Trondheimin MM-hiihdot päättyivät skandaalimaisissa tunnelmissa, kun kolme norjalaista mäkihyppääjää mukaan lukien suurmäen kisassa toiseksi sijoittunut Marius Lindvik hylättiin sääntöjen vastaisen hyppypuvun vuoksi.

Kyseessä ei ollut lipsahdus, vaan tietoinen vilppiyritys, jonka avulla norjalaishyppääjien oli tarkoitus saada lisää metrejä hyppyihinsä. Tämän myönsi myös Norjan mäkihyppyjoukkueen urheilujohtaja Jan-Erik Aalbu sunnuntaisessa tiedotustilaisuudessa.

”Olemme huijanneet. Yritimme huijata systeemiä. Sitä on mahdoton hyväksyä”, hän sanoi.

FIS selvittää vielä, miten laajaa Norjan huijaaminen on ollut ja ketä ja minkälaisia rangaistuksia huijaamisesta ropisee.

Kysymys ei ole mistään vähäpätöisestä asiasta. Janne Ahonen arvioi Ylellä, että pukumanipulaation hyöty voi olla suhteessa jopa suurempi kuin mitä Lahden 2001 skandaalissa kiinni jääneet suomalaishiihtäjät saavuttivat dopingin avulla.

***

Norjalaisten kannalta tilanne on äärimmäisen nolo ja kiusallinen. He järjestivät Trondheimissa MM-kisat, jotka kurjista sääolosuhteista huolimatta olisivat jääneet elämään monesta syystä. Urheilullisesti kaiken kruuna oli Johannes Høsflot Klæbon voittamat kuusi maailmanmestaruutta. Toinen kruunu oli miesten 50 kilometrin hiihdon käsittämätön, arviolta jopa 100 000 katsojan yleisömeri.

Nyt sitten norjalaisten on pureskeltava samanlaisia otsikoita, joita suomalaiset joutuivat nielemään 24 vuotta sitten Lahdessa.

Tilanne on kiusallinen myös FIS:n kannalta. Se pääsi hylkäykseen johtaneen vilpin jäljille, kun puolalainen Sport julkaisi salaa kuvatun videon, jossa Norjan valmentaja Magnus Brevigist ja ompelija Adrian Livelten käsittelivät hyppypukuja.

Sportin mukaan kaksikko olisi asentanut mäkipukuihin kloonattuja siruja. Sirujen tarkoituksena on valvoa, että hyppääjät käyttävät kauden aikana vain kymmentä ennalta tarkastettua ja hyväksyttyä pukua.

FIS kertoi myöhemmin, ettei kysymys ollut sirujen kloonauksesta, vaan kyseessä oli pelkästään tekstiileihin tehdyt sääntöjen vastaiset muutokset.

***

Hyppypuvuilla kikkaileminen ei ole uusi asia mäkihypyssä.

Kun voittamisen ja menestymisen tahto on suuri, silloin etsitään kaikkia mahdollisia ja mahdottomia marginaaleja. Kaava menee yleensä siten, että sääntöjen laatijat tulevat aina perässä. Näin tapahtui aikoinaan piristeiden ja myöhemmin hormonien käytön kanssa.

Esimerkiksi erilaisia piristeitä voitiin käyttää vuosikymmeniä vapaasti, kunnes niiden käyttöä alettiin panna kuriin 1960-luvun lopulla. Sen jälkeen kysymys oli eräänlaisesta kissahiirileikistä, jossa urheilulääketiede kehitti ja löysi uusia piristeitä – ja urheilun sääntöjen tekijät kielsivät ne.

Samoin tapahtui myös hormonivalmisteiden kanssa. Niitäkin ehdittiin käyttää piristeiden rinnalla ja piristeiden käytön kieltämisen jälkeen vuosikausia, kunnes myös ne kiellettiin 1970-luvulla.

Urheilun ja sääntöjen kiertämisen keskinäinen suhde ei ole muuttunut kielloista huolimatta. Logiikka toimii siten, että on olemassa säännöt, joiden tulkintaa voidaan venyttää – tai sitten ne voidaan härskisti ylittää.

Ongelmana ei ole pelkkä rajanveto. Kun sääntörikkomuksiin ei puututa heti alusta pitäen jyrkän ehdottomasti, urheilijoille ja valmentajille syntyy kiusaus tulkita tilanne siten, että on olemassa jokin mystinen vyöhyke, maan tapa, joka antaa oikeuden rikkoa vähäisessä määrin sääntöjä.

***

Hyppypukujen säännöillä kikkaileminen on tästä hyvä esimerkki.

FIS on tiennyt jo pitkään, että hyppypukusääntöjä venytetään koko ajan. FIS olisi voinut puuttua ongelmaan aiemmin ja tiukemmin, mutta se on tyytynyt toteamaan, että kun ei ole näyttöä, ei ole ongelmaa.

Tarvittiin yksi salaa kuvattu video, että FIS:n oli viimeinkin pakko reagoida tosissaan.

Kolmen norjalaishyppääjän hylkääminen Trondheimin MM-kisoissa ei varmasti ollut helppo päätös FIS:lle, mutta se ei voinut muutakaan. Kisojen päälle oli pakko kaataa koko likasanko – aivan, kuten FIS:in oli pakko tehdä samoin Lahden MM-kisoissa 2001 Wadan Suomen joukkueelle tekemän yllätystestin jälkeen.

***

Norjalaisia on tänä päivänä helppo lyödä ja syyttää. He ovat rikkoneet sääntöjä ja kantavat kiinni jäämisestään seuraukset.

Olivatpa norjalaisten lopulliset rangaistukset millaisia tahansa, Trondheimin mäkimontun päälle jää leijumaan tuttu kysymys:

Oliko hyppypukusääntöjen rikkominen oikeasti kielletty – vai oliko kiellettyä ainoastaan sääntöjen rikkomisesta kiinni jääminen?

Niin oli aikoinaan kysymys dopingin käytössä maastohiihdossa.