Manse PP sai viimeinkin maaliin sopimuksen myös toisen jättiläisen kanssa

Henri Puputti siirtyi Manseen toissa syksynä ja juhli vuosi sitten uransa neljättä Suomen mestaruuta.

Pesäpallo

Manse PP sai viimeinkin maaliin sopimuksen myös toisen jättiläisen kanssa

Henri Puputti ja Manse PP ovat ElmoTV:n tietojen mukaan päässeet viimeinkin sopimukseen Pupurin uran jatkumisesta Tampereella.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 21.6.2022 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Henri Puputti ja Manse PP ovat ElmoTV:n tietojen mukaan päässeet pitkään jatkuneiden neuvottelujen jälkeen viimeinkin sopimukseen. Näin 38-vuotiaan Puputin ura jatkuu edelleen Mansessa, jonne hän siirtyi toissa syksynä Seinäjoen JymyJusseista.

Manse teki jo aiemmin sopimuksen lukkari Juha Puhtimäen kanssa. Kolmas Mansen jättiläisistä, Vuoden pesäpalloilija Tuomas Jussila, siirtyy sen sijaan tämän kauden jälkeen Kempeleen Kiriin.

Puputti tunnusteli kevään aikana maaperää myös useiden muiden Superin seurojen kanssa, mutta lopulta Manse nosti omaa tarjoustaan ja osapuolet pääsivät sopimukseen.

ElmoTV:n asiantuntija Pekka Arffman ei ole yllättänyt Mansen ja Puputin ratkaisusta.

”Puputti on edelleen Superin parhaita ja varmimpia koppareita ja mikä myös tärkeää, hän on myös erinomainen sisäpelaaja niin vaihtajana kuin kotiuttajana. Esimerkiksi tällä kaudella Puputti on onnistunut Mansen pääkotiuttajista parhaimmin, vaikka lyöjäjokeri Perttu Ruuska onkin toki lyönyt enemmän juoksuaja”, Arffman sanoo.

Hyvinkää or Sotkamo? Chicago or Toronto? Pesäpallo or baseball? Play at LeoVegas!

”Puputin jatkosopimusta puoltaa myös se, että hänen tasoisia koppareita on ylipäätään vain tiukasti laskien kolme ja kukaan heistä – Elmeri Anttila, Jussi Korhonen ja Valtteri Hämäläinen – ei ole vapaana. Tässä mielessä Manse teki järkevän ratkaisun, varsinkin, kun kysymys Mansen kohdalla ei ole ollut siitä, että rahat Tampereella olisivat olleet loppumassa, vaan vain halusta halventaa joukkuetta.”

”Ratkaisu on looginen myös Puputin kannalta, sillä hän on tottunut voittamaan Suomen mestaruuksia ja pelaamaan loppuotteluissa. Manse on yksi niistä joukkueista, jotka myös ensi kaudella taistelevat mestaruudesta ja loppuotteluun pääsystä. Jussila on toki korvattava, mutta muuten joukkueen kovin ydin – Puputti, Puhtimäki ja Juuso Myllyniemi – pysyy kasassa ja Manse rakentaa myös ensi kauden joukkueensa niin sisä- kuin ulkopelissä tuon ytimen ympärille.”

LeoVegas tarjoaa 20 euron ilmaisvedon pesäpalloon ja baseballiin

Puputti on voittanut urallaan neljä Suomen mestaruutta. Niitä kolme ensimmäistä tuli Vimpelissä vuosina 2010, 2016 ja 2017 ja neljäs viime syksynä Mansessa. Lisäksi hänellä on kuusi SM-hopeaa ja neljä pronssia. Puputti on valittu vuosina 2010 ja 2017 Vuoden pesäpalloilijaksi ja valinta tämän kesän Tampereen Itä-Länteen on jo hänen 17:s Itä-Länsi-valintansa.

Puputin kasvattajaseura on Kankaanpään Maila.