Espanja on hävinnyt Luis Enriquen alaisuudessa vain kerran, mutta Ruotsilla on saumansa

Sergio Canales onnitteli Jose Gayaa, kun tämä teki Espanjan 1-1-tasoitus maalin 97. minuutilla Kansojen liigan vierasottelussa Saksaa vastaan. Kotiottelun Espanja voitti 6-0.

EM2021Jalkapallo

Espanja on hävinnyt Luis Enriquen alaisuudessa vain kerran, mutta Ruotsilla on saumansa

Espanja kohtaa E-lohkon maanantai-illan herkkupalassa Ruotsin. Vaikka Espanja on suursuosikki, Ruotsilla on silti saumansa.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 14.6.2021

Espanja ja Ruotsi kohtaavat toisensa E-lohkon päivän timanttiottelussa. Tätä lohkoa täydentävät Puola ja Slovakia. Espanja on suursuosikki, jonka on saatava tästä pelistä pisteitä. Ruotsi ja Puola ja Slovakia taistelevat toisesta jatkopaikasta.

Käsillä on herkullinen kohtaaminen, sillä molemmat joukkueet tulevat otteluun kovassa iskussa. Espanja on hävinnyt Luis Enriquen alaisuudessa vain kerran – melkein vuosi sitten Kansojen Liigassa Ukrainalle. Samassa Kansojen Liigassa se murskasi Saksan viime vuonna 6-0. Espanjan iskukykyä varjostaa vain Sergio Busquetsin koronatartunta, mikä vei hänet eristykseen.

Ruotsikin on valmis EM-kisoihin. Jan Anderssonin Ruotsi omaa työkaluja satuttaa Espanjaa, vaikka joukkueen suurin tähti Zlatan Ibrahimović jäikin kisoista pois. Ruotsi on osannut viime vuosina haavoittaa Espanjaa kahdella tavalla – prässäämällä kovaa ja iskemällä tiukasti vastaan. Ruotsi voitti valmistavissa otteluissa Suomen ja Armenian, mutta nyt haaste kasvaa vieraskentällä Espanjaa vastaan. Joukkueessa on myös todettu muutama koronatartunta, ja näin esimerkiksi Juventuksen Dejan Kulusevski on poissa.

Murtaako Espanja Ruotsin 4-4-2-muodon?

Luis Enriquen käyttämä leveä 4-1-4-1-hyökkäysmuoto on Ruotsille vaikea pala purtavaksi. Espanjalla on pelaamisessaan monta etenemiskeinoa ja asetta.

Espanjan pallollisesti laadukkaat topparit voivat hakea peliä edistäviä syöttöjä viideltä eri kaistalta.

He voivat hakea pitkiä diagonaalipalloja painottoman puolen laitureille, jotka ovat taitavia etenemään pallon kanssa. Manchester Cityn Ferran Torres saattaa aloittaa toisella laidalla. Espanjan tuplakympit hakevat useasti kahdenlaista eri liikettä – joko valumista taskutilaan tai tukiliikettä kohti pallollista topparia. Tukiliikkeen tarkoitus on tarjota topparille käyttösyötön mahdollisuus, mikä houkuttaa Ruotsin keskikenttäpelaajaa ylöspäin. Silloin Espanjan hyökkääjä voi tupsahtaa syntyneeseen tilaan linjojen väleihin. Taitava Thiago hakee joskus palloa pelintekoalueen keskipisteestä keskikentän pohjapelaajan paikalta. Tällöin keskikentän pohjapelaaja nostaa ylöspäin linjojen väleihin.

Ruotsin todennäköinen 4-4-2 sopinee kuitenkin hyvin kohtaamaan Espanjan muodon, vaikka Espanja yrittääkin repiä leveällä muodollaan aukkoja Ruotsin pakkaan. 4-4-2-muodossa Ruotsin pelaajilla on aika staattisesti sopivia vastuupelaajia, joiden toimista heidän on huolehdittava. Tulemme näkemään Ruotsin kärkiparin raivoisaa paripelaamista, sillä heidän on kontrolloitava Espanjan toppareiden lisäksi Espanjan keskikentän pohjapelaajaa.

Prässin hetkinä Ruotsin keskikenttäpelaajien on uskallettava pompata myös Rodrin kimppuun. Tämä toki jättää Espanjan ylemmän keskikentän vapaaksi, joten jos Espanja tulee Ruotsin prässin hetkistä hyvin pois, voi Espanja saada avoimia hyökkäyksiä. Oletus on siksi, että Ruotsi on säästeliäs prässin hetkissään. Se ei halua antaa Thiagolle yhtään tilaa linjojen väleihin nostamalla omia keskikenttäpelaajiaan väärinä hetkinä kohti Rodria.

Espanjan pallollisen pelin aikana onkin kaksi ydinkysymystä. Ensinnäkin pysyykö Ruotsi 90 minuutin ajan riittävän tiiviinä, vaikka Espanja pyrkii repimään sitä auki muodollaan sekä erilaisin käyttösyötöin? Toiseksi pärjäävätkö ruotsalaiset alueellisissa numeraalisissa tasatilanteissa esimerkiksi juuri laidoilla?

Ruotsin vastaiskut

Espanja

Emil Forsberg on Ruotsin avainpelaajia EM-kisoissa.

Ruotsin kärjessä saattavat aloittaa Alexander Isak ja Marcus Berg. Paljon lepää heidän harteillaan siinä, miten Ruotsi pystyy haavoittamaan Espanjaa riistojensa jälkeen. Keskikentältä noussee kovakuntoinen Emil Forsberg heidän tuekseen, mutta Bergin ja Isakin liikkumisen on oltava ottelun aikana priimaa.

Tulemme näkemään paljon tilanteita, joissa Ruotsi saa pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja Espanja pyrkii iskemään välittömän prässin kohti Ruotsin pallollista pelaajaa. Silloin on aivan oleellista se, miten Ruotsin hyökkääjät toimivat target-liikkeidensä kanssa. Katsojan kannattaakin seurata sitä, mistä he tiloja hakevat. Espanjan keskikentän pohjapelaaja on satavarmasti koulutettu kontrolloimaan Ruotsin välittömiä peliä edistäviä syöttöjä kärkiparia kohti. Löytävätkö Berg ja Isak tilaa tämän ympäriltä? Pystyvätkö he pitämään pallon itsellään ja jatkamaan pallonhallintaa tai mahdollistamaan vastaiskuja?

Tilanteenvaihtojen yksi oleellinen asia on, mitä niin sanotulla riistoalueella, eli pallon läheisyydessä, tapahtuu. Ruotsin on osattava syöttää palloa muutaman kerran vapaalle pelaajalle, jolloin väylä vastaiskuun saattaa aueta. Espanjan on saatava riistoalueelle paljon pelaajia ja kova paine välitöntä prässiä varten. Espanja on painottanut varmasti todella paljon negatiivisten tilanteenvaihtojen intensiteettiä ja pelin lukemista ennen ottelua.

On todella mielenkiintoista seurata sitäkin, millaisia pieniä harmaan alueen asioita Espanja tekee menetystensä jälkeen. Rikkovatko he esimerkiksi herkästi pelin katki, jotta he saavat puolustusmuotonsa kasaan?

Seuraa häntä: Rodri

Espanja

Rodri ei antanut hetken rauhaa Bruno Fernandesille Espanjan ja Portugalin harjoitusmaaottelussa kesäkuussa. Ottelu päättyi 0-0.

Sergio Busquetsin korvaava Rodri pelannee keskikentän pohjalla. Vaikka siinä aloittaisi joku muu, on tämän pelipaikan pelaaja tämän ottelun yksi oleellisimmista pelaajista. Tehtävä on haasteellinen.

Espanjan keskikentän pohjapelaajan on pystyttävä toimimaan menetysten jälkeen viisaasti. Milloin imeydytään kohti palloa riistotarkoituksessa? Milloin vetäydytään vain hidastamaan Ruotsin hyökkäystä ja puolustamaan omaa selustaa?

Pallonhallinnan aikana Rodri tarjoaa oppitunnin futisjunioreille siinä, miten kenttää tulee havainnoida. Espanjan rakennellessa peliään häneen kohdistuu paine Ruotsin hyökkääjiltä sekä Ruotsin keskikentiltä. Hänen on pidettävä peliasentonsa mahdollisimman avoimena, jotta paineen havainnointi on mahdollista. Hänen on oltava yksinkertaisesti menetettävä palloa. Tällä pelipaikalla höpinät ovat turhia: pelaajan on pelattava menettämättä palloa, piste.

Tulosveikkaus: Espanja – Ruotsi 1-1

 

Video

Uudistuva Espanja ei ole vielä parhaimmillaan