Naisleijonat putosivat MM-kisoissa puolivälierissä Tshekille 2-1 ja viime kisojen esityksellä joukkue putosi aiemmin B-lohkoon, ja siitä lähtökohdasta näihin kisoihin jo lähdettiin. Samuel, miten matalalla Naisleijonat tällä hetkellä oikeastaan lentää?

Kun lähes ikuisesti ”varmana mitalistina” pidetty maajoukkue on pudonnut muutamassa vuodessa näin kauas aiemmasta vakiintuneesta tasostaan, niin kyllä tässä pitäisi jo jotain alkaa tapahtua ja vastuuta kantaa.

Kun toiset maat ovat kehittyneet ja Suomi on taantunut, se näkyy väistämättä. Huolissaan pitää olla, jos laatua ei enää riitä riittävästi neljään kenttään. Ja vaikka riittäisikin, niin kaikkia parhaita pelaajia ei edes tunnuta tulevan valituksi maajoukkueeseen.

Tuntuu, että maajoukkue on myös jonkinlaisessa henkisessä alennustilassa. Puhutaan hyvistä fiiliksistä ja miten sarjajärjestelmä oli nyt huono. Niin puhui päävalmentaja Juuso Toivola ja varakapteeni Petra Nieminen, joka sanoi ”tosi monta kovaa maata on MM-turnauksessa nykyään. On se vaikeaa taistella kovia vastaan, kun B-lohkoon joutuu.”

Ei tähän voi enää muuta sanoa kuin: Voi hellanlettas sentään!

Ymmärtääkseni, jos mitaleja – varsinkin niitä kirkkaampia – haluaa voittaa, niin kovia vastaan on paitsi taisteltava ja niitä on myös voitettava. Ja miten sinne B-lohkoon oikein jouduttiin? Tällainen puhe on suorastaan säälittävää.

Kaiken tämän lisäksi naisten jääkiekkomaajoukkue on viime aikoina tullut enemmän tunnetuksi kaikenlaisista ulkojääkiekkoilullisista saippuaoopperoista. Riidat repivät sieltä ja täältä ja kovimmat pelit on tämänkin kauden aikana näytetty käyvän jossain Huomenta Suomen lähetyksessä. Ja kun muistetaan, että kesken kisojen voidaan lähteä häihin ja jos jääkiekko ei ihan nappaa, voi apurahat taskussa vaihtaa vaikka toiseen lajiin, niin mitä tästä aidosti voi enää sanoa muuta kuin, että arvostusta saa edelleen naiskiekossa pyytää – mutta voisi omaakin toimintaa arvostaa jonkin verran.

Ja missä on johtajuus, että tällaisia asioita voi tapahtua valtion tukemassa huippu-urheilussa? Ei ilmeisesti missään.

Tuntuu julmalta sanoa tämä, mutta ei se kysymys ihan aiheeton ole: Onko tämä toiminta nyt sillä tasolla, että valtion veronmaksajilta keräämästä kassasta rahaa siihen pitäisi laittaa?

Naisleijonat pelaa vielä tänäänkin perjantaina sijoitusotteluja. Kisa ovat silti jo farssin ainekset täyttäneet. Mikä on Jääkiekkoliiton vastuu tässä asiassa, että tällainen romahdus on todellisuutta?

Jos aloitetaan vaikka Naisten Liigasta, jossa muutamissa kaupungeissa tehdään toimintaa ihan hyvällä tasolla suhteessa resursseihin, seurat kärsivät siitä miten naisjääkiekkoa ajetaan niin voimakkaasti käytännössä vain maajoukkueen ehdoilla. Mutta kun tulokset ovat tätä luokkaa, niin onko sille enää perusteita?

Jääkiekkoliitto voi katsoa peiliin. Otan yhden konkreettisen esimerkin. Kaikenlaista kaunista usein puhellaan, miten Naisten Liigaa aletaan kehittää, mutta voisiko aloittaa esimerkiksi siitä, että Naisten Liigalla olisi edes kunnolliset verkkosivut.

Tuo ei liity urheiluun, mutta kertoo jo osaltaan suhtautumisesta. Eli miten vakavasti Naisten Liiga todella otetaan ja miten pahasti sarja on jätetty heitteille liiton puolelta keskusjohdon tasolta.

Toki nyt on kehitysprojekteja käynnissä, mutta nyt pitää edetä niistä juhlapuheiden sanoista todellisiin tekoihin. Matka on pitkä ja kivinen ja jostain toki se matka kohti kunnianpalautusta on aloitettava.

Kun keskustelee Naisten Liigan tekijöiden kanssa, kuulee usein, että Jääkiekkoliitto tulee ja ottaa maajoukkueelle mitä haluaa Naisten Liigasta, mutta oikeastaan mitään ei anneta takaisin. Sen kanssa on vaikeaa olla eri mieltä.

Nyt tietysti Jääkiekkoliitossa haetaan Naisten Liigalle johtajaa, mutta kaikenlaista ihmistä on ollut jo johdossa. Usein se on vain jäänyt kärjistetysti sille tasolle, että annetaan muutamat kivat haastattelut, mutta todellinen anti jää langanlaihaksi.

Jos lusikka otetaan nyt oikeasti kauniiseen käteen, se on hienoa, mutta kuten sanoin, pitkä matka on jo kuljettavana ja oikeita tekoja se vaatii.

Mitä sanot päävalmentaja Juuso Toivolasta? Voiko hän jatkaa päävalmentajana tämän turnauksen jälkeen?

En minä tiedä, mutta jos jatkaa, silloin puhutaan jo Juuso Epätoivolasta. No, leikki sikseen, koska tässä ei ole mitään hauskaa. Hän on varmasti kiva ja mukava mies, ja oli ehkä pyyteetön apuvalmentajakin, mutta päävalmentajana näytöt ovat kauhistuttavat. Eihän näillä näytöillä pitäisi voida jatkaa, eikä olisi pitänyt jatkaa B-lohkoon putoamisenkaan jälkeen, mutta tuntuu että sekin on varmaankin mahdollista. Totuus kuitenkin on, että hän on ollut tekemässä päävalmentajana ennen näkemätöntä romahdusta naisten jääkiekkomaajoukkueessa kaksissa kisoissa putkeen.

Ja niin upeasti kuin Suomen miesten maajoukkuekin on viime vuosina menestynyt – ja nuorisomaajoukkueetkin ajoittain -, on Jääkiekkoliiton leivän yltäkylläisenä pidettyjä ihmisiä töissä MM-kisojenkin tuottojen tukemana. Tiedän sen korpeavan jääkiekkoammattilaisia todella syvältä. Nytkin vapaana olisi varmasti monta huippuvalmentajaa, jotka voisivat harkita lähtöä liiton leipiin, mutta soitetaanko heille? Ja jos ei soiteta, miksi ei soiteta?

Moni ammattihenkilö kyselee jo, että kuuluuko Toivola edes 500 parhaan suomalaisen jääkiekkovalmentajan joukkoon? Hieman miedompi, mutta tuore esimerkki on sekin, että miksi esimerkiksi ruotsalaista perinteikästä suurseura Brynäsiä pudottamassa ollut Kalle Kaskinen löysi välittömästi tiensä Nuorten Leijonien valmennuksen pelastusveneeseen? Ymmärrän täysin, että intohimoisia jääkiekkoihmisiä ei haluta päästää valumaan hukkaan joidenkin epäonnistumisten vuoksi, mutta eikö veden edes hieman useammin pitäisi vaihtua ja pyrkiä parhaiden voimien palkkauksiin? Suhteita käytetään monella muullakin alalla maailmassa, mutta ainoa tai painavin syy rekrytointiin se ei saisi olla.

Mitä uskot Jääkiekkoliiton tekevän?

En tiedä, mutta jos peilaan historiaan, se huolestuttaa minua.

Tyypillisestihän tämä menee niin, että joku Harri Nummela saapuu julkisuuteen ja puhuu kuin poliitikko kertoen miten analyysit tehdään myöhemmin.

Siinä on vain yksi ongelma: Ne ehkä tehdään, jos tehdään, mutta eipä niihin koskaan todennäköisesti julkisesti palata, kun ei ole tähänkään mennessä palattu.