Naisleijonien värikäs olympiaprojekti päättyy pronssiotteluun – USA meni finaaliin

Anni Keisala pelasi Suomen maalilla vahvan ottelun.

JääkiekkoPeking 2022

Naisleijonien värikäs olympiaprojekti päättyy pronssiotteluun – USA meni finaaliin

Naisleijonat kärsi Pekingin olympiaturnauksen välieräottelussa 1-4-tappion USA:lle. Edessä on näin pronssiottelu Sveitsiä vastaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 14.2.2022 | KUVAT All Over Press

Yhdysvallat ei antanut Naisleijonille saumaa yllätykseen Pekingin olympiaturnauksen välieräottelussa maanantaina. Suomen tappiolukemat olivat 1-4 (0-0, 0-2, 1-2).

Suomi pelasi tappiosta huolimatta kisojen parhaan ottelunsa. Varsinkin ensimmäisessä erässä Naisleijonat laittoi hyvin kampoihin ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle USA:lle. Vaikka laukaukset maalia kohti olivat USA:n eduksi 12–6 sillä ei ollut huippuvaarallisia paikkoja Alex Carpenterin läpiajoa lukuun ottamatta. Anni Keisala selvitti kuitenkin läpiajon.

Erän lopussa Suomelle avautui loistosauma johtomaaliin, mutta Michelle Karvinen ei onnistunut nostamaan kiekkoa yli maalivahti Alex Cavallinin.

Toisessa erässä USA siirtyi johtoon Cayla Barnesin maalilla, kun peliä oli pelattu 23.39. Tanja Niskanen istui maalin syntyessä jäähyllä kampituksesta.

Toinen takaiskumaali tuli reilu minuutti ennen erän loppua, kun Hilary Knight pisti kiekon ohi Keisalan.

USA voitti toisessa erässä laukaukset 21-6. Suomen ainoa vaarallinen paikka avautui Noora Tulukselle, jonka pääsi oman syötönkatkon jälkeen yrittämään maalintekoa Cavallinin maalin edestä.

Kolmannen erän alussa Suomen vaihtoaitiossa oli ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun tuomaristo katsoi videolta, oliko Petra Niemisen raju taklaus päähän kohdistunut taklaus. Nieminen selvisi kuitenkin taklauksestaan kakkosella.

Yhdysvallat iski ottelun lopullisen ratkaisun ajassa 55.20, kun Hayley Scamurra ohjasi kiekon ohi Keisalan. Suomi sai kaunisteltua loppunumeroita, kun Susanna Tapani suti kiekon vajaat puoli minuuttia ennen loppua USA:n maaliin. Suomi pelasi maalin syntyessä oma maali tyhjänä. Abby Roque ehti vielä ennen loppua iskeä kiekon tyhjiin ja loppunumeroiksi 4-1.

Suomi kohtaa pronssiottelussa keskiviikkona Sveitsin, joka hävisi välieräottelussa Kanadalle 3-10. Kanadan ja Yhdysvaltojen olympiafinaali pelataan torstaina.