Vuodenvaihteen ympärillä on käyty vilkasta, voimakkaita tunteita sekä mielenkiintoa laajasti herättänyttä keskustelua suomalaisen miesten jalkapallon pelaajakehityksestä.

Julkiseen keskusteluun hyvinkin asiantuntevasta mielipiteillään osallistuneet henkilöt ja toimittajat ovat kaikki kokeneita, ja useimmat heistä nimenomaan suomalaisen jalkapallon tuntijoita ja toimijoita. Keskustelua onkin vielä mahdollista rikastuttaa ripauksella kansainvälistä näkemystä ja kokemusta.

UEFA Pro -valmentaja Mari Savolainen on toiminut viime elokuusta asti valmentajana erityisesti pelaajakehityksestään tunnetussa ja monen suomalaispelaajankin ponnahduslautana toimineessa tanskalaisessa FC Nordsjaellandissa.

Ennen siirtoaan tanskalaisseuraan Savolainen on toiminut Kuopion Palloseuranakatemiajohtajana, Kansallisessa Liigassa päävalmentajana, nuorten maajoukkuevalmentajana ja ollut rakentamassa HJK:n tyttöjen akatemiapolkua sekä valmentanut yli kymmenen vuotta lapsia ja nuoria.

FC Nordsjaellandissa Savolainen vastaa nuorten pelaajien siirtymästä akatemiasta edustusjoukkueeseen ja toimii osana naisten edustusjoukkueen valmennustiimiä.

Mari, mitä mieltä olet viime päivien suomalaisen jalkapallon pelaajakehityskeskustelusta ja mitä ajatuksia sinulla siitä nousee?

”Mieleeni on noussut kaksi pääteemaa. Suomalaisia pelaajapolkuja voisi luonnehtia superkonservatiivisiksi ja suomalaisilta seuroilta puuttuu yhteinen pelaamisen tapa ja identiteetti. Tartun ensin tähän konservatiivisuuteen”, Savolainen aloittaa.

”Vuosien ajan itsekin kuuluin ryhmään, joka on paljon argumentoinut sen puolesta, että pelaajien pitää olla valmiimpia nousemaan aikuisten tasolle ja peliaikaa tulee kyllä, kun sen ansaitsee. Tanskassa näkemykseni ovat nopeasti avartuneet.”

”Suomessa nostamme pelaajia yleisesti ottaen aikuisiin liian myöhään, koska odotamme, että he ovat ”valmiita” nousemaan aikuisten tasolle. Siinä yksi syy, miksi meidän parhaat pelaajamme miehissä ovat vasta lähempänä 30-ikävuottaan astumassa kirkkaampiin kansainvälisiin parrasvaloihin. Heidän nostamisensa aikuisten tasolle on aloitettu mahdollisesti liian myöhään”, Savolainen näkee.

Savolainen on lyhyessä ajassa oppinut, että Tanskassa pyritään tunnistamaan nuoren pelaajan potentiaali, eikä anneta liikaa painoarvoa sille, kuinka hyvä hän on juuri nyt. Nuoria pelaajia altistetaan jatkuvasti ja suunnitelmallisesti mahdollisimman koviin tilanteisiin.

” Nuoria pelaajia pusketaan tiukkoihin paikkoihin, jotta nähdään, millä tasolla ja missä ympäristöissä pelaajan on mahdollista operoida. Ympäristössä, jossa nyt valmennan, ymmärretään, että pelaajan kehittyminen aikuisten tasolle vie aikaa vuosia, ja juuri siksi siirtymää nuorista aikuisiin ei voi eikä kannata viivyttää. Silloin menetetään tärkeitä vuosia ja siirtyminen voi olla jo liian myöhäistä.”

”Voi käydä kuten monen suomalaisen pelaajan kohdalla on käynyt tai on käymässä miesten puolella, että he joutuvat ottamaan Veikkausliigan jälkeen ”ylimääräisen” pompun aikuisten tasolla Euroopassa ennen seuraavaa askeltaan. Se hidastaa matkaa”, Savolainen sanoo.

Suomalaisten pelaajien tulisi Savolaisen mukaan pyrkiä siirtymään ulkomaille varhain, jos kotimaassa eteneminen aikuisten tasolle ei ole mahdollista.

”Jotta pelaaja voi olla myyntilistalla aikuisten sarjoihin jo paljon nykyistä varhaisemmin, organisoitu ja järjestelmällinen prosessi pelaajan kehittämiseksi pitää Suomessa aloittaa tulevaisuudessa aikaisemmin. Aikuisten joukkueisiin ostetaan pelaajia aikuisten sarjoista. Esimerkiksi 20-vuotias pelaaja ei ole globaalissa jalkapallomarkkinassa enää erityisen nuori pelaaja.”

Savolainen myöntää havahtuneensa asiaan itsekin vasta siirryttyään valmentamaan Tanskaan.

”Alussa ajauduin Tanskassa konfliktiin oman arvopohjani kanssa, ja sain itsenikin kiinni konservatiivisesta ajattelusta, kun nuoret eivät olleet mielestäni vielä valmiita etenemään aikuisiin. Puoli vuotta myöhemmin ymmärrykseni on kasvanut ja ymmärrän seuran vaalimaa näkemystä – jos viivytämme prosessia, pian voi olla jo liian myöhäistä. Kysymys ei ole pelaajan valmiudesta, vaan potentiaalista.”

”Suomessa kaivataan myös ehdottomasti lisää ja laajempaa osaamista pelaajamarkkinoiden toiminnasta ja agenttientoimintaperiaatteista, Savolainen lisää.

Seuran identiteetin ja yhtenäisen pelitavan merkitys

Tanskalainen jalkapalloelämä on saanut Savolaisen ymmärtämään myös toisen keskeisen puutteen suomalaisessa pelaajakehityksessä. Tai voi sitä kai kehitystarpeeksikin luonnehtia.

”Millään jalkapallo-organisaatiolla Suomessa ei ole yhtenäistä pelitapaa ja valmennuslinjaa läpi organisaation. Pelitavat ja identiteetit Suomessa ovat yksittäisten seurojen yksittäisten osaavien ja intohimoisten valmentajien luomia.”

”Seuran identiteetti ja pelitapa eivät ole missään tapauksessa pelaajakehitystä poissulkevia asioita. Päinvastoin. Se harhaluulo meidän tulisi Suomessa karistaa mahdollisimman nopeasti”, Savolainen linjaa.

Kun Savolainen itse elokuussa saapui Tanskaan, hän sai ensimmäisenä käteensä seuran 67-sivuisen Style of Play -dokumentin. Sitä seurasi kahdenkeskinen perehdytyspalaveri, missä pelikirjan sisältö, perustelut ja tavoitteet käytiin seikkaperäisesti läpi.

FC Nordsjaellandin pelitapa pohjautuu ideologiaan, jolla seurajohto uskoo vuosikausien tutkimustiedon ja kokemuksen valossa maksimoivansa mahdollisuudet kehittää mahdollisimman hyviä jalkapalloilijoita.

”Pelitavan takana on vahva seurayhteisö, osaavat valmentajat ja valmennusjohto, mikä muodostaa yhtenäisen identiteetin koko seuralle. Yksittäiset ihmiset eivät sooloile tai heidän ei ole tarpeen sooloilla. Seurajohto johtaa pelaajakehityksen prosessia.”

”Tällaisen identiteetin puute suomalaisessa jalkapallossa on se kysymys, mikä niin sanotusti huutaa ”hoosiannaa”, Savolainen naurahtaa, mutta on yhtä aikaa äärimmäisen vakavissaan ammatillisesti.

Savolaisen pitkän kokemuksen mukaan suomalaisesta jalkapallon seuratoiminnasta puuttuu seurajohdon tuki ja ohjaus itse valmennusprosessille. Yhteinen seuran valmentajia ja koko henkilökuntaa sitouttava tavoite siitä, minkälaisia pelaajia haluamme juuri tässä seurassa kasvattaa.

”Käymmekö me suomalaisessa jalkapallon seura-arjessa keskusteluja, joissa pohdimme ja puramme atomeiksi seuran yhteistä pelitapaa, jolla voimme optimoida pelaajien mahdollisuudet edetä maailman huipulle”, Savolainen pohtii.

Puoli vuotta Tanskaan saapumisensa jälkeen Savolaisella ja muilla seuran valmentajilla on edelleen kerran viikossa pelitapapalaveri. Palaverissa käsitellään valmentajien kysymyksiä pelitilanteista ja niiden ratkomisesta harjoituskentällä.

Lisäksi tulevat päivittäiset ja viikoittaiset tiimipalaverit. Kerran kuussa koolla on koko seuran Style of play -palaveri, missä mukana ovat seuran kaikki valmentajat edustusjoukkueita myöten. Valmentajien sooloilu tai pelitavasta poikkeamista ei hyväksytä.

”Jokainen harjoitus käydään läpi valmennustiimin sisäisessä palaverissa ja siitä annetaan palaute. Miten harjoitus oli suunniteltu, miten se oli johdettu ja miten se onnistui.”

”Style of play -palavereissamme kannustetaan kriittiseen ajatteluun. Keskustelukulttuuri on avoin ja meitä pyydetään tuomaan esiin eriäviä mielipiteitä.”

Huolimatta Savolaisen pitkästä ansioluettelosta jalkapallossa hän ei ole Suomessa toistaiseksi koskaan toiminut seurassa, jossa seuran pelitapa olisi huolellisesti dokumentoitu, valmentajat olisi perehdytetty sen suunnitelmalliseen valmentamiseen tai sen toteutumista olisi järjestelmällisesti seurattu.

”Olen kyllä toiminut seurassa, jossa pelikirja lähetettiin valmentajien sähköpostiin ja siitä käytiin muutamia yksittäisiä keskusteluja. Mutta ei sellaista toimintaa sovi kutsua seuran pelitavaksi.”

Seuran vahva identiteetti ja vahva pelitapa luo Savolaisen mukaan mahdollisuuksia pelaajan kehittämiseen, ei sulje niitä.

”Nykyisin ajatteluni kulkee niin, että liian suljettu taktinen pelaaminen sulkee myös luovuutta, 1v1-tilanteisiin heittäytymistä ja pelaajan vapauksista luopumista kentällä – eli juuri niitä ominaisuuksia, mitä universaalissa huippujalkapallossa tarvitaan.”

Tanskassa jalkapallon monimuotoisuudesta tai kompleksisuudesta ei tarvitse enää väitellä.

”Huippujalkapallossa tarvittavien ominaisuuksien laaja kirjo on tunnistettu, eikä yksittäisiä ominaisuuksia ole tarpeen alentaa tai ylentää. Ominaisuuksia harjoitetaan pelaajien arjessa organisoidusti ja suunnitelmallisesti. Niistä ei pauhata erikseen”, Savolainen kertoo.

Tanskalaisen pelaajakehitysseuran arjessa slogan ”Trust the Process” ei todellakaan ole kääntynyt vitsiksi.

Jutun kirjoittaja toimii Suomen Palloliiton viestintäjohtajana ja on Mari Savolaisen ystävä. Hän otti itse yhteyttä toimitukseen ja ehdotti valmiiksi kirjoittamansa jutun julkaisua moniäänisen jalkapallon pelaajakehityskeskustelun edistämiseksi.