Inter liiteli kohti unelmien pilvilinnoja ja jätti Milanin painimaan painajaisten kanssa

Lautaro Martinez meni tuulettamaan maaliaan Interin kannattajien luokse.

JalkapalloMestarien liiga

Inter liiteli kohti unelmien pilvilinnoja ja jätti Milanin painimaan painajaisten kanssa

Inter varmisti odotetusti paikkansa Mestaien liigan finaalissa. Milanilla on puolestaan edessään kylmäävät piinaviikot.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 17.5.2023 | KUVAT All Over Press

Mestarien liiga: Inter-Milan 1-0

Asetelma

Asetelma Giuseppe Meazzalla oli selvä. Inter otti ansaitun voiton ensimmäisessä osaottelussa ja olisi voinut ratkaista koko otteluparin jo viikko sitten. 2-0-voitto jätti kuitenkin vielä paljon pelattavaa tähän toiseen otteluun. Milanin mahdollisuuksia paransi elintärkeän Rafael Leaon saaminen takaisin kokoonpanoon.

Milanilta vaadittiin kuitenkin totaalinen kasvojen pesu edellisestä ottelusta, niin heikko Milan kotiottelussaan oli. Helpotusta tilanteeseen ei tuonut myöskään viikonlopun Serie A:n kierros Spezian nöyryytettyä Rossoneria myös 2-0-lukemin. Pelaajat ja valmentaja Stefano Pioli olivat Spezia-ottelun jälkeen Milanin fanien hampaissa.

Ensimmäinen puoliaika

Milan nosti avausjaksolla hiukan tasoaan viime viikon ensimmäiseen osaan verrattuna. Siksi ensimmäisestä jaksosta tuli varsin vauhdikas.

Inter pelasi kuitenkin johtoasemassaan fiksusti. Se pelasi palloja wing-backeilleen Milanin laitureiden selustaan, jolloin Theo Hernandez ja Davide Calabria joutuivat nostamaan laitapuolustajan paikoilta ylös. Sen seurauksena he olivat monesti myöhässä prässissään.

Hyvä laitapelaaminen alkoi tuottaa koko ajan enemmän mahdollisuuksia Interille ja jakson viimeiset 20 minuuttia alkoi näyttää siltä, että Inter rankaisee ratkaisevan kolmannen maalin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja tauolle mentiin 0-0 tilanteessa.

Jaksolta on nostettava esiin vielä pari asiaa.

Paljon saarnaamani erikoistilanteet olivat lähellä tuottaa maalin molemmissa päissä.

Inter tarjoili ensin malliesimerkin, miten puolustetun kulmapotkun jälkeen ei kuulu toimia. Inter purki pallon laitaan noin 30 metriin ja pallosta taistelivat Nicolo Barella ja Hernandez. Epäselvän tilanteen jälkeen moni Inter-pelaaja lopetti pelaamisen ja viittoili sallivasta linjastaan tunnetulta tuomari Clement Turpinilta vihellystä. Milan jatkoi pelaamistaan ja Sandro Tonali tarjoili sekasortoisessa tilassa olevan Interin boksiin loistopaikan Brahim Diazille. Vain Diazin kevyt viimeistely ja maalivahti Andre Onanan hyvä torjunta pitiväy lukemat tasoissa.

Mainitsin viime ottelussa myös Milanin erikoisen tavan puolustaa sivuvapaapotkuja. Nyt se oli lähellä kostautua. Hakan Calhanoglu painoi kovan ja kierteisen pallon omalla vitosen viivalla makaavan epämääräisen Milan puolustuksen sekaan. Inter oli päivänselvästi opiskellut viime pelistä, miten tämä tilanne pitää pelata. Sinimustat pelaajat tulivat hiukan vastaan palloa ja jättivät Milanin pelaajat selkänsä taakse, jolloin pallo päästiin jatkamaan kohti Milanin maalia.

Vaikka kukaan ei osuisikaan palloon, on tilanne maalivahdille todella vaikea, koska pelaajat ovat niin lähellä maalia. Tätä tapaa puolustaa on hyvin vaikea ymmärtää.

Ottelun suurimpia puheenaiheita ennakkoon oli Rafael Leaon tilanne. Uhkakuva oli se, että hän tallustelee puolikuntoisena pelin läpi saamatta mitään aikaan. Siltä ensimmäinen puoliaika hyvin pitkälle näyttikin, kunnes 37. minuutilla Leao sai yhden mahdollisuuden juosta pallon kanssa Interin puolustuslinjaa vastaan ja pallo oli heti miltei maalissa.

Leaon tilanne on mielenkiintoinen. Pystyykö hän kehittymään käytännössä vähän kaikessa vai jääkö hän yhden tempun poniksi, mikä rajaa hänen menestystään jalkapalloilijana?

Toinen puoliaika

Inter onnistui hyydyttämään pelin toisella puoliajalla. Tosin tässä auttoi myös Milan, sillä pitkissä hyökkäyksissä se ei saanut juuri mitään aikaan puutteellisen organisoinnin takia.

Rossonerilla ei ollut koko ottelun aikana selvillä keskikentän keskustan pelaajien toiminnot. Pelaajat juoksentelivat siellä täällä ja kentän keskusta oli monesti tyhjillään. Näin Milan joutui turvautumaan pitempiin ja vaikeampiin palloihin, jotka Inter korjasi itselleen kerta toisensa jälkeen.

Sen jälkeen nähtiin ensimmäisestä ottelusta tuttu kuvio, jossa Inter pääsi pelaamaan Milanin puolustuslinjan eteen ja jatkamaan siitä hyökkäystään. Interillä oli pelaajat hyvillä paikoilla ja tarjolla helppoja syöttösuuntia, kun vastaavasti Milanin epätoivo alkoi kasvaa ja pelaajien välimatkat venyä.

Hyvävireinen Romelu Lukaku toi Interille vielä viimeiselle vajaalle puolelle tunnille ratkaisevan lisävaihteen ja alusti hienosti otteluparin ratkaisseen Lautaro Martinezin 1-0-maalin.

Ottelun viimeinen vartti oli Milanin epätoivoista pyristelyä ilman, että Interin maalille olisi saatu minkäänlaista järkevää painetta. Lopussa tunteet kuumenivat Milan leirissä ja jo ensimmäisessä ottelussa sikaillut Rade Krunic olisi kuulunut lentää punaisella pihalle tästä toisestakin ottelusta.

Analyysi

Tasoero joukkueiden välillä oli selvä ja Inter eteni ansaitusti Mestarien liigan finaaliin. Milanin sekava esitys ensimmäisessä osaottelussa ilman Rafael Leaoa oli ratkaiseva otteluparin kannalta, eikä Rossonerilla ollut yksinkertaisesti riittävää laatua nousta takamatkalta parempaa vastustajaa vastaan.

Milanilla jatkuu kriittiset viikot, sillä sen on voitettava kaikki jäljellä olevat ottelunsa Serie A:ssa, jos se mielii päästä ensi kauden Mestarien liigaan.

Inter voi olla tyytyväinen suoritukseensa välierässä. Oma tunteeni on, että ihan kaikkea ei Nerazzurrin tarvinnut laittaa pöytään Milania vastaan.

Inter on vielä kiinni Serie A:n toisessa sijassa, Coppa Italian voitossa ja nyt vielä Mestarien liigan finaalissa. Interin kannattajilla on jännittävät viikot, sillä pöydällä on kaksi pokaalia, joista varsinkin se toinen on statukseltaan taivaallinen.