Loukkaantumisista on tullut jalkapallossa jokapäiväisiä uutisia. Jukka, ovatko loukkaantumisten määrät todellakin nousseet vai kuvittelenko vain?

Asia on monipiippuisempi.

Vuosina 2000-2019 tehdyssä laajassa tutkimuksessa, jossa tutkittiin 49 Mestarien liigassa pelanneen seuran loukkaantumistilastoja, loukkaantumisten määrä oli 18 kauden aikana laskenut joka kausi keskimäärin kolmella prosentilla edelliskauteen verrattuna.

Tämä kertoi tutkimuksen tekijöiden mukaan siitä, että loukkaantumisten ennaltaehkäiseminen oli selvästi parantunut. Positiivinen kehitys oli saavutettu kehittämällä ja kiinnittämällä enemmän huomiota harjoittelumetodeihin, palautumiseen, lepoon ja ravinto-opillisiin asioihin. Ymmärrettävästi myös lääketiede oli tänä aikana kehittynyt ja etenkin huippuseurat olivat satsanneet koko ajan enemmän ja enemmän lääketieteellisiin resursseihinsa.

Tutkimuksessa tutkittiin ennen kaikkea loukkaantumistiheyttä, mikä ymmärrettävästi oli tutkimuksen kannalta relevantti näkökulma. Tämä tarkoitti sitä, kuinka paljon loukkaantumisia tapahtui tiettyä aikamäärettä kohde. Tutkimuksen mukaan jokaista tuhatta tuntia kohden otteluissa tuli 23,8 loukkaantumista. Harjoituksissa vastaava lukema oli 3,4.

Ongelma tulee kuitenkin ottelumäärien kasvamisen kautta. Esimerkiksi Kylian Mbappé oli pelannut 24-vuotta täyttäessään yli 48 prosenttia enemmän ammattilaisotteluita kuin Thierry Henry saman ikäisenä ja Jude Bellingham oli 20 vuotta täyttäessään pelannut 30 prosenttia enemmän otteluita kuin Wayne Rooney, joka oli Bellinghamin tavoin oman aikansa ihmelapsi.

Ongelmana eivät ole pelkästään ottelumäärät, vaan tiukka jalkapallokalenteri ja se, että viikossa joudutaan pelaamaan kaksi ottelua. Tutkimusten mukaan loukkaantumisten määrä nousee jopa 5-6-kertaiseksi, jos pelaaja pelaa säännöllisesti kaksi ottelua viikossa verrattuna yhteen otteluun viikossa.

Toinen silmään iskenyt asia on se, että jotkut pelaajat tuntuvat loukkaantuvan jatkuvasti ja toiset eivät koskaan. Mistä tämä johtuu?

Jokainen pelaaja on oma yksilönsä ja jokaisen pelaajan kroppa kestää eri tavalla ottelun aikana tulevia iskuja, kolhuja ja muita loukkaantumisia aiheuttavia tapahtumia.

Siihen, miksi näin, on lukematon määrä syitä. Jotkut kestävät jo lähtökohtaisesti iskuja ja kolhuja paremmin, mutta vielä tärkeämpää on se, miten pelaaja on harjoitellut – joko tietoisesti tai tiedostamatta – niin lapsuus- ja nuoruusvuosinaan kuin aikuisiällä ja miten hän on pitänyt ja pitää huolta kropastaan. Miten hän treenaa, miten paljon hän treenaa tukilihastoaan, mitä hän syö ja juo, miten hän lepää ja millaista huippu-urheilijanelämää hän ylipäätään elää.

Esimerkiksi Aulis Rytkönen kertoi, että yksi syy hänen lukuisiin loukkaantumisiinsa oli se, että sota-aikana ja sen jälkeen, jolloin Rytkönen oli teini-iässä, hän ymmärrettävästi söi Kuopiossa varsin yksipuolista ravintoa. Yksi selitys Jari Litmasen ja Mikael Forssellin loukkaantumiskierteisiin oli puolestaan se, millaisella alustalla he treenasivat juniori-iässä – Litmanen Lahden hallin betonimaisella alustalla ja Forssell paljon asfalttipihoilla.

Sitten on pelityyliin liittyvät kysymykset. Jotkut pelaajat pelaavat aggressiivisemmin ja ”itseään säästämättä”, jolloin ymmärrettävästi riski loukkaantua on suurempi.

Joskus kysymys on silkasta huonosta tuurista. Ranskan U19-maajoukkueen kapteeni Abou Diaby oli lyömässä itseään läpi kansainvälisillä areenoilla Arsenalissa, kun Sunderlandin pelaaja taklasi häntä rajusti takaapäin toukokuussa 2006 ja Diabylta murtui nilkka. Diabyn nilkan luut eivät koskaan tulleet enää entisellään. Hän pelasi vielä 11 vuotta loukkaantumisensa jälkeen, mutta tästä ajasta hän oli loukkaantuneena yhteenlaskettuna yli viisi vuotta.

Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo ovat tehneet häikäisevät urat ja selvinneet ilman vakavia loukkaantumisia. Ovatko loukkaantumiset provokatiivisesti kysyttynä siis heikompien pelaajien ongelma?

Joku voisi sanoa, että maailmassa on vain Messiä ja Ronaldoa heikompia pelaajia, mutta ymmärrän, mitä ajat kysymyksellä. Ongelma ei kuitenkaan ole vain heikompien pelaajien.

Kenties loistavin ja samalla surullisen esimerkki yhdestä oman aikakautensa lahjakkaimmasta supertähdestä, jonka uraa ovat varjostaneet  lukuiset loukkaantumiset, on Neymar. Transfermarktin tilaston mukaan Neymar on ollut kaudesta 2013-14 lähtien loukkaantuneena yhteenlaskettuna lähes 1000 päivää eli vajaat kolme vuotta.

Jokainen voi vain kuvitella, millaisen uran Neymar olisi tehnyt ilman jatkuvaa loukkaantumiskierrettä.

Mistä Neymarin järkyttävä loukkaantumiskierre johtuu?

Monet ovat syyttäneet hänen elämäntyyliään, mutta Neymarin pelatessa PSG:ssä ranskalaislääkärit torjuivat nämä väitteet. He perustelivat sitä sillä, että Neymarin loukkaantumisissa on ollut kysymys enemmän luuperäisistä vammoista ja luuvammojen kierteessä kuin lihasvammoista, eivätkä luuvammat ole niin sidoksissa elämäntyyliin kuin lihasvammat.

Neymarin luuvammojen kierrettä on lääkäreiden mukaan kiihdyttänyt se, että paine peluuttaa kallispalkkaista Neymaria on ollut äärettömän suuri eikä hänen luuvammojensa ole annettu parantua riittävän pitkään.

Myös Neymarin pelityyli on ollut sellainen, että hän on joutunut ottamaan vastaan jatkuvasti taklauksia – ja yleensä vielä äärettömän armottomia.

Messi on ollut loukkaantumisten suhteen onnekkaampi, mutta myös hänen pelityylinsä on hieman erilainen kuin Neymarilla. Kaiken lisäksi Messi on saavuttanut jalkapalloilijana sellaisen aseman, jossa myös vastustajat kunnioittivat ja kumarsivat Messiä kuin pyhimystä.

Neymar ei koskaan ole päässyt  nauttimaan samanlaisesta asemasta. Häntä on voinut ja suorastaan pitänyt rapata kuin vierasta sikaa.