Pahimmat peikot poistuivat yksi kerrallaan – myös Pattijoki sai lisenssin ensi kaudeksi

Pattijoki nähdään miesten Superissa myös ensi kaudella.

Pesäpallo

Pahimmat peikot poistuivat yksi kerrallaan – myös Pattijoki sai lisenssin ensi kaudeksi

Spekulointi ensi kauden Superpesis-lisensseillä voidaan lopettaa. Myös Pattijoki sai lisenssin ensi kaudeksi miesten Superiin.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 9.11.2022 | KUVAT Kari Kanasaari

Pesäpalloliitto on myöntänyt kaikille miesten ja naisten Superpesiksen seuroille lisenssin ensi kaudeksi.

Pesäpallopiireissä spekuloitiin kesän ja syksyn aikana Seinäjoen ja viime vaiheessa varsinkin Pattijoen lisenssin saamisesta. Lopulta myös Pattijoki sai lisenssin.

”Pesäpalloliittohan ei kerro tarkkoja seurojen talouslukuja, joten siinä mielessä päätöstä on vaikea arvioida muuten kuin urheilullisesta näkökulmasta. Se toki tiedetään, että Pattijoella ja Seinäjoella on ollut talouspuolella haasteita, mutta hyvä niin, jos kerta kaikki ylittävät Pesäpalloliiton asettamat kriteerit”, ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman sanoo.

Arffman pitää Seinäjoen ja varsinkin Pattijoen lisenssien saamisen pohjakorttina sitä, että ne molemmat pelasivat odotuksia paremman kauden.

”Molempien lisenssi tuli viime syksynä vasta toisella yrittämällä ja molempien seurojen tilanne näytti ennen kautta uhkaavalta. Kumpikin pelasi kuitenkin hienon kauden. JymyJussit nousi lopulta sarjassa yhdeksänneksi ja Pattijoki vältti karsinnat olemalla runkosarjassa 11:s.”

”Loppukesän ja syksyn aikana suurin kysymys oli, saako Pattijoki lisenssin. Pattijoki pelasi kuitenkin pelillisesti Perttu Westersundin ohjissa loistavan kauden. Joukkuetta nuorennettiin rajusti ja sinne ajettiin Topi Stillin kaltaisia nuoria lupauksia vastuullisille pelipaikoille. Ilahduttavaa oli myös se, että hieman vähemmälle vastuulle aiemmin jääneet omat kasvatit Tuukka Sarkkisen, Antti Karjaluodon ja Mikael Mäkelän johdolla saivat lisää vastuuta ja kantoivat vastuun komeasti.”

”Pattijoki saa Seinäjoen tavoin ensi kaudeksi Superin tasoisen ryhmän. Kumpikin kuuluu toki ennakolta sarjan viiden heikoimman joukkueen ryhmään, mutta sen vastapainoksi, että jollekin siitä ryhmästä tulee lähtö Ykköspesikseen, kaksi seuraa pääsee pelaamaan uudessa sarjajärjestelmässä säälipleijareita ja sen jälkeen tie on auki minne tahansa – ainakin teoriassa”, Arffman sanoo.