Mikko Rantanen tuskailee omaa tehottomuuttaan – ”Tulisi edes pari sopivaa pomppua”
Mikko Rantanen tuskaili omaa tehottomuuttaan Dallas Starsian kärsittyä Edmonton Oilersille kolmannen tappion konferenssifinaalissa.

Dallas Starsin tie Stanley Cup -finaaleihin on muuttunut kivimäeksi. Dallas hävisi keskiviikkoaamuna Oilersille Edmontonissa maalien 1–4 ja Edmonton johtaa konferenssifinaalisarjaa jo 3–1. Se on vain voiton päässä finaalipaikasta.
Dallasilla sakkaa viimeistely. Kahdessa vieraspelissä se sai iskettyä kiekon Oilersin nuottaan vain kahdesti, kun omissa on puolestaan kolissut yhdeksän kertaa.
Dallasin Mikko Rantanen kommentoi ensimmäisen vieraspelin jälkeen, että Oilers-vahti Stuart Skinner tekee erinomaista työtä maalillaan. Nyt maalijyvänsä kadottanut Rantanen sanoo, että on aika nollata asiat ja aloittaa taas alusta, kun finaalisirkus siirtyy Dallasiin.
”Tehottomuus on ollut syynä näissä parissa viimeisessä ottelussa. Ensimmäisen maalin tekeminen olisi playoff-matsissa aina tärkeää. Emme ole pelanneet paljoa johtoasemassa näissä peleissä. Jätkät tekivät kuitenkin paljon töitä nytkin ensimmäisessä erässä”, Rantanen sanoi lehdistölle keskiviikkoaamun ottelun jälkeen.
”Olimme parempia kuin he viidellä viitta vastaan, mutta he tekivät sitten sen ensimmäisen maalin.”
Dallas voitti sarjan ensimmäisen ottelun kotijäällään. Sen jälkeen Oilers on jyrännyt. Oilers pelasi finaaleissa viime kaudella ja taipui lopulta Florida Panthersille. Oilers-pelaajista näkee, että heillä on vahva missio päällä.
”Nyt on aika resetoida oma homma. Ei tämä ole ohi ennen kuin toinen on voittanut neljästi. Nyt siirrymme kotijäälle ja homman nimi on se, että pelaamme aina yhden pelin kerrallaan. Enää ei ajatella sarjan tilannetta, vaan mennään vain yksi peli kerrallaan eteenpäin.”
Rantasen koko kevät on ollut henkisesti ja fyysisesti erittäin raskas kaikkine seuravaihdoksineen. Hän piiskaa silti itseäänkin sarjan tämän hetken tilanteesta.
”Itse yritän tässä auttaa joukkuetta, mutta en ole pystynyt siihen nyt sellaisella tavalla, mitä olisi tarvittu otteluiden voittamiseen. Yritän seuraavaksi nollata tilanteen ja löytää avaimia siihen, että eteen tulisi edes pari sopivaa pomppua, jotka auttaisivat seuraavan ottelun voitossa.”
Rantanen muistuttaa, että liika mailan puristaminen ei auta mitään.
”Ehkä tässä nyt yritetään liikaa. Tarvitaan hieman rentoutta”, Rantanen näkee.
Lännen konferenssifinaalisarja on Oilersille katkolla ensimmäisen kerran perjantain vastaisena yönä Dallasissa.