HJK erotti torstaina päävalmentaja Toni Koskela ja palkkasi hänen tilalleen loppukaudeksi Toni Korkeakunnaksen. Jukka, miksi HJK:ssa jokaisen päävalmentajan tarina tuntuu päättyvän potkuihin?

Eikä vain tunnu, vaan se oikeasti päättyy. Kun Jyrki Heliskoski siirtyi kauden 2001 jälkeen Palloliiton valmennuspäälliköksi, HJK:lla on ollut Koskela mukaan lukien kuusi päävalmentajaa ja he kaikki ovat saaneet potkut.

Mukaan mahtuu toki kaksi tapausta, joissa kysymys ei teknisesti ottaen ollut potkuista, sillä Aki Hyryläisen ja Antti Muurisen sopimukset päättyivät ja niitä ei uusittu. Molemmat olisivat kuitenkin olleet valmiita jatkamaan tehtävässä, mutta Klubi ei ollut, mikä tosiasiassa tarkoittaa samaa kuin potkut.

Mikä sitten HJK:ssa mättää, että kaikki valmentajatarinat päättyvät potkuihin?

Ensimmäinen iso kysymys on se, onko HJK onnistunut valmentajarekrytoinneissaan.

Totta kai jokaisesta valmentajavalinnasta voidaan olla eri mieltä ja maailmasta olisi löytynyt parempiakin valmentajia, mutta HJK on voittanut 2000-luvulla 13 Suomen mestaruutta ja noussut suomalaisen jalkapallon lippulaivaksi.

Muistan hyvin, miten vielä 90-luvulla suurin kritiikki HJK:n suhteen kohdistui siihen, miten ihmeessä se voi rämpiä keskinkertaisuudessa ja olla vaarassa jopa pudota Veikkausliigasta, kuten kaudella 1996 oli lähellä tapahtua.

Nyt tuollainen kritiikki on kuollut ja vaikka kysymys onkin koko organisaation onnistumisesta, valtaannousu ei ole hitsannut myöskään valmentajista.

HJK:n saavutuksia 2000-luvulla voidaan pitää erinomaisina, mutta siitä huolimatta oleellinen kysymys on, onko Klubi kuitenkaan onnistunut maksimoimaan omaa asemaansa, potentiaaliaan ja resurssejaan – ja jos ei ole, miten paljon se on ollut kiinni valmennuksesta, miten paljon pelaajistosta ja miten paljon seuraorganisaatiosta?

Toinen iso tekijä on se, että HJK:n vaatimustaso on noussut 2000-luvulla. Enää sille ei riitä se, että pelataan Veikkausliigan kärkisijoista ja voitetaan silloin tällöin mestaruus tai kaksi. Nyt paineet kasvavat heti, jos tulokset yhtään notkahtavat tai jos peli ei miellytä seurajohdon ja kannattajien silmää.

Mutta onko siinä mitään ihmeellistä? Jos Bayern Münchenin tulokset ja peli eivät ole vähintään 98-prosenttisia, valmentajalle tulee aina lähtö. Niin toimii myös HJK.

Kolmas kriittinen tekijä on se, mikä valmentajien asema on HJK:n organisaation sisällä – onko hän oikeanlainen päävalmentaja ja toimivatko päävalmentajan ja seurajohdon väliset kemiat?

Keith Armstrong oli aikoinaan liian omapäinen, itsenäinen ja raskas päävalmentaja seurajohdon silmissä, Sixten Boström ja Mika Lehkosuo liian etäisiä ja Koskelan välit HJK:n toimitusjohtajaan Aki Riihilahteen olivat loppuaikoina vähintäänkin tulehtuneet.

On hyvä kysymys, onko vika ollut aina valmentajassa vai onko ongelma ollut seurajohdossa ja sen odotuksissa siitä, miten valmentajan kuuluu Klubissa toimia ja käyttäytyä?

Mutta onko tässäkään mitään ihmeellistä? Jalkapallon historia on maailmanlaajuisesti täynnä esimerkkejä, joissa valmentaja on saanut lähteä, koska hänen suhteensa seurajohtoon ja muuhun seuraorganisaatioon ei ole ollut kunnossa. Viimeinen hyvä esimerkki on Antonio Conte, jonka Tottenhamin organisaatio oksensi hänet pihalle, koska Conte oli liian omapäinen ja hänen vaatimustasonsa oli liian ehdoton.

Eli millaisen arvosanan annat HJK:n valmentajarekrytoinneille?

Suomaisilla mittareilla varsin hyvän. Kuten sanoin, maailmasta olisi löytynyt varmasti parempiakin valmentajia kuin ne, joita HJK on historiansa aikana palkannut, mutta HJK:n resursseihin suhteutettuna rekordi on kohtalainen – lukuun ottamatta tätä viimeistä valintaa eli Toni Korkeakunnaksen palkkaamista.

Joel Perovuo purki jo Korkeakunnaksen ongelmat, joten en puutu siihen sen enempää.

Uskotko, että Korkeakunnas voisi oikeasti olla myös HJK:n päävalmentaja tämän kauden jälkeen?

En hetkeäkään. HJK:lle on ollut jo pitkään selvää, että tämä olisi ollut joka tapauksessa Koskelan viimeinen kausi ja on satavarmaa, että kulisseissa on ehtinyt tapahtua jo paljon. En olisi yllättänyt, että Klubilla olisi jo seuraavan päävalmentajat kanssa asiat käteltynä.

Kuka seuraava päävalmentaja sitten on, on mielenkiintoinen kysymys. Varmasti kartoitettavien vaihtoehtojen listalla ovat olleet HJK:n entiset pelaajat Simo Valakari ja Vesa Vasara. He olisivat tyypillisimmät klubilaiset valinnat pysyväksi päävalmentajaksi ja varmasti sellaisia valmentajia, joiden alaisuudessa HJK:n dominanssi Suomen kentillä tulisi jatkumaan entiseen malliin.

Se, mitä Klubissa voitaisiin ja jopa pitäisi harkita, olisi katsoa myös hieman avarampia vesiä. Jokainen ymmärtää, että pelkkä ulkomaalaisuus ei tee kenestäkään hyvää valmentajaa, mutta suomalaiseen jalkapalloon olisi hyvä saada lisää vaikutteita erilaisista jalkapallokulttuureista.

Tieto kyllä liikkuu tänä päivänä globaalisti, mutta miten hyvin Suomessa ymmärretään sitä, millaisella asenteella ja arvoilla eri jalkapallokulttuureissa tehdään arjen jokapäiväistä työtä – ja miten erilaiset jalkapallokulttuurilliset eroavaisuudet korreloituvat kentälle ja peliin?

Suomesta on lähtenyt maailmalle monta pelaajaa, joiden jalkapalloilulliset taidot olisivat kyllä riittäneet ulkomailla menestymiseen, mutta sosiaaliset taidot eivät. Voimme tietenkin sanoa, että muu maailma on näiden arvojen suhteen väärässä, mutta valitettavasti muuta maailmaa meidän mielipiteemme ei kiinnosta.

Siksi ulkomaalaisen valmentajan palkkaamista pitäisi Klubissa ainakin harkita – ellei se ole jo seuraavan päävalmentajan valinnan suhteen myöhäistä.

AC Oulussa loistotyötä tehneen Ricardo Duarten nimi nousee ensimmäisenä mieleen, mutta ottaen huomioon Aki Riihilahden mittavat kansanväliset suhteet ja kontaktit, maailmalla olisi varmasti myös lukuisia muita potentiaalisia vaihtoehtoja, jotka olisi saatavissa Klubin puikkoihin.

Kuten sanoin, Valakarin ja Vasaran kaltaisten valmentajien ohjissa HJK pysyisi varmasti vallankahvassa, mutta toisiko onnistunut ulkomaalainen valmentajarekrytointi HJK:n toimintaan uuden vaihteen ja uuden tason?

Ainakin sitä kannattaisi miettiä.