Manchester Cityn kaudessa on hurjat ääripäät – mestari vai ulos Valioliigasta?
Manchester Cityn päälle on kasautunut kysymysmerkkejä, mutta Jukka Rönkä pitää sitä edelleen vahvimpana mestarisuosikkina Arsenalin kanssa. Mutta se on vain toinen puoli Cityn tarinasta.
Manchester City ja Manchester United kohtaavat lauantaina perinteisessä Community Shield -ottelussa Wembleylla. Jukka, palataan Manchester Unitediin myöhemmin, mutta miltä Manchester Cityn tuleva kausi näyttää?
Kesä on ollut normaalia levottomampi Etihadilla.
Pep Guardiolan tulevaisuudesta on jauhettu läpi kesän ja palloteltu, tekeekö hän uuden jatkosopimuksen vai nostaako hän vuoden päästä kytkintä, kun hänen nykyinen sopimuksensa loppuu.
Myös pelaajistossa on ollut liikehdintää. Julián Álvarezin siirto Atlético Madridiin on jo sovittu ja maalivahti Ederson potkii myös tallin ovea ja mietti, josko hän siirtyisi Saudiliigaan.
Sen lisäksi Cityn päällä on synkeä varjoa eli 115 syytettä taloudellisista väärinkäytöksistä. Asia etenee nyt siten, että Machester Cityn kuuleminen järjestetään syksyn aikana ja Valioliigan asettama ulkopuolinen paneeli antaa ratkaisunsa mahdollisesti vuoden 2025 alkupuolen aikana.
Manchester Citya ei kannata vielä tuomita, mutta kyllähän ennusmerkit ovat Cityn kannalta synkeät. Olisi ihme, jossa sitä vastaan olisi nostettu 115 eri syytettä ilman, että syytteiden takana olisi vahvoja näyttöjä.
Ymmärrän hyvin, etteivät Manchester Cityn pelaajat ja Guardiola piirrä mitään uhkakuvia ennen kuin nähdään, pitävätkö syytteet paikkaansa ja jos pitävät, mikä mahdollinen rangaistus olisi. Jos City selviäisi pisteiden vähentämisellä ja massiivisilla sakoilla, muttei sitä pudotettaisi Valioliigasta, elämä jatkuisi Etihadilla normaalisti.
Ehkä ainoa suurempi kysymysmerkki silloin olisi Guardiola. Vaikka hän on loiventanut lausuntojaan saagan pitkittyessä, hän sanoi kuitenkin syytteiden nostamisen jälkeen, että hän marssii saman tien ovesta ulos, jos syytteistä yksikin pitää paikkaansa. Ei niinkään rikkomusten vuoksi, vaan siksi, että silloin hänelle olisi valehdeltu päin naamaa.
Jos taas City pudotetaan Valioliigasta Mestaruussarjaan tai jopa Ykkösliigaan, silloin Cityn eväät lentelevät pitkin niittyjä.
Mutta korostan vielä, että syyttäminen on eri asia kuin tuomio – ja koska kysymys on jalkapallosta ja Englannista, tuutista voi tulla millainen päätös tahansa.
Voivatko nämä syytteet vaikuttaa Manchester Cityn peliesityksiin tulevalla kaudella?
Se riippuu siitä, mitä syytteille tapahtuu ja milloin mahdollisista tuomioista päätetään.
Se on joka tapauksessa selvää, että asia aktivoituu kauden aikana, kun Cityn kuuleminen alkaa marraskuussa ja kestää arviolta kuusi viikkoa. On varmaa, että kuulemisen aikana Englannissa revitään isoja otsikoita Citysta. Pelaajat lukevat varmasti samoja otsikoita ja miettivät, että mitähän tässä sopassa oikeasti tapahtuu.
Seuraava iso asia on, milloin päätökset tulevat – ja millaisia mahdolliset rangaistukset olisivat. Jos City päätettäisiin pudottaa Valioliigasta, silloin päätös tehtäisiin todennäköisesti vasta, kun kausi on päättynyt, koska muussa tapauksessa päätöksestä seurasi täydellinen kaaos.
City valittaisi varmasti tuomiosta ja jokainen voi kuvitella, millaisissa tunnelmissa kausi päättyisi, jos kukaan ei tietäisi, miten valitukselle käy. Toki helppoa päätöksen venyttäminen kauden jälkeenkään ei ole, sillä seuraavan kauden alkuun on aikaa kaksi ja puoli kuukautta ja siinä ajassa pitäisi pystyä käsittelemään Cityn valitus ja ratkaistava jopa se, millä sarjatasolla City uudella kaudella pelaa.
Palataan kentälle. Mikä on ennusteesi Cityn kauden suhteen?
City on ilman muuta edelleen eräänlainen mittatikku kaikille muille seuroille – mutta tällä kaudella mittatikku ei välttämättä itse voita mestaruutta. Arsenal on kahdella viime kaudella ajanut Cityn etumatkan kiinni ja jos ja kun lontoolaisten pelillinen ja joukkueen rakentamisen prosessi ottaa jälleen askeleen eteenpäin, Cityn neljän mestaruuden putki on aidosti vaarassa katketa.
City on edelleen loistava joukkue, sen materiaali on Valioliigan levein ja joukkuetta valmentaa nero nimeltä Pep Guardiola, mutta joukkueen tärkeimmät moottorinosat alkoivat jo viime kaudella nikotella.
Kevin De Bruyne oli loukkaantumisensa jälkeen kentälle palattuaan sensaatiomaisen hyvä, mutta lento ei kestänyt pitkään. De Bruyne on jo 33-vuotias ja niin julmalta kuin se tuntuukin, ikä alkaa näkyä hänen pelaamisessaan. Se ei tarkoita, että De Bruyne olisi mennyt mies, mutta onko hänen merkityksensä Cityn pelaamisen kannalta enää niin keskeinen ja valtava kuin se on ollut – ja varsinkaan koko kautta?
Toinen huolestuttava piirre on se, että vaikka Erling Braut Håland teki viime kaudella 27 liigamaalia, hän oli varsinkin otteluissa muita kärkijoukkueita vastaan lähes täysin pimennossa. Esimerkiksi Mestarien liigaan selvinneitä Arsenalia, Liverpoolia ja Aston Villaa vastaan Håland teki vain yhden maalin eikä saanut kahdessa ottelussa Arsenalia vastaan aikaan edes yhtään maalilaukausta. Mestarien liigan puolivälierotteluissa Real Madridia vastaan Håland jäi myös maaleitta.
Cityn kauden kannalta on iso kysymys, saako Guardiola Hålandin roolitusta säätämällä ja erilaisen hyökkäyspelin rakenteen kautta norjalaisesta lisää tehoja vai pystyvätkö yhä useammat joukkueet riisumaan hänet aseista tulevalla kaudella?
Lisäksi City menettää Álvarezin lähdön myötä joukkueen kolmanneksi tärkeimmän maalintekijän Hålandin ja Phil Fodenin jälkeen.
On myös mielenkiintoista nähdä, jääkö Ederson tosiaankin Etihadille vai vieläkö hän luiskahtaisi Saudiliigaan. Stefan Ortega on toki laatumaalivahti, mutta ei hän mikään Ederson ole.
Kesän siirtoikkuna on vielä auki reilut kolme viikkoa, joten Cityssakin ehtii tapahtua vielä monta asiaa jos on tapahtuakseen.
City hankkii todennäköisesti Álvarezin tilalle vielä jonkin kovan luokan pelaajan. Kysymys on vain siitä, kuka se on ja onko se suora korvaaja Álvarezille vai hieman eri tyyppinen pelaaja, joka voisi esimerkiksi keventää De Bruynen kuormaa ja jopa korvata belgialaisen.
Mediassa on spekuloitu, hankkisiko City Álvarezin tilalle laitahyökkääjän. Toki voi hankkia, mutta yksi kesän mielenkiintoisimmista hankinnoista Valioliigassa on ollut Savinhon siirtyminen Troyesista 30 miljoonalla punnalla Manchester Cityyn.
Savinho pelasi viime kauden lainalla La Ligan sensaatiojoukkueessa Gironassa ja teki kauden aikana yhdeksän liigamaalia ja antoi kymmenen maalisyöttöä. Sen lisäksi hän ohitti vastustajan harhauttamalla 104 kertaa, mikä oli 18 kertaa enemmän kuin La Ligan toiseksi eniten harhautuksia tehneellä pelaajalla, Nico Williamsilla. Savinho nousi loistoesitystensä myötä myös Brasilian maajoukkueeseen.
Savinho on Bukayo Sakan tyyppinen vasenjalkainen laituri, joka pelaa oikealla laidalla ja leikkaa sieltä sisälle ja hakee vasemmalleen laukaisupaikkaa tai sitten hän hakee syötöllään muita hyökkäyssuunnan pelaajia.
Vaikka kilpailu pelipaikoista Cityssa on kova, Savinho voi olla yksi alkavan kauden sensaatioista.
Eli mikä on lopullinen arviosi Cityn kaudesta?
Vaikka tulevaan kauteen liittyykin kysymysmerkkejä niin kentällä kuin kentän ulkopuolella, Cityn juna jyskyttää edelleen viime vuosilta tutulla vauhdilla ja menee sinne 85-90 pisteen maastoon.
Se ei kuitenkaan tulevalla kaudella välttämättä riitä, jos Arsenalin kehitys jatkuu kahden edellisen kauden viitoittamalla tiellä ja pelaaminen on yhtä silkkistä kuin keskiviikkoisessa 4-1-voitossa Bayer Leverkusenista.
Sanon siksi, että mestaruusputki katkeaa.
.