Suomen Nyrkkeilyliitto on joutunut kovan kritiikin kohteeksi päätettyään lähettää joukkueen maaliskuussa Intiassa järjestettäväiin naisten MM-kisoihin, vaikka kisoihin osallistuu myös venäläisiä ja valkovenäläisiä nyrkkeilijöitä. Päätös on ristiriidassa valtion ja Suomen Olympiakomitean linjausten kanssa, ja sen on ennakoitu johtavan Nyrkkeilyliiton valtionapujen leikkaamiseen.

Hyvä niin, jos johtaa.

Nyrkkeilyliittoa on kritisoitu täysin aiheesta, mutta Nyrkkeilyliitto on myös helppo maali kritiikille. Pienten päälle on helppo sylkeä, mutta entä sitten, jos ja kun pitäisi sylkeä myös isojen päälle.

Viimeiset tiedot kertovat, että suurin osa Kansainvälisen Olympiakomitean jäsenmaista olisi valmis päästämään venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat Ukrainan sodasta huolimatta tuleviin olympialaisiin niin sanottuna neutraaleina urheilijoina – eli urheilijoina, jotka eivät virallisesti edusta Venäjää tai Valko-Venäjää.

***

Seuraavat kesäolympialaiset järjestetään ensi vuonna Pariisissa ja seuraavat talviolympialaiset kolmen vuoden päästä Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa. Toki tässä välissä ehtii paljon tapahtua, mutta entä jos Ukrainassa soditaan vielä olympialaisten aikana – tai silloin, kun kisoihin osallistumisesta pitää päättää?

Oltaisiinko Suomen Olympiakomiteassa silloin edelleen sitä mieltä, että kisoihin osallistuminen olisi moraalitonta eikä olympialaisiin lähettäisi joukkuetta?

En lähde spekuloimaan sillä, mitä vuoden päästä tapahtuu Ukrainassa ja mitä ei, mutta pelkään pahoin, että osa Nyrkkeilyliiton arvostelijoista on oikeasti pelkkiä fariseuksia – tekopyhiä kaksinaismoralisteja, jotka tuomitsevat nyt Nyrkkeilyliiton, mutta löytäisivät vuoden päästä kestävät perustelut sille, miksi suomalaiset urheilijat voisivat osallistua Pariisin olympialaisin, vaikka siellä urheilisikin venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita ja Ukrainassa edelleen sodittaisiin.

Nyrkkeilyliitto on moraaliton lähettäessään joukkueen Intian MM-kisoihin ja olisi selkärankaista, että siltä leikattaisiin valtionapuja – mutta samojen sääntöjen olisi silloin pädettävä myös muihinkin urheilun suurtapahtumiin, oli kyseessä sitten olympialaiset tai vaikkapa jääkiekon maailmancup.

***

Venäjään kohdistettuja pakotteita ja vastatoimia pidetään helposti rangaistuksina, miltä ne varmasti monista asianosaisista tuntuvatkin.

Tässä kohtaa kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan rangaistuksen ja pakotteen käsitteet. Rangaistus on rangaistus siitä, että joku on toiminut väärin, rikkonut esimerkiksi lakia, yhteisiä sääntöjä tai kansainvälisiä sopimuksia. Pakotteet ovat taas keino painostaa – joko lopettamaan esimerkiksi jo aloitettu sota tai nostamaan sodan aloittamisen kynnys niin suureksi, ettei mitään sotaa edes syty.

Yksittäisestä urheilijasta voi tuntua tyrmäävältä ajatus, ettei hän pääsisi kilpailemaan olympialaisissa ja toteuttamaan kenties koko uraa ohjannutta unelmaansa – mutta sekin mahdollisuus on otettava huomioon silloin, kun tehdään erilaisia linjauksia ja pakotepäätöksiä.

Ukrainan sota ei ole päättänyt kaikkea yhteistyötä Venäjän kanssa. Siksi kysymys todellisuudessa on siitä, mihin viiva vedetään: mitä ovat ne asiat, joilla Venäjää painostetaan ja mitä ne, joilla sitä ei painosteta?

Urheilu on pakoterintamassa mukana vain osittain. Nyrkkeilyn MM-kisoihin ei saisi mennä, mutta kovin harva paheksuu sitä, että NHL:ssä suomalaispelaajat pelaavat rintarinnan venäläispelaajien kanssa.

Sama ontuva logiikka pätee myös tuleviin olympialaisiin. Nyrkkeilyliitto voidaan naulita ristille, mutta sitä päivää ei tule, etteikö Suomi osallistuisi ensi kesän olympialaisiin riippumatta siitä, soditaanko silloin Ukrainassa ja onko olympialaisissa mukana venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita.

Tätä on meidän moraalimme.