Oulun Lipolla on takanaan värikäs historia. Sen värikkyyttä kuvaa osuvasti se, että Oulussa kiistellään edelleen, ulottuuko sen tarina Lipon perustamisvuodesta 1955 tähän päivään yhtäjaksoisesti vai pelaako nyt jo toinen tai peräti kolmas Oulun Lippo – ja onko Oulun Lipottaret tässä näytelmässä jo neljäs versio Oulun Liposta?

Lipon tarinassa on kaksi selkeää kultakautta – ensimmäinen 1970-luvulla ja toinen 1990-luvulla. 70-luvun kultakautta seurasi syöksy Suomensarjaan ja 90-luvun kultakautta koko 2000-luvun jatkunut taantuma ylitsepääsemättömine talousvaikeuksineen.

Lippo luopui kauden 2010 jälkeen Superin sarjapaikastaan ja sitä alkoi pyörittää Lippo Pesis ry. Vuonna 2018 Lippo Pesis ajautui konkurssiin, mutta Lipon soihdun nosti maasta Oulun Lippo Juniorit. Sillä oli suuret suunnitelmat nostaa Lippo uuteen kukoistukseen, mutta suurista satsauksista huolimatta Lipon kausi on päättynyt kolmena syksynä peräkkäin rajuun pettymykseen nousukarsinnoissa.

Lipon ensimmäinen kultakausi ajoittui 70-luvun alkuvuosille. Lippo kohahdutti ensin komeilla yleisömäärillään. Se nousi silloiseen mestaruussarjaan kaudeksi 1968 ja tuona kesänä ottelua Vimpelin Vetoa vastaan seurasi 4932 katsojaa. Katsojamäärää siunailtiin kaikkialla Suomessa.

Vuosina 1971 ja 1972 siunailtiin sitten toisenlaista tarinaa – Lipon kahta peräkkäistä Suomen mestaruutta. Joukkue oli koottu silloisen tavan mukaisesti pitkälti oman kaupungin ja omien kulmakuntien pojista, mutta sitä oli vahvistettu myös mielenkiintoisilla pelaajahankinnoilla. Sotkamon Jymyssä 1963 Suomen mestaruuden voittaneet Veikko Keskitalo ja Juhani Suutarinen olivat käynnistäneet edelleen jatkuvan ehtymättömän pelaajavirran Sotkamosta Ouluun. Kaudeksi 1972 hankittu Ossi Rajala oli puolestaan ensimmäisiä Lipon tarinalle tyypillisiä kohuostoja.

Kahden mestaruuden lisäksi Lippo voitti 1974 vielä pronssia, mutta sitten kultasuoni ehtyi – kunnes Lippo nousi Suomensarjan ja Ykköspesiksen syövereistä Superpesikseen kaudeksi 1990.

Liposta tuli nousun jälkeen muutamassa vuodessa Sotkamon Jymyn ohella toinen Superpesiksen suurista. Seurojen välille kehittyi nopeasti kiihkeä ja perverssi suhde. Ei taisteltu vain siitä, kuka oli pesäpallokenttien valtias. Taisteltiin myös paljon suuremmista asioista.

Toisella puolella barrikadia oli pienen maaseutupaikkakunnan suuret ja kunnianhimoiset visionäärit, toisella yksi teknologia-Suomen uusista lippulaivakaupungeista. Kaiken lisäksi teknologiakaupungin suurin ja kaunein kultasormi ja Lipon suurin vallankäyttäjä oli Sotkamon oma poika, CCC:n perustaja Timo Korhonen.

Ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Don Korhosta pidetään edelleen miehenä, joka on laittanut eniten omaa ja yrityksensä rahaa pesäpalloon. Tuon rahan hän laittoi pesäpalloon Lipon kautta 20 vuoden aikana 90- ja 2000-luvulla. Kuvaavaa lippolaiselle rahankäytölle oli, että Sotkamon Jymystä kaapatulle Janne Vuoriselle maksettiin pesäpallopiireissä liikkuneiden tietojen mukaan mestaruuskaudella 1998 mutkikkaiden rahoituskuvioiden kautta 450 000 markkaa, joka vastaisi nykyrahassa ja nykyisellä rahanarvolla reilua 100 000 euroa. Jos tieto piti paikkaansa, pelaajapalkkio olisi edelleen pesäpallohistorian suurin.

Suomea ravistellut ilmiö

Oulun ja Sotkamon 90-luvun kiihkeä taistelu synnytti yhden kaikkien aikojen pesäpalloilmiöistä. Pelaajat pelasivat ja provosoivat Kari Kallion johdolla toisiaan. Niin tekivät myös seurajohtajat. Saatiin aikaa värikkäitä ja intohimoja herättäneitä kohuja ja puheenaiheita. Osa syntyi vahingossa, osa suunniteltiin kabineteissa.

Kiihkon liekit tarttuivat myös katsojiin ja media löi lisää löylyä Kuolee -huutokohuille ja Oulun betoneille.

Tuo kaikki näkyi myös katsomoissa. Oulussa Lipon ja Jymyn otteluita seurasi parhaimmillaan Oulun vanhalla Keskuskentällä 7280 katsojaa ja Sotkamossa 5540 katsojaa. Pesäpallo eli suurta kulta-aikaansa ja Lippo ja Jymy olivat tuon kulta-ajan kirkkaimmat tähdet.

Lipon suuruutta ja mahtipontisuutta lisäsi se, että Kärpät pelasi 90-luvulla Mestiksessä ja oululainen jalkapallo oli alamaissa. Lipon vahvasta asemasta Oulussa kertoi se, että sen toiminnanjohtajana toimi yksi kaupungin ikonisimmista jääkiekkoilijoista, Kai Suikkanen.

Lippo voitti 90-luvun nousukautensa aikana kaksi mestaruutta (1994 ja 1998), yhden hopean (1995) ja kaksi pronssia (1993 ja 2000).

Lipon tarina voidaan kirjoittaa monella tavalla, mutta yhden miehen roolia siinä ei voi koskaan sivuuttaa, Jussi Malmin. Malmi (1925-2012) oli oululaisessa yritys-, kulttuuri- ja urheiluelämässä legendaarinen taustavaikuttaja, jonka sydän sykki pesäpallolle ja ennen kaikkea Lipolle. Kun Don Korhonen kauhoi Lippoon suuria seteleitä, Malmi keräsi oululaiselta liike-elämältä vuosikymmeniä pieniä puroja, joista lopulta kasvoi melkoinen valtameri. Malmi oli vaikuttamassa keskeisellä tavalla myös Raksilan uuden pesäpallostadionin rakentamiseen 1997.

Lipon tarinaan kuuluu oleellisesti myös naispesäpallo. Lipon naiset ovat voittaneet historiansa aikana kaksi mestaruutta, viisi hopeaa ja neljä pronssia. Vuosi 1994 oli Lipon tähtihetki, sillä Lippo voitti samalla kaudella miesten ja naisten Suomen mestaruudet.

Oulun Lipon kaikkien aikojen pelaajat

1. Timo Keränen

90-luvun kultakauden uskollinen ja huipputärkeä soturi niin sisällä kuin ulkona. Pelasi Lipossa 11 kautta vuosina 1990-2000. Voitti Lipossa kaikki kultakauden mitalit – kaksi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Oli alkujaan kärkimies, mutta pelasi suurimmaksi osaksi kakkosena ja lopulta kolmosena. Oli myös hyvä etenijä. Ulkona yksi kaikkien aikojen kakkosvahdeista. Varma, hyvä käsi. Kuusi Itä-Länttä. Alkujaan Rantsilan Raikkaan kasvatti.

2. Tero Rancken

Ikilippolainen, joka edusti koko uransa Lippoa. Pelasi vuosina 1963-1979 Lipossa 15 kautta, joista 10 mestaruussarjassa. Oli voittamassa 70-luvulla kaikkia Lipon mitaleita – kahta kultaa ja pronssia. Lipon johtavia pelaajia, taistelija henkeen ja vereen. Alkujaan etukenttäpelaaja, joka pelasi myöhemmin myös linjassa, yleensä kolmosvahtina. Sisällä numero 5. Löi paljon juoksuja, mutta oli nopeana ja hyvä etenijänä myös kakkoskärjen veturi. Kaksi Itä-Länttä. Toimi myöhemmin Lipon pelinjohtajana ja valmentajana.

3. Riku Kytösalmi

Yksi pesäpallokenttien kaikkien aikojen pelaajista, vaikkei koskaan valittukaan Vuoden pesäpalloilijaksi. Aloitti uransa Imatran Pallo-Veikoissa, jossa ehti voittaa yhden mestaruuden ja kaksi hopeaa ennen kohuttua siirtoaan Lippoon. Nousi saman tien yhdeksi Lipon kulmakivipelaajista. Voitti Lipossa kuudessa vuodessa 1994-1999 kaksi mestaruutta ja yhden hopean. Todellinen multipelaaja. Pystyi menemään kentälle, etenemään, vaihtamaan ja kotiuttamaan. Oli vuoden 1994 pudotuspeleissä lyönti- ja etenijätilaston ykkönen ja kärkilyöntitilaston kakkonen. Ulkona erinomainen polttaja, joka Lipossa ollessaan pelasi 3-polttajana. Pelasi 10 Itä-Länttä, joista viisi Lipossa.

4. Mika Laatikainen

90-luvun ehdottomia kulmakivipelaajia Lipon menestystarinassa, vaikka jäikin hieman kaikista suurimpien nimien varjoon. Luotettava hakeva koppari, ketterä ja nopea jaloistaan. Sisällä ykkösvaihdon purkaja ja hyvä vaihtaja. Oli myös hyvä etenijä. Alkujaan Raahen Vesan kasvatti. Pelasi Lipossa 12 kautta vuosina 1990-2001. Kaksi kultaa, yksi hopea, kaksi pronssia. Kuusi Itä-Länttä.

5. Juhani Suutarinen

60- ja 70-lukujen huippupelaaja. Aloitti uransa Sotkamon Jymyssä, kunnes siirtyi opiskelemaan Ouluun ja pelaamaan Lippoon. Oli aluksi hyvä sieppari, vaikkei ollutkaan jaloistaan maailman nopein raketti. Kehittyi Lipossa huippuluokan 2-vahdiksi, erinomainen pelinlukija. Sisällä vaihtolyöjä. Kahdeksan Itä-Länttä, joista viisi Lipossa pelatessaan. Valittiin kahdesti Itä-Länteen pelatessaan Suomensarjassa. Sotkamon vuoden 1963 Suomen mestari, voitti Lipossa kaksi kultaa ja yhden pronssin.

6. Kari Kallio

Yksi kaikkien aikojen suurimmista väriläiskistä pesäpallokentillä. Ei ollut taidoiltaan mitenkään poikkeuksellinen lukkari, mutta oli henkisesti armottoman kovaa tekoa ja pääsi röyhkeytensä ja pahasuisuutensa ansiosta varsinkin Sotkamon Jymyn ihon alle 90-luvun kiihkeinä vuosina. Oli Riku Kytösalmen ja Jan Hautalan ohella joukkueensa tärkein pelaaja 1994 mestarijoukkueessa. Oli  mailassa kumikätinen vahva kotiuttaja, bravuurinaan kolmospuolelle ristiotteella lyöty kääntölyönti. Pelasi seitsemän Itä-Länttä, joista kolme Lipossa. Siirtyi kaudeksi 1996 Jyväskylään Kiriin ja lähti sen jälkeen perustamaan ja vetämään Kaisaniemen Tiikereitä. Voitti Lipossa yhden mestaruuden, yhden hopean ja yhden pronssin.

7. Pentti Hand

Iin Urheilijoiden kasvatti, jonka pitkä pelaajaura ulottui vuodesta 1963 vuoteen 1986. Pelasi tänä aikana Lipossa 15 kautta ja pysyi uskollisena Lipolle, vaikka seura valuikin jopa Suomensarjaan. Erinomainen ulkopelaaja, luotettava ja varma 3-koppari. Sisällä kakkoskärjessä. Voitti Lipossa 70-luvulla kaksi kultaa ja yhden pronssin. Pelasi urallaan kuusi Itä-Länttä, joista viisi Lipossa.

8. Ossi Rajala

Pelasi Lipossa vain kolme kautta vuosina 1972-1974, mutta jätti silti vahvan jäljen Lipon historiaan. Koskenkorvan Urheilijoiden kasvatti oli aikansa kohuhankintoja, kun hän siirtyi kaudeksi 1972 Lipon mestarijoukkueeseen Seinäjoen Maila-Jusseista. Valittiin heti avauskaudellaan Lipossa Vuoden pesäpalloilijaksi. Loistava sisäpelaaja, parhaimmillaan etenijänä, mutta pystyi myös vaihtamaan ja kotiuttamaan. Ulkona kakkospolttaja. Oli loistava osto Lipolta. Siirtyi Liposta lähdettyään Jyväskylän Kiriin, jossa teki vieläkin legendaarisemman uran. Pelasi Lipossa joka vuosi Itä-Lännessä, yhteensä 10 Itä-Länttä.

9. Jari Viitasalo

Kankaanpään Mailan kasvatti oli yksi Lipon 90-luvun menestysvuosien luottopelaajista. Pelasi Lipossa kahteen otteeseen, ensin 1991-1997 ja sitten 2000-2002. Isossa roolissa ulkona ja sisällä. Kuvaavaa Viitasalon tasosta oli, ettei hän menettänyt kakkospolttajan paikkaa Riku Kytösalmen siirryttyä Lippoon. Sisällä numero 3. Varma pomputtaja ja erinomainen kakkosvaihdon purkaja. Voitti Lipossa yhden kullan, yhden hopean ja kaksi pronssia.

10. Jan Hautala

Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti pelasi Lipossa vain kolme kautta 1993–1995, mutta oli tänä aikana yhdessä Kari Kallion ja Riku Kytösalmen kanssa keskeinen pelaaja Lipon galvanoimisessa mestarijoukkueeksi. Armottoman lahjakas pesäpalloilija. Ulkona huippuluokan ykkösvahti, sisällä erinomainen numero neljä. Voitti Lipossa joka vuosi mitalin – yhden kullan, yhden pronssin ja yhden hopean. Pelasi urallaan 10 Itä-Länttä, joista kolme Lipossa. Voitti urallaan yhteensä kolme Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.