Manse PP yrittää kuitata pettymykset hurjilla hankinnoilla, mutta yksi Puhtimäki ei vielä riitä
Manse PP:n kausi on ollut pettymys, mutta seurassa suunnitellaan suuria. Yksi Juha Puhtimäki ei vielä kuitenkaan riitä.
Manse PP 2020: Kausianalyysi
Manse PP lähti kauteen suurin odotuksin, vaikka se oli sarjanousija. Toiveita lisäsi kovanpuoleiset hankinnat lyöjäjokeri Juha Niemestä ja pelinjohtaja Matti Iivarisesta alkaen. Kausi on kuitenkin ollut tamperelaisille pettymys. Materiaali on ollut epätasainen, eivätkä kaikki hankinnat ole onnistuneet nappiin.
Yllättävintä on ollut Niemen epäonnistuminen kotiuttajana. Hän on lyönyt vain 40 juoksua, kun muut tähtijokerit, J-P Vainionpää, Patrik Wahlsten ja Jere Dahlström, ovat lyöntitilastossa 70 juoksun rajan molemmilla puolilla.
Kotiutusongelman kipeyttä on lisännyt se, että Tampereelle on ollut hyvä kärki. Tuomas Tuohisaari on pelannut vahvan kauden ykkösenä ja Juuso Myllyniemi on kakkosena ollut sensaatioimainen. Tampere on saanut tilanteita ja se on pelannut tasaisia jaksoja ja tasaisia otteluita, mutta ne marginaalit, jotka se on menettänyt kotiutuksissa, ovat maksaneet sille paljon pisteitä.
Ulkopeli ei ole ollut mitään huippua, mutta se olisi kestänyt taistella hyvinkin kahdeksan sakkiin pääsystä, jos kotiutukset olisivat toimineet paremmin.
Manse PP: Pelinjohtaja-analyysi
Matti Iivarinen teki Kouvolassa erinomaista jälkeä, mutta tällä kaudella myöskään Iivarinen ei ole mitenkään loistanut. Iivarisen ongelma tiivistyy siihen, että hän on parhaimmillaan silloin, kun hänellä on käsissään Kouvolan kaltainen huippujoukkue, jolla on selkeä ja toimiva pelaamisen kaava, kuten Kouvolalla oli vahvan materiaalin ja pomppujen kautta. Kouvolassa Iivarinen uskalsi ottaa miestä kotiin rohkeasti ja yllättävästi, mikä sai joukkueen hyvään flow-tilaan. Kun tilanteet ovat olleet kortilla – kuten Tampereella tällä kaudella ja Alajärvellä aikaisemmin – Iivarinen on muuttunut varovaisemmaksi. Hän ei ole ollut jarru Tampereen menestymisessä, mutta ei myöskään kaasu. Tampereen olisi pitänyt altavastaajajoukkueena pelata rohkeammin, mutta sitä vaihdetta sen pelaamisessa ei ole ollut.
Manse PP: Pelaaja-analyysi
Joukkueen suurin onnistuja on kärkilyöntitilaston voitosta – hurjilla onnistumisprosenteilla – taisteleva Juuso Myllyniemi. Myös Tuomas Tuohisaari on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Kesän ehdottomiin yllättäjiin ja onnistujiin lukeutuu myös nuori lukkarilupaus Petteri Alanen. Kokonaisuudessaan Tampereen materiaali on ollut epätasainen ja se on pettänyt odotuksiin nähden pahiten Niemen vaisun kauden myötä kriittisesti elintärkeässä kohdassa, kotiutuksissa. Nimekkäistä hankinnoista Mikko Haukkala on täyttänyt paikkansa ulkona, mutta sisällä hänkin on ollut vaisu.
Manse PP: Tulevaisuus
Manse PP on siirtomarkkinoiden toinen suuri kohujoukkue Hyvinkään Tahkon lisäksi. Vuoden pesäpalloilija Juha Puhtimäki on jo paketissa ja Topias Liljan siirto Kankaanpäästä on pitkälle sovittu. Tampere on myös yksi niistä seuroista, joka on tosissaan Tuomas Jussilan kimpussa, kuten myös Vimpelin Olli Heikkalan.
Se, että Manse on saanut kaapattua jo Puhtimäen ja se hakee Jussilan tasoisia lisävahvistuksia, kertoo, että Manse PP:n takaa löytyy rahaa. Se on iso valttikortti, sillä monet seurat kamppailevat koronan seurausten kourissa ja joutuvat laskemaan vähiä eurojaan suurennuslasin kanssa.
Se, miten hyvä Tampere on ensi kaudella, riippuu pitkälti siitä, miten hyvin he onnistuvat siirtomarkkinoilla. Puhtimäki tuo lisää ruutia juuri kotiutuksiin ja vaikka Tampere ei olekaan kaatunut lukkaripeliinsä, Puhtimäki on totta kai myös raskaansarjan lukkari. Yksi Puhtimäki ei tee kuitenkaan vielä kesää. Jos Manse saa Puhtimäen lisäksi Jussilan, Liljan ja Heikkalan tasoisia vahvistuksia, se nostaa tasoaan ja sijoitustaan nopeasti – ja silloin pelinjohtajana todennäköisesti jatkava Iivarinenkin pääsee taas paremmin loistamaan. Mutta odotetaan ensi syksyyn ja katsotaan sitten tarkemmin Tampereen ensi kauden näkymää.
Tampereelle on rakenteille uusi pesäpallostadion, joka valmistui kentän osalta jo täksi kaudeksi ja katsomoiden osalta ensi kaudella. Silloin myös puitteet ovat kunnossa – ja silloin nähdään, miten vahvasti pesäpallo on juurtumassa Tampereelle.