Kempeleen Kiri: Seura-analyysi

Tausta

Kempeleen Kiri kuuluu sarjaan erikoisimmista erikoisimmat pesäpalloseurat. Se nousi ensimmäisen kerran Ykköspesikseen 1987 ja pelasi Ykköspesiksessä yhtäjaksoisesti vuodesta 1998 lähtein – kunnes KeKi nousi syksyllä 2015 ensimmäisen kerran historiansa aikana Superpesikseen. Ensimmäinen vierailu kesti kaksi kautta, mutta Kempele ei jäänyt suremaan syksyn 2017 erikoisia ja kiisteltyjä loppuratkaisuja, vaan palasi saman tien Superiin.

Kempeleen nousun pääarkkitehtinä on ollut seuran manageri Sami Saloranta. Salorannasta liikkuu pesäpallopiireissä värikkäitä tarinoita, mutta tarinoista tärkein on kuitenkin se, että hän saanut aikaan myös tuloksia. Saloranta on saanut rakennettua Sarkkirantaan toimivan stadionin ja seuran yhteistyökumppaneissa on alkanut näkyä enenevissä määrin myös oululaisia yrityksiä. Osa kunniasta kuuluu toki emäseuralle, kuten naisten Superpesis-joukkueen pyörittäminen ja hyvällä malilla oleva juniorityö.

Salorannan ostopolitiikka on ollut välillä villiä ja sitä on ohjannut enemmän into kuin järki. Nyt Kempeleellä on kuitenkin koossa aidosti laadukas joukkue. Saloranta kohahdutti pesäpallopiirejä toissa syksynä kaappaamalla Sarkkirantaan Superin parhaan kopparin, Jussi Korhonen, Sotkamosta. Viime syksynä Kempeleen kapinaliikkeeseen liittyivät Sotkamon Jymyssä loistokauden pelannut Antti Korhonen ja toinen kova Jymy-vahvistus, Topi Korhonen.

Tilanne

Saloranta on saanut rakennettua Kempeleestä toimivan kokonaisuuden, joka on mennyt vuosi vuodelta eteenpäin. Miesten superpesisjoukkueen takana oleva organisaatio ei ole välttämättä maailman levein, mutta tärkeämpää kuin organisaation leveys, on, että organisaation ydinpaikoilla on tekijöitä, eikä vaan näkijöitä. Salorannalla on itselläänkin peliuraa takana, mutta pesäpalloilullisia asioissa iso apu Salorannalle on ollut Juha-Matti Ranta.

Kempeleen Kiri lähtee uuteen kauteen lupaavista asetelmista. Tämän kauden joukkue on seurahistorian vahvin ja se tulee vuorenvarmasti taistelemaan pudotuspelipaikasta – ja jopa menemään sinne.

Suurin kysymysmerkki on kuitenkin vanha tuttu peikko, pelinjohtaja. Juha-Matti Ranta ja Petri Pulliainen ovat olleet Salorannalta onnistuneita valintoja, mutta Jarkko Kokon, Antti Vihtkarin ja Jussi-Pekka Tanskasen kanssa silmä on pettänyt. Uudella pelinjohtajalla Teemu Körköllä on cv kyllä kunnossa, mutta todelliset näytöt Sotkamon Jymyn junioreissa ovat ohuet.

Tulevaisuus

Kempeleen tulevaisuudenkuvaa hallitsee yksi sana, Oulu.

Oulun Liposta on kohkattu vuosikaudet kovaan ääneen, mutta Timo Korhosen jälkeen Lipolla ei ole ollut sellaista lentokapteenia, joka olisi saanut sen kiitoradalta ilmaan. Kempele on käyttänyt Lipon harhailun hyväkseen ja se on kovaa vauhtia juurtumassa miesten Superiin – ja ilkeäksi piikiksi Lipon lihaan.

Lippolaisia syö se, että nytkin Kempeleen riveissä pelaa raskaansarjan entisiä lippolaisia – Antti Korhonen, Matti Korhonen ja Marko Pelkonen.

KeKin ja Lipon kotistadioneiden välimatka on vain kymmenen kilometriä, mutta oululaisella pesäpalloyleisöllä on ollut henkinen kynnys ajaa Sarkkirantaan katsomaan Kempelettä ja ottamaan sen omaksi seurakseen. Tänä vuonna Kempeleellä on kuitenkin niin kova ja jopa oululaisten kannalta niin mielenkiintoinen joukkue, että liikenne naapurikunnan puolelle saattaa lisääntyä.

Jatkossa Oulu on Kempeleelle haaste ja mahdollisuus.

Oulun seudulla asuu 250 000 asukasta ja Oulun ympärillä on useita perinteisiä paikkakuntia. Asukasmäärä ja paikallinen liike-elämä pystyvät heittämällä elättämään Oulun seudulla kaksikin seuraa, mutta kysymys kuuluu, kumpi seuroista vie parhaat pelaajat ja miten yhteistyöeurot jakautuvat.

Nyt Lippo on pikkuveljen niskalenkissä, mutta tilanne voi muuttua, jos ja kun Lippo palaa takaisin Superiin. Jussi Korhosen, Antti Korhosen, Topi Korhosen ja Onni Määtän kaltaiset KeKin avainpelaajat ovat suuressa vaarassa luiskahtaa Lippoon, sillä Saloranta maksaa kyllä kaiken ajallaan ja jämptisti, mutta palkkioiden suuruus on eri luokkaa kuin Superin suurissa seuroissa, jonne myös Lippo hamuaa.

Kempeleen kohtalona on jäädä Kempeleen suurimmaksi seuraksi, mutta Oulun suurinta seuraa siitä ei tule. Ei pelaajien, ei yleisön eikä myöskään yhteiskumppaneiden silmissä. Kempele voi nostaa tästä vielä tasoaan, mutta mitalijoukkuetta siitä ei välttämättä koskaan tule. Oulusta sen sijaan voi tulla ja todennäköisesti tuleekin – joskus.

Kävipä Oulun ja Kempeleen väännössä miten tahansa, yksi asia on varmaa. Sähköä joukkueiden kohtaamisista ja taistelussa Oulun seudun herruudesta ei tule puuttumaan. Siihen malliin suuta on pieksetty kuntarajan yli jo kymmenen vuotta – ja pieksetään edelleen.