Mixu Paatelainen on saamassa HIFK:n kaaokseen lupaavaa järkeä

Wilson Kamavuaka on onnistunut tällä kaudella Veikkausliigassa maalinteossa kerran.

Il PinturicchioJalkapalloVeikkausliiga

Mixu Paatelainen on saamassa HIFK:n kaaokseen lupaavaa järkeä

Mixu Paatelainen on alkanut siivota Bruno Tavaresin jälkeensä jättämää kaaosta HIFK:sta. Ensimmäiset signaalit ovat varovaisen lupaavia.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 22.5.2022 | KUVAT All Over Press

Mixu Paatelainen on luotsannut HIFK:ta ennen maanantaina pelattavaa KuPS-ottelua neljässä Veikkausliiga-ottelussa ja yhdessä Suomen Cupin ottelussa. Neljässä liigapelissä tuloksena on ollut kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Suomen Cupissa kaatui rangaistuspotkukilpailun jälkeen yksi alkukauden parhaista joukkueista, FC Honka.

Vaikka tulokset eivät vielä kipunoikaan, HIFK:ssa on tapahtumassa selkeä muutos positiiviseen suuntaan. Aika ennen Paatelaista oli niin kaoottinen, että HIFK on vielä pitkään lähes kaikki otteluissa vieläkin lähtökohtaisesti altavastaaja. Monet ovat tuominneet HIFK:n myös varmaksi putoajiksi.

Kun HIFK:ta ei ole odotettu suuria, Paatelainen on päässyt rauhassa keskittymään harjoittelemaan ja oikaisemaan kurssiaan. Tavoite – sarjapaikan uusiminen – kirkkaana mielessä ja sen eteen tehdän kaikki mahdollinen ja mahdoton.

LeoVegas: Win two tickets to the icehockey World Cup final!

***

Brunon Tavaresin HIFK:ta on vaikea tyhjentävästi arvioida, sillä portugalilaisen pesti jäi niin lyhyeksi. Tulokset ja peli eivät kuitenkaan vakuuttaneet. Paatelainen on jo kommentoinut joukkueen fyysistä suorituskykyä vajavaiseksi, joten pelkoni Tavaresin kyvyistä herran nimityksen yhteydessä näyttivät osuvan oikeaan.

Kun seurassa vaihtuu päävalmentaja kesken kauden, uusi valmentaja joutuu lyhyessä ajassa laittamaan asioita kuntoon. Prosessissa korostuu se, että omat ajatukset on tuotava joukkueelle mahdollisimman yksinkertaisesti ja pala kerrallaan.

Ensimmäinen asia on aina puolustamisen periaatteet. Tästä myös Paatelainen on aloittanut urakkansa tähtipaidoissa. HIFK:lta on nähty lyhyessä ajassa Paatelaisen tulon jälkeen suhteellisen organisoitua puolustuspelaamista. Tämä on osoitus Paatelainen kyvystä saada viestinsä perille.

Prosessi on kuitenkin vasta alkumetreillään ja prosessin kehittyessä mitataan isosti Paatelaisen kykyjä valmentajana. On mielenkiintoista nähdä, onko hän saanut työkalupakkiinsa uusia välineitä Huuhkajien ajoista.

***

Mixu Paatelainen

Mixu Paatelainen on palannut tutuille näyttämöille.

Peruslähtökohta HIFK:lla on ollut oman kenttäpuoliskon keskikorkean muodon ja matalan blokin välillä. Kärjet ovat joko olleet peräkkäin tarkoituksena ohjata vastustaja jommallekummalle puolelle ja kontrolloida vastustajan 6-pelaajaa tai sitten kärjet on pyritty pitämään rinnakkain ja saada painetta aikaan vastustajan pelatessa pallo laitaan. Näin HIFK lähti otteluun esimerkiksi Interiä vastaan Turussa.

Keskikentän keskustassa haasteena on ollut pelaajien miesorientoitunut liikkuminen, joka on välillä aiheuttanut isoja tiloja HIFK:n muodon sisälle ja jättänyt puolustuslinjan edustan vaille suojaa.

Beto on ollut maalilla suuri puheenaihe lähinnä positiivisessa valossa. Portugalilainen on elintärkeässä roolissa siinä, miten HIFK selviää tästä tulevasta säilymisurakastaan. Kesän aikana nähdään, vielä Beto pystyy 40- vuotiaana pelaamaan korkealla tasolla. Nyt häneltä nähty monta hienoa torjuntaa ja esimerkiksi Honkaa vastaan Suomen Cupissa Beto vei torjunnoillaan HIFK:n jatkoon. Hyvien torjuntojen vastapainona jo jokunen maaliin johtanut virhe. Beton olisi oltava se luotettava johtaja alakerrassa ja jätettävä ylimääräinen show vähemmälle.

***

Seuraava asia, johon Paatelaisen on syytä käyttää aikaa, ovat erikoistilanteet. Joukkueella, joka taistelee sarjassa säilymisestä, on elintärkeää onnistua näissä molempiin suuntiin.

Turussa saatiin taas yksi näyte Sakari Mattilan loistavasta oikeasta jalasta, kun Mattila antoi täydellisen sivuvapaapotkun Eero Markkasen yhtä hienoon juoksuun. Joukkueella on siis hyvä vapareiden antaja ja voimaa myös viimeistellä.

Mattilan arvo joukkueelle on iso myös erikoistilanteiden ulkopuolella. Paatelaisen olisi kuitenkin syytä käydä joukkueensa keskitysten puolustaminen tarkkaan läpi, sillä Mattila on vanhana keskikenttäpelaajana tottunut tekemään eri asioita kuin mitä topparin olisi syytä tehdä.

Puolustussuuntaan HIFK vaikuttaa puolustuskulmissa hiukan sekavalta ja näitä rooleja ja vastuita on syytä käydä vielä läpi.

Pallollisessa vaiheessa HIFK pyrkii löytämään Markkasen nopeasti ja jatkamaan siitä suoraan eteenpäin tai tiputtamaan alapuolelle. Näistä HIFK on pystynyt luomaan hyviä hyökkäyksiä.

Ilahduttavaa HIFK:n kannalta on myös se, että Markkanen vaikuttaisi olevan pääsemässä hyvään kuntoon, mikä olisi HIFK:n kannalta kriittinen asia. Markkasella on edelleen kaikki kyvyt tehdä yli kymmenen maalia kaudessa, mikäli hän pysyy vain kunnossa.

***

HIFK  otti kahdessa edellisessä ottelussaan pisteen sekä AC Oulun että FC Interin vieraana. Nyt turnee siirtyy kotikentälle, sillä HIFK:n kolme seuraavaa ottelua ovat kaikki kotiotteluita. KuPS ja FC Honka ovat molemmat kivikovia vastustajia, mutta kolmannessa kotiottelussa vastaan tulee VPS. Siitä alkaa viiden ottelun jakso keskitason tai sen alapuolella olevia joukkueita vastaan. Silloin nähdään, millaiseen iskuun Mixu Paatelainen on saanut viritettyä HIFK:n.

HIFK:n tilanne on edelleen haastava, mutta näkisin sen säilymismahdollisuudet tasaisessa sarjassa silti 22hyvinä.

Seurana HIFK:lla tässä voisi olla iso kasvojenpesun paikka. HIFK:n tavoitteena ei voi olla pitkässä juoksussa sarjassa säilyminen, vaan pelaaminen kärkisijoista. Jokohan HIFK:n kurssi viimeinkin kääntyisi sen suuntaiseksi, että sarjan kärkipaikat olisivat realismia?