Jukka Jalonen ei tarvinnut, tälläkään kertaa, MM-kisoissa menestymiseen liiemmin NHL-tähtiä. Oli joukkueellinen hyviä jääkiekkoilijoita, jotka roolitettiin täsmällisesti. MM-kisojen tasoisessa turnauksessa kaavalla voi menestyä, niin kuin kaksi vuotta sitten myös nähtiin.

Kulta oli nyt todella lähellä.

On hyvä muistaa, että Leijonilla ei ollut parhaita pelaajiaan NHL:stä, ei Euroopassa pelaavista ja hädin tuskin edes Liigasta. Liigan finaalijoukkueista ei ollut mukana yhtäkään pelaajaa. Sen sijaan pelaajia oli mukana esimerkiksi pudotuspelien ulkopuolelle jääneestä HPK:sta.

ElmoTV analysoi Leijonien avainrooleihin nousseet pelaajat yksilö yksilöltä. Iso kuva on kirkas: Suomen puolustus onnistui erinomaisesti.

Hyökkääjät pelasivat nolla-nollaa

Leijonat teki turnauksessa 23 maalia kymmenessä pelissä. Se on melko vähän. Niistä hyökkääjät tekivät 18. Ja niistä kolme pelaajaa, Arttu Ruotsalainen, Anton Lundell ja Iiro Pakarinen tekivät 12.

Kapeaa oli.

Siinäpä olennainen. Leijonat oli lähellä maailmanmestaruutta varsin kevyellä, jopa heikolla, maalintekopotentiaalilla.

Se, että Leijonien pelaaminen perustui puolustamiseen ja maalin estämiseen, ei ollut sattumaa. Se oli tällä joukkueella ja tällaisella hyökkäyskalustolla paras tapa pelata voitosta.

Moni Leijonien hyökkääjä, etenkin Liiga-tason pelaajat, saivat huomata, kuinka vaikeaa MM-kisoissa on tehdä tulosta. Se kertoo tietysti siitä, että MM-kisoissa peli on korkeatasoisempaa kuin Liigassa. Ja siitä on toki vielä matkaa absoluuttiselle maailman huipulle.

Hannes Björninen

Ei tarvinnut pitkää päättelyketjua, että osasi keväällä arvata Björnisen kuuluvan Jukka Jalosen Leijoniin. Liigan parhaimmistoa. MM-kisoissakin vahva aloittaja, alivoimapelaaja. Eniten peliaikaa hyökkääjistä, se kertoo paljon! 

Marko Anttila

Pitkä mies pitkän mailansa kanssa näytti, että on yhä arvokas palanen. Se, millaisen alueen Anttila pystyy puolustaessa kontrolloimaan ja kuinka laajalla säteellä hän pystyy peittämään syöttölinjoja, oli iso voimavara.

Saku Mäenalanen

Jälleen yksi sellainen pelaaja, jota hieman ihmeteltiin ennakkoon. Jokereissa ollut vaisu. Mutta selkeä rooli MM-kisoissa, kristallinkirkas ajatus pelistä – lopputulos oli vahva.

Anton Lundell

Lundellin kohdalla on puhuttu ummet ja lammet kokonaisvaltaisuudesta. Nyt, viimeistään nyt, hänen kohdallaan tulisi puhua maalintekokyvystä. NHL:ääkin ajatellen. Ei ollut finaalissa hyvä.

Niko Ojamäki

Siinä hän Lundellin ja Ruotsalaisen mukana seilasi. Peruspelaamista, tasapainottava pelaaja, mutta ohut hyökkäysuhka.

Arttu Ruotsalainen

Se, että Ruotsalainen teki viisi maalia keväällä NHL:ssä, kertoo jostain, mutta jättää myös kertomatta asioita. Ruotsalainen oli koko turnauksen ajan hieman kiikun kaakun, sillä puolustuspeliote oli rajoilla koko ajan. Finaalipelissä olisi tarvittu vielä pykälä ylös, jotta Suomi olisi voinut tappaa pelin. Ruotsalaisesta ei siihen ollut.

Jere Innala

Hyvä esimerkki Leijonien Liiga-tason pörräilijöistä. Hyvät nopeustaitavuusominaisuudet näkyivät aika ajoin, mutta tasaviisikoin oli erittäin vaikea nousta hyökkäyksissä esiin. Kansainvälinen ura on tiukassa, Liigassa pärjää kyllä.

Petri Kontiola

Hyvä vai huono, lintu vai kala? Kontiola oli Leijonien jokerikortti ylivoimalla. Hänen harmikseen sitä Leijonille siunaantui kohtalaisen vähän. Hieno tarina kuitenkin kokonaisuudessaan.

Iiro Pakarinen

Pelasi valtavalla draivilla. Katkoi syöttöjä, kamppaili, riisti ja teki maaleja. Erinomainen turnaus. Pelaajatyyppi kuin tehty Jalosen Leijoniin.

Mikael Ruohomaa

Ei saanut ketjunsa peliin puhallettua hyökkäystehoja. Teki sentterinä vaadittavan, pelasi nolla-nollaa. Loppuottelussa nousi esiin kahdella tehopisteellä.

Teemu Turunen

Liiga-tason pörrääjä. Pelasi Sveitsissä, sitä ennen oli Liigan tähti. MM-kisoissa nollat tulostaululla. Ei pysynyt pystyssä laidan lähellä. Tuloksenteko tällä tasolla on vaikeaa. Sen sai huomata.

Jere Sallinen

MM-kisoissa ei maalin maalia Liigassa hyvää tulosta tehneeltä hyökkääjältä. Sama tarina kuin monella muulla: piti nollaa omissa, muuhun ei riittänyt.

Lisäksi Jere Karjalainen, Valtteri Puustinen ja Peter Tiivola kuuluivat Leijonien joukkueeseen. He jäivät pieneen rooliin turnauksessa.

Puolustajat ja maalivahdit olivat Leijonien tukimuuri

Leijonien puolustajien ykköstehtävä oli puolustaa. Se näkyi ja kuului. Puolustus ja maalivahtipeli olivat Leijonien vahvuudet kisoissa.

Jukka Jalosen pelitapa oli hämmentävän selvä ja tehokas. Siinä ei puolustajilla ollut varaa tehdä mitään kuperkeikkoja: ei kuskailtu kiekkoa 40 metriä, ei tehty muka-hienoja rotaatioita hyökkäysalueella. Ei. Syötä kiekkoa, täytä siniviivat, avaa laukaisulinja ja lauo maalille. Tarvittaessa nouse kolmantena tai neljäntenä pelaajana suorissa hyökkäyksissä täyttämään kaistat ja tarvittaessa pompi siniviivalta tukkimaan rännit.

Siinä se. Se oli yksinkertaista, ja varsin perinteistä, mutta kaunista. Olennaista oli pelaamisen tehokkuus ja laatu.

Ja nimenomaan: jokaisen pelaajan tuli kyetä puolustamaan korkealla laadulla. Siitä ei saanut laistaa. Eikä kukaan Suomen puolustaja laistanut.

Tony Sund

Teki yhdessä pelissä kaksi maalia, koko kauden ensimmäisensä. Mutta ei miestä tuolta Latviasta NHL-kaukaloihin revitä. Oli myös vaikeuksissa.

Miika Koivisto

Kokenut, rutinoitunut puolustaja. Teki juuri niitä asioita, mitä Jalosen Leijonissa puolustajan piti.

Olli Määttä

Ei tuonut rapakon takaa kuperkeikkoja eikä liiemmin hyökkäysuhkaakaan. Mutta oman maalin suojelussa, iskun antamisessa, laukausten blokkaamisessa ja kiekkojen purkamisessa aivan erinomainen. Kaksi Stanley Cupia huokuivat Määtän otteista.

Oliwer Kaski

Täytyy sanoa, että Kaskelta odotettiin ehkä hyökkäyspäähän hieman enemmän. Toki tulee huomata Jalosen pelitavan rajoitteet, mutta siihen nähden, mitä hän sai aikaan KHL:ssä Avangard Omskissa, hieman jäi vajaaksi. Erityisesti ylivoimalla Kaskesta ei saatu mitään irti.

Ville Pokka

Köyhän miehen Olli Määttä. KHL-mestari teki sitä peruspuolustustyötä. Avasi peliä. Mitäpä tähän muuta sanoa?

Atte Ohtamaa

Atte Ohtamaassa on sellaista Lasse Kukkosen henkeä. Ei häikäise, mutta tuo tarvittavaa kokemusta ja rutiinia puolustamiseen. Blokkaa, riistää, katkoo. Kokenut KHL-kaukaloita nähnyt pelaaja.

Kim Nousiainen

Kasvoi aimoharppauksin turnauksen aikana. Osasi kerätä olennaisia asioita pelaamiseensa ja karsia turhia. KalPassa Tommi Miettisen vauhtilätkässä sai tehdä paljon asioita. Nyt piti pelata hienostuneemmin ja riisutummin – ja oppi sen. Finaalin 2–2-tasoitus hieno osoitus siitä.

Petteri Lindbohm

Menee samaan kategoriaan kuin Pokka, Ohtamaa, Koivisto… Jämäkkää peruspuolustamista, täsmällistä kiekollista peliä. Ei ollut tämäkään heikko lenkki puolustuksessa.

Jussi Olkinuora

Saksaa vastaan piti Leijonat pelissä mukana. Ei kaatunut Suomen turnaus missään vaiheessa maalivahtiin, vaikka finaalissa pientä säätöä oli mailapelaamisen kanssa. Hyvä maalivahti, jonka Suomen viisikkopuolustus sai näyttämään erinomaiselta.

Lisäksi Leijonien joukkueeseen kuuluivat maalivahdit Harri Säteri ja Janne Juvonen sekä puolustajat Mikael Seppälä ja Axel Rindell. Heistä Rindell ja Juvonen eivät pelanneet minuuttiakaan turnauksessa.