikaisessa vaiheessa, koska haluttiin jo keskittyä kehittämään ensi kauden autoa. Se on se tavallinen selitys tällaisessa tilanteessa. Mutta selityksiä aina löytyy. Ferrari on aika käsittämättömässä tilanteessa”, Mustakari pähkii.

Qatarin GP:ssä kuljettajien on pakko tehdä kaksi varikkopysähdystä osakilpailun aikana. Syynä on radan luonne, joka kuluttaa kovasti renkaita.

”Kaksi pakollista stoppia tuo paljon lisää jännitettävää kisaan. Kalenterissa on muitakin kisoja, joihin voisi lisätä toisen stopin jo pelkästään siksi, että katsojilla olisi enemmän seurattavaa tylsässä kisassa. Tallien strategiat ja niiden toteutuminen ovat nyt entistä suuressa roolissa ja kaksi pysähdystä vaati myös paljon enemmän suunnittelua. Tässä kisassa lisästopeissa on kyse lähinnä turvallisuudesta. Isoja rengasrikkoja ei kaivata”, Mustakari lisää.