Australian avoimet etenee kohti viikonlopun finaalipelejä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Puhutaan vain voittajista ja voitetuista, urheilusta urheiluna. Mutta jokin tässä näytelmässä kaivertaa – ja se jokin on se kansainvälinen farssi, jonka seurauksena Australian avoimissa ei nähdä maailman tämän hetken ykköspelaajaa, Novak Djokovicia.

Meistä jokainen ymmärtää, että koronakriisi on yllättänyt päättäjät ja viranomaiset. Se ei kuitenkaan poista sitä, että koronatoimet ympäri maailmaa ovat olleet sekavia. Myös Australian avointen kohussa ajauduttiin sivuraiteelle ja hyökättiin ainoastaan yhden pelaajan kimppuun, joka jätettiin yksin kohtaamaan kaikki ne paineet ja intohimot, jotka koronaan liittyvät.

Tässä voisi ja pitäisikin pohtia maailmanmenoa hieman suuremmassa kuvassa. Me hyväksymme joka päivä ympäri maailmaa tapahtuvia kuolemiin johtavia kauheuksia olkaa kohauttamatta. Viitisen miljoonaa ihmistä kuolee likaiseen juomaveteen joka vuosi. Lääkkeiden aiheuttamia komplikaatioita joudutaan hoitamaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa. Hyväksymme vuosittain miljoonat kuolemat muihin sairauksiin kuin koronaan.

Nyt emme hyväksyneet tervettä urheilijaa harjoittamaan ammattiaan.

Miksi?

***

Australiassa on tunnetusti erittäin tiukat maahantulo- ja tuontirajoitukset, joilla se haluaa suojautua muualla maailmassa jyllääviä sairauksia ja tauteja vastaan – koskivatpa ne sitten ihmisiä, eläimiä, kasveja, ruokaa, mitä tahansa. Tässä mielessä ei ole yllätys, että Australiassa on myös maailmanlaajuisesti äärimmäisen tiukat koronarajoitukset.

Australialla on, kuten kaikilla muillakin mailla, oikeus määritellä oma koronapolitiikkaansa ja omat koronarajoituksensa. Sitä kukaan ei kyseenalaista.

Mutta saman oikeuden kääntöpuolella on kisajärjestäjien oikeus ja velvollisuus päättää siitä, millaisten koronarajoitusten maissa kisoja järjestetään. Viime kaudella jalkapallon eurocupeissa pelattiin useita otteluita kolmansissa maissa, kun seurat eivät suostuneet pelipaikan alkuperäisen maan koronakäytäntöihin. Myös NHL-pelaajien vetäytyminen Pekingin olympialaisista perustui samaan oikeuteen.

Kansainvälisellä Tennisliitolla olisi ollut samanlainen mahdollisuus päättää, millainen status Australian avoimille tänä vuonna annetaan. Tuo status olisi käytännössä määritellyt sen, pelataanko Australian avoimia tänä vuonna lainkaan.

Kun Kansainvälinen Tennisliitto ei perunut tämän vuoden Australian avoimia, se hyväksyi silloin Australian koronarajoitukset. Näin ollen se hyväksyi myös pelaajien pakkorokotukset.

Koronarokotukset ovat herättäneet valtavan keskustelun puolesta ja vastaan. Se on yksi taso. Toinen taso on se, voidaanko ketään urheilijaa tai ihmistä pakottaa ottamaan koronarokotetta. Minusta ei voida. Rokotteen ottaminen on jokaisen oma asia.

Myös Djokovic käytti tätä oikeutta ja joutui siksi ennennäkemättömän julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Toki Djokovic toimi tyhmästi valehdellessaan terveystiedoistaan saapuessaan Australiaan ja lopulta hänen poikkeuslupansa evättiin. Sitä ei kuitenkaan peruttu siksi, että Djokovic olisi valehdellut, vaan siksi, ettei hän Australian viranomaisten mukaan esittänyt riittävää lääketieteellistä näyttöä siitä, ettei häntä voitaisi rokottaa. Vaihtoehtoina oli siis joko rokottaminen tai lähtö Australiasta.

***

Djokovicin osakseen saama kohtelu osoittaa jälleen kerran sen, kuinka helppoa on kaataa kaikki kuona yksin urheilijoiden niskaan ja kuinka yksin urheilijat ovat tällaisissa skandaaleissa. Missä esimerkiksi kansainvälisen lajiliiton tuki Djokovicille oli kohun aikana?

Djokovicin kohdalla tilannetta kärjistänee myös hänen maineensa, joka on tehnyt serbialaisesta helpon maalitaulun. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, jos Djokovicin sijasta kohun keskipisteessä olisi ollut Rafael Nadal tai Roger Federer. Olisiko myrsky ollut silloin samanlainen ja myrskyn silmässä olleen pelaajan tuki yhtä näkymätöntä kuin nyt?

Tapaus Djokovic osoittaa myös sen, kuinka tärkeää lajiliittojen, kilpailujen järjestäjien ja kisoja järjestävien valtioiden olisi tehdä yhteiset pelisäännöt, millaisilla ehdoilla ja koronaprotokollilla kussakin maassa kilpailuja järjestetään. Ja jos valtioiden asettamat rajoitukset ovat sellaisia, että niitä ei voida hyväksyä, silloin kilpailuja kyseisessä maassa ei järjestetä. On valittava joko tai.

On koomista ja samalla surullista, että vielä viikko ennen Pekingin olympialaisten alkamista kukaan ei tiedä varmuudella, millaisia koronaprotokollia Kiinassa kisojen aikana noudatetaan. Tähän epäselvyyteen myös NHL vetosi päättäessään jäädä sivuun Pekingin olympialaisista.

Moni urheilija on kommentoinut urheilussa vallitsevaa tilannetta turhautuneena. Urheilijoiden läpikäymät kovat koronakaranteenit, jatkuva testaaminen ja eristäytyminen syövät urheilijoita henkisesti ja fyysisesti. Tilannetta ei helpota se, että samaan aikaan, kun urheilijoita testataan ja painostetaan jatkuvasti, katsomoihin otetaan jopa kymmeniätuhansia katsojia, jotka saavat liikkua ja nauttia vapaasti kilpailujen seuraamisesta.

Lukuisia urheilijoita eri lajeissa onkin vetäytynyt kilpailuista tiukkojen sääntöjen takia. He ovat joutuneet tekemään valtaosin ratkaisunsa itsenäisesti ja yksin. Siksi tässä asiassa lajiliittojen ja pelaajayhdistysten pitäisi olla voimakkaammin urheilijoiden tukena ja seistä heidän rinnallaan yhdessä rintamassa.

***

Tapaus Djokovic ei ole vielä ohi.

On paljon mahdollista ja jopa todennäköistä, että Australian avointen tapahtumia puidaan vielä oikeudessa.

Sekin näyttää väistämättömältä, että Djokovicia odottaa samanlainen kohu myös Ranskan avointen yhteydessä. Djokovic on helppo ja arvokas maalitaulu Ranskan presidentille Emmanuel Macronille päästä keräämään poliittisia irtopisteitä näyttämällä, kuinka kovanlinjan koronajohtaja hän on.

Politiikkaa ja urheilua on mahdoton erottaa toisistaan, mutta se ei poista sitä vastenmielisyyttä, joka moniin korona-ajan ratkaisuihin liittyy. Ei ajatella urheilun ja urheilijan etua, vaan päätöksiä ohjaavat politiikka ja raha. Niin nähtiin tapaus Djokovicin yhteydessä ja niin on nähty Pekingin olympialaisten yhteydessä, ja nähdään vielä monessa muussakin ratkaisussa.

Jos asiassa ajateltaisiin urheilun etua, silloin linja olisi koronarajoituksissakin selkeä. Pelattaisiin ja kilpailtaisiin sellaisissa maissa, joissa yksilön vapautta päättää omasta kehostaan ei loukattaisi esimerkiksi pakkorokotuksilla ja maassa olisi muutenkin sellainen koroprotokolla, että se voidaan yleisesti hyväksyä. Koronaikana erilaisia protokollia ja koronakuplia on voitu rakentaa ilman rokotepakkoa ja sellaisilla linjauksilla, että sen ovat voineet myös urheilijat hyväksyä.

Myös Australian tapaus oli mielenkiintoinen. Nythän kukaan ei kiistänyt, etteikö Djokovic olisi ollut terve urheilija ja voinut sen puolesta tulla maahan ja osallistua Australian avoimiin. Kysymys oli vain rokotepykälästä. Samaan aikaan Australiaan päästettiin kolme muuta pelaajaa poikkeusluvalla ja venäläinen Andrey Rublev jopa sairastaessaan koronaa.

Rokottamattomuus tai koronan sairastamattomuus eivät olisi estäneet Djokovicia noudattamasta kilpailukuplan koronaprotokollaa. Kaiken lisäksi pelaajia on testattu Australiassa jatkuvasti turnauksen aikana ja kymmeniä pelaajia oli ennen turnausta karanteenissa altistumisien takia. Missä on siis rokotteista ja taudin sairastamisista saatu hyöty turnauksen pelaamisessa?

Siinäkö, että Djokovicista saatiin maalattua uhkakuva Australian kansanterveydelle ja sen torjumisesta voitto Australian viranomaisille ja politiikoille? Muutenhan Australian viimeviikkoisten koronatartuntojen ennätyslukemien seuraaminen olisi saattanut olla kiusallista Australian viranomaisille.