Manchester United voi valita managerin, jota Liverpool ei koskaan edes harkitsisi tehtävään

Gareth Southgate on neuvotellut mediatietojen mukaan jo Manchester Unitedin managerin paikasta.

46 Denton RoadValioliiga

Manchester United voi valita managerin, jota Liverpool ei koskaan edes harkitsisi tehtävään

Manchester United on matkalla kohti väistämätöntä. Ongelma ei ole Rúben Amorimin erottaminen, vaan hänen seuraajansa palkkaaminen.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 29.9.2025 | KUVAT All Over Press

Manchester Unitedin ympärillä käydään kiihkeää keskustelua, pitäisikö viime vuoden marraskuussa seuran manageriksi palkattu Rúben Amorim erottaa jo nyt vai pitäisikö hänelle antaa vielä aikaa.

Portugalilaisvalmentajan potkuille löytyy perusteita tuloksista ja tilastoista ja ilmeisesti jopa myös pukukopista.

On ymmärrettävää, että valmentajan erottaminen synnyttää intohimoja puolesta ja vastaan. Yhtälössä on kuitenkin toinenkin puoli. Kysymys ei ole vain valmentajan erottamisesta, vaan myös siitä, kenet hänen tilalleen palkataan.

Manchester Unitedilla on kohtalaisen kieroutunut historia managereiden palkkaamisessa Sir Alex Fergusonin jälkeisenä aikana – ja myös sitä ennen.

United erotti keväällä 2014 David Moyesin ja palkkasi hänen tilalleen Louis van Gaalin – ja voittoprosentti laski Moyesin ajasta.

Van Gaalin seuraaja José Mourinho sai monoa joulukuussa 2018 ja hänen seuraajakseen palkattiin Ole Gunnar Solskjær ja mitä tapahtui? Voittoprosentti laski jälleen.

Nyt ollaan samassa kuilussa. Erik ten Hagin kaikkien otteluiden voittoprosentti oli 54,69, kun Amorimin voittoprosentti on lauantaisen Brentford-tappion jälkeen 36,73.

Amorimin voittoprosentin alle on vaikea päästä, mutta kysymys kuuluukin, kuka ja miten voittoprosentti nostettaisiin takaisin edes ten Hagin lukemiin – puhumattakaan, että se nostettaisiin sellaiselle tasolle, että United palaisi takaisin yhdeksi Valioliigan ja Euroopan kenttien aidoista kärkiseuroista myös kentällä?

***

Jalkapallossa yhdeksi muotisanaksi on noussut sana prosessi.

Prosessille on välillä naureskeltu, mutta tämän päivän huippujalkapallossa on mahdoton menestyä ilman toimivaa ja ammattimaista prosessia – sitä, miten jalkapalloseuraa johdetaan ja miten se toimii päivästä toiseen ja pitkällä tähtäimellä.

Menestys ei ole asia, joka tulla tupsahtaa jostain, kuten satunnainen kylämies, vaan kaikki on seurausta toiminnasta ja sen tasosta. Raha ja taloudelliset resurssit määrittelevät toki seuran kokoluokan ja sen tason, millä se kamppailee, mutta oleellinen kysymys ei ole seuran koko: oleellinen kysymys on aina se, miten tehokkaasti seura toimii omaan kokoonsa ja resursseihinsa nähden.

Manchester United on klassinen esimerkki seurasta, joka hukkaa suuruutensa. Se on ollut vuosikausia yksi maailman rikkaimmista jalkapalloseuroista, mutta se kyntää silti samalla tasolla kuin sitä monta kertaa pienemmät seurat.

Esimerkiksi toissa kaudella Manchester Unitedin tulot olivat 757 miljoonaa euroa, kun Newcastlen tulot olivat samaan aikaan 366, Aston Villan 311 ja Crystal Palacen 216 miljoonaa euroa.

***

Manchester Unitedin tämän hetken ongelmien syyt ovat paljon moniulotteisemmat kuin se, mitä kentällä tapahtuu ja miten Amorim toimii. Silti Amorim ei voi juosta pakoon tuloksia: tuolla joukkueella ja materiaalilla, joka hänellä on ollut käytössään, tulosten pitäisi olla eri luokkaa.

Ei vain siksi, millaisen joukkueen hän peri tullessaan Manchester Unitedin manageriksi tai millaisia pelaajia United on hankkinut hänen tulonsa jälkeen. Amorimin vastuulla on myös se, miten valmentaja osaa roolittaa ja kehittää pelaajia ja miten hän saa heistä maksimaalisen osaamisen irti.

Brighton, Bournemouth ja Crystal Palace ovat seuroja, jotka menettävät kesä toisensa jälkeen parhaita pelaajia, mutta se ei niiden menestykseen juurikaan vaikuta.

Amorim julisti  julkisesti viime kaudella, että hänellä käsissään kenties Manchester Unitedin kaikkien aikojen huonoin joukkue.

Kuinkahan moni manageri olisi vaihtanut tuon ”kenties kaikkien aikojen huonoimman joukkueen” päikseen oman joukkueensa kanssa?

***

Manchester Unitedissa ollaan vääjäämättä matkalla kohti tuttua tilannetta: kenet sen pitäisi palkata seuraavaksi manageriksi ja millaisella prosessilla?

Kun Liverpool pohti keväällä 2024 Jürgen Kloppin seuraajakysymystä, se piirsi managerilleen halutun profiilin ja analysoi pilkuntarkasti eri potentiaaliset vaihtoehdot kohta kohdalta hyödyntämällä dataa. Pelillisten ja taktisten kysymysten lisäksi analysoitiin myös muita asioita, muun muassa sitä, miten pelaajat kehittyivät ehdokkaan alaisuudessa.

Listalta puuttui vain yksi potentiaalinen nimi, Xabi Alonso, koska Liverpoolin rekrytointitiimille kävi selväksi, ettei Alonso ole käytettävissä Kloppin seuraajapelissä.

Sitä emme tiedä, olisiko Alonso ollut listan ykkösnimi, mutta nyt listan ykkösnimi oli mies kakkoskorin jalkapallosarjasta, Feyenoordin päävalmentaja Arne Slot.

Listan kakkosena ja kolmosena olivat Ernesto Valverde ja Luciano Spalletti. Vasta sitten tulivat sellaiset sateentekijät kuin Thomas Tuchel ja Julian Nagelsmann.

Ja missä oli Rúben Amorim?

Oikein. Raakattujen vaihtoehtojen listalla.

Liverpoolin analyysiosasto oli sitä mieltä, että Amorimin kuuluisa ja kehuttu 3-4-3 -pelityyli toimii kyllä Portugalin liigassa, muttei Valioliigassa.

Tällaisella prosessilla ammattimainen organisaatio tekee managerivalintansa.

***

Miten Manchester United valitsee Amorimin seuraajan?

Jos mediatiedot pitävät paikkaansa, Amorimin seuraaja valitaan todennäköisesti vanhaa manurelaista kaavaa käyttäen. Pohditaan eri vaihtoehtoja ja sitten valitaan se, joka kuulostaa hyvältä.

Kenellekään ei olisi yllätys, että managerivalinnassa suurinta valtaa Old Traffordilla käyttävät ne, joilla on suurin valta koko seurassa.

Tai tarkemmin sanottuna se, jolla on suurin valita – Sir Jim Ratcliffe.

Hän on väitetty neuvotelleen alustavasti jo Englannin maajoukkueen entisen päävalmentajan Gareth Southgaten kanssa.

Kolmen kärkiehdokkaan joukossa olisivat mediatietojen mukaan myös Crystal Palacen manageri Oliver Glasner ja Bournemouthin manageri Andoni Iraola. Neljäs potentiaalinen vaihtoehto on Aston Villan manageri Unai Emery, jonka ”pörssikurssi” Amorimin seuraajapelissä on noussut viime viikkojen aikana.

***

On selvää, että Manchester Unitedin kaikki ongelmat eivät ratkea pelkästään manageria vaihtamalla, mutta manageri on kuitenkin shakkilaudan tärkein nappula. Managerista voi tulla parhaimmillaan jopa koko seuraa oman osaamisensa kautta johtava voimatekijä, kuten Sir Alex Fergusonista aikoinaan Manchester Unitedissa ja Arsène Wengeristä ennen degeneroitumistaan Arsenalissa.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Liverpoolin kaltainen prosessi rankkaisi nyt esillä olleet ja mahdolliset muut vaihtoehdot Manchester Unitedin manageriksi.

Jos Amorimin mahdollinen seuraaja valitaan sen sijaan Sir Jim -prosessilla, silloin on helppo ennustaa, että Amorimin seuraajaksi palkataan Southgate. Sir Garethilla on toki vahvat näytöt Englannin maajoukkueesta, mutta hänen toistaiseksi ainoa pestinsä seurajoukkueen managerina päättyi Middlesbroughin pudottamiseen Valioliigasta keväällä 2019.

Boron putoamisesta on kulunut aikaa jo 16 vuotta, mutta silti: jos Southgate olisi todella raskaansarjan huippumanageri, miksi hän ei ollut vuosi sitten edes ehdokkaana Liverpoolin manageriksi?

Liverpoolille hyvä nimi ei riittänyt, mutta Manchester Unitedille se todennäköisesti riittää.