KuPS juhlii seurahistoriansa seitsemättä Suomen mestaruutta voitettuaan Veikkausliigan päätöskierroksella HJK:n Kuopiossa 1-0. Ilves voitti SJK:n Tammelassa 4-0, mutta se riitti vain sarjan kakkossijaan. Jukka, saiko Veikkausliiga arvoisensa mestarin?

Sai ilman muuta, sillä urheilussa pitää aina kumartaa tulosta. Sanon silti, että tällä kaudella Veikkausliigassa oli – Gnistanin lisäksi – kaksi suurta voittajaa, KuPS ja Ilves, ja yksi erittäin suuri häviäjä, HJK.

KuPSin ja Ilveksen tarinat ovat omia tarinoitaan, mutta niissä on paljon samoja piirteitä, joita ei voi kuin arvostaa.

Molemmissa seuroissa on satsattu valmennukseen.

Jani Honkavaara oli jo KuPSin valmentaja kuopiolaisten juhliessa edellistä mestaruutta syksyllä 2019. Sen jälkeen Honkavaara valmensi SJK:ta – josta hän sai käytännössä potkut – ja toimi Palloliiton huippu- ja nuorisovaiheen asiantuntijana, kunnes palasi KuPSin päävalmentajaksi kauden 2023 jo alettua.

Honkavaara nosti KuPSin heti avauskaudella hiuskarvan päähän Veikkausliigan mestaruudesta – ja nyt palkintona on sitten mestaruus.

Ymmärrän toki, että Honkavaaralla on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta on kuitenkin harmi, että hänen toinen stinttinsä KuPSin päävalmentajana päättyy näihin mestaruusjuhliin. Olisi ollut hienoa nähdä, miten hän olisi kehittänyt KuPSin pelillistä prosessia ensi kaudella ja miten pitkälle hän olisi kuopiolaiset voinut viedä.

Mestaruus on aina hieno saavutus ja palkinto, mutta tänä päivänä mestaruuden suurin palkinto on se, että mestarijoukkueen mahdollisuudet päästä seuraavana vuonna eurocupien lohkopeleihin parantuvat dramaattisesti. Konferenssiliigan lohkopeleihin selviytymisessä on puhuttu jopa 80 prosentin todennäköisyydestä, koska mestarijoukkue pääsee etenemään niin sanottua mestareiden polkua, joka on huomattavasti helpompi kuin yleinen polku.

Nyt tätä palkintoa Honkavaara ei ole enää pokkaamassa, sillä hän keskittyy maajoukkueen valmennusryhmässä valmentamiseen ja Honkavaaran paikalle KuPSin uudeksi päävalmentajaksi tulee Jarkko Wiss.

Honkavaaran tavoin myös Ilveksen tämän kauden menestys oli suuri voitto suomalaiselle jalkapallovalmennukselle.

Joonas Rantanen nosti vuosi sitten Gnistanin Veikkausliigaan ja tällä kaudella hän jatkoi nousujohteista uraansa luotsaamalla Ilveksen kuiskauksen päähän Suomen mestaruudesta.

On hyvä muistaa, että Ilves pelasi vuosi sitten Veikkausliigan alemmassa jatkosarjassa putoamispeikko perslihoissaan. Sen jälkeen seura palkkasi urheilutoimenjohtajaksi Miika Takkulan ja päävalmentajaksi Rantasen.

Joukkuetta remontoitiin tähän kauteen kohtalaisen rankasti, ja mikä tärkeintä, Ilves teki Juhani Pikkaraisen, Joona Vetelin ja Roope Riskin johdolla useita erinomaisia hankintoja, joiden osaaminen on ulosmitattu Rantasen pelitavassa ja roolituksessa upealla tavalla.

KuPSin ja Ilveksen hienot tarinat on kullannut se, että Honkavaara ja Rantanen ovat molemmat uskoneet ja antaneet vastuuta suomalaispelaajille.

KuPSin kokoonpanoon ovat tällä kaudella kuuluneet 17-vuotias Matias Siltanen, 18-vuotias Otto Ruoppi ja 20-vuotias Samuli Miettinen, minkä lisäksi myös Axel Widjeskog, Jaakko Oksanen, Taneli Hämäläinen ja Jonathan Muzinga ovat 2000-luvulla syntyneitä.

He kaikki ovat suomalaispelaajia ja Siltanen, Ruoppi, Miettinen ja Hämäläinen vielä KuPSin omia kasvatteja. Vanhemmasta kaartista KuPSin oman juniorimyllyn tuotteita ovat kapteeni Petteri Pennanen, Arttu Heinonen ja Jerry Voutilainen.

Ilves peluutti Veikkausliigassa yli 90-prosenttisesti suomalaisia pelaajia, mikä oli Veikkausliigan korkein lukema. Lauantaisessa SJK-ottelussakin avauksessa oli kymmenen suomalaista pelaajaa.

KuPSin ja Ilveksen tämän kauden menestyksen pitäisi olla silmiä avaava opetus sellaisille suomalaisseuroille, jotka lyhytnäköisyydessään ja sokeudessaan satsaavat rahansa ja resurssinsa vääriin asioihin. Ei ymmärretä valmennuksen ja joukkueen rakentamisen tärkeyttä, vaan haalitaan valmentajaksi joku hyvältä kuulostava nimi ja joukkuetta rakennettaessa rahat lyödään kiinni ulkomaalaiseen metritavaraan.

Ulkomaalaiset pelaajat voisivat olla parhaimmillaan aarteita ja jos kaikki natsaisi, he voisivat olla myös taloudellisessa mielessä samanlaisia menestystarinoita, mitä Ruotsissa ja Norjassa on nähty. Ruotsissa ja Norjassa nähtyihin suuriin siirtokorvauksiin on Suomessa vielä pitkä matka, mutta se matka ei lyhene, jos Suomessa ei ymmärretä valmennuksen ja joukkueen rakentamisen merkitystä.

KuPSissa ja Ilveksessä se on ymmärretty ja tässä on tämän kauden lopputulos. Jos KuPS pystyy hyödyntämään eurokentille saamansa edun ensi kesänä, lopputulokseen voidaan ensi kaudella lisätä täysin uudenlainen luku kupsilaista historiaa ja neljä miljoonan euron rahapotti.

Toki molemmilla seuroilla on omat haasteensa ja ongelmansa, joista yksi on talous. KuPS on takonut monena vuonna plus miinus kahden miljoonan euron tappioita, jotka seuran pääomistaja Ari Lahti on kuitannut omasta taskustaan. Myös Ilves teki viime tilikaudella 1,3 miljoonan euron tappiot.

On selvää, että KuPSin kaltainen tilanne ei ole pitkän päälle terve ja myös Ilveksen on saatava taloutensa tasapainoon. Tässä mielessä ensi vuosi on iso vuosi KuPSille juuri aiemmin mainitun eurocup-näkymän vuoksi. Ilveksen tilanne näyttää myös siinä mielessä valoisalta, että Tammelan uusi stadion on iso mahdollisuus Ilvekselle lisätä sen tulovirtoja.

Sanoit, että HJK on kauden suuri häviäjä. Miten Klubille näin kävi?

HJK:ssa on tehty lukematon määrä oikeita ja hienoja linjauksia ja päätöksiä, mutta Klubin kompassi on viime aikoina ollut välillä pahasti hukassa niin valmentajien, pelaajien kuin muidenkin avainhenkilöiden rekrytoinnissa.

Entisen valmentajan Ferran Sibilan ja entisen urheilujohtajan Vesa Mäen tarinat ovat jo itsessään karmeita tarinoita, mutta paljon oleellisempi kysymys on, miten HJK:n tasoinen organisaatio voi tunaroida valmentajan ja urheilujohtajan valinnassa näin pahasti?

Kysymys ei ollut vain epäonnistuneista rekrytoinneista, vaan siitä, ettei HJK:ssa edes ymmärretty sitä, ettei Sibila voi toimia Klubin päävalmentajana. Sitä ei ymmärtänyt Mäki, mutta myöskään seurajohdolla eivät soineet mitkään hälytyskellot.

Sama pätee myös Toni Korkeakunnaksen palkkaamiseen toukokuussa. Mitä Klubin organisaatiosta kertoo se, että ensin se heittää päävalmentajan pihalle ja palkkaa hänet viittä kuukautta myöhemmin uudelleen päävalmentajaksi?

Jos kerta Korkeakunnakseen ei luotettu viittä kuukautta aiemmin, miksi ja kuka häneen luotti viittä kuukautta myöhemmin?

Tällä suolla voisi tarpoa vaikka koko illan ihmettelemässä, mutta tärkein kysymys on nyt, mitä Klubi tekee seuraavaksi?

Se on resursseiltaan täysin ylivoimainen seura suomalaisessa jalkapallossa – ja puhuttiinpa kilpailun kovuudesta Veikkausliigassa mitä tahansa, HJK:n pitäisi voittaa resursseillaan joka vuosi Veikkausliigan mestaruus.

Niin ei tokikaan aina tapahdu, kuten nyt nähtiin, mistä päästään varsinaiseen kysymykseen: Miten Klubin johdossa reagoidaan tämän kauden mestaruuden menettämiseen – ja siihen, että siltä jää ensi kaudella eurocupien lohkopelien noin neljän miljoonan euron rahapotti äärimmäisen todennäköisesti ottamatta?

Kuitataanko tämä kausi naureskelemalla, että voidaanhan me yksi mestaruus menettääkin kymmenessä vuodessa – vai pitäisikö HJK:n analysoida tämä kauden opetukset raaimmalla mahdollisella kammalla?

Jos talo syttyy palaamaan, jokainen ymmärtää, että palo pitää sammuttaa. Parhaat organisaatiot toimivat kuitenkin siten, että kun asiat menevät hyvin, silloin pohditaan yhtä suurella kiihkolla ja intohimolla, miten asiat voitaisiin tehdä vieläkin paremmin.

Yksi loistavimpia ja kuvaavimpia esimerkkejä oli Ferrarin tarina 2000-luvun alussa. Ferrari voitti viitenä kautena peräkkäin kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruuden, kunnes Fernando Alonso ja Renault katkaisivat Ferrarin mestaruusputken vuonna 2006.

Kaikki puhuivat, että Ferrari olisi epäonnistunut uuden auton suunnittelussa ja rakentamisessa, mutta Ferrarin sen kauden uusi auto oli kaikkien aikojen paras F1-auto, jonka Ferrari oli koskaan rakentanut.

Se, mitä Ferrarilla oli laskettu väärin, oli, mikä riittäisi kuudenteen peräkkäiseen mestaruuskauteen. Oli alettu siis kuvitella itsestään liikoja ja eikä asioita oltu tehty enää samanlaisella hurjalla asenteella kuin silloin, kun Ferrari ajoi McLarenin ja Williamsin ylivaltaa kiinni 90-luvulla.

HJK on samanlaisessa tilanteessa kuin mitä Ferrari oli kaudella 2006. Ulkopuolisten on mahdoton sanoa, millä asenteella Klubin johdossa asioita mietitään ja töitä tehdään, mutta se on fakta, että HJK:ssa on tehty virheitä virheiden perään.

Sibilaa ja Mäkeä voidaan syyttää monesta asiasta, mutta ei siitä, että seurajohto palkkasi Korkeakunnaksen uudelleen päävalmentajaksi toukokuussa. Jos silloin olisi onnistuttu avainrekrytoinnissa, mestaruutta juhlittaisiin todennäköisesti tänä syksynä jälleen tutussa paikassa.

On vaikea uskoa, että HJK:n kompurointi kertoisi osaamattomuudesta, mutta kertooko se siitä, että Klubin johdossa tyydytään nykyisessä mestaruusputkessa ja eurocupien lohkopeleihin pääsemisen huumassa liian vähään?