Pasi Mustonen teki kahdella tasolla oikean ratkaisun valitessaan Noora Rädyn Naisleijoniin

Noora Räty valittiin kuin valittiinkin lopulta Naisleijonien olympialeiriryhmään. KUVA: Emil Hansson / AOP

LeijonatPeking 2022U20MM

Pasi Mustonen teki kahdella tasolla oikean ratkaisun valitessaan Noora Rädyn Naisleijoniin

Samuel Savolainen pureutuu miesten, alle 20-vuotiaiden ja naisten jääkiekkomaajoukkueiden tiistain jääkiekkomaajoukkueiden valintauutisiin – ja sanoo, että Pasi Mustonen teki ainoan oikean ratkaisun valitessaan Noora Rädyn mukaan olympialeiritykseen.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 8.12.2021 | KUVAT Emil Hansson / AOP

Tiistai on ollut maajoukkuevalintojen päivä. Aloitetaan kaikista eniten huomiota osakseen saaneeseen valintaan, eli Noora Rädyn paluuseen Naisleijonien vahvuuteen kohun jälkeen. Samuel, tekikö päävalmentaja Pasi Mustonen oikean ratkaisun?

Päätös on oikea paitsi pelillisesti, myös Naisleijonien ympärillä olevan ilmapiirin suhteen. Tilanne Mustosen ja Rädyn välillä ajautui tulikiven katkuiseksi, kun kaksikon välistä sanasotaa jouduttiin välillä seuraamaan kuin saippuaoopperaa. Saippuaoopperan mittakaavasta kertoo se, että harvoin on naispelaajan valintoja olympialeiritykseen seurattu tällaisella medianäkyvyydellä ja -huomiolla. Nyt jäivät Leijonat ja Nuoret Leijonatkin varjoon. Käänteitä tässä tapahtumaketjussa onkin riittänyt. Erikoisin käänne tietysti oli se, kun Mustonen syytti Rätyä urheilija-apurahojen väärinkäytöstä – mutta sitä lausuntoa Mustonen onneksi pyysi rehdisti julkisesti anteeksi. Rädyllä on Naisten Liigan kovin torjuntaprosentti 95,6 – ja hänen kanttinsa kestävyys kovissa paikoissa on mitattu ennenkin.

Ainakin itse lähtisin tappelemaan olympiamitaleista mieluummin Rädyn kanssa kuin ilman Rätyä. Pelillisesti ei ole kahta sanaa, etteikö Räty olisi joukkueeseen ansainnut kuulua. Tietysti kyseeseen tulevat myös muut asiat, mutta Naisleijonien kannalta on vain hyvä, että nyt hälinä saadaan ympäriltä purkautumaan. Ja Mustosenkin täytyi tietää, että jos hän olisi jättänyt Rädyn valitsematta, koko olympialaisten ympärillä käytävä keskustelu olisi pyörinyt enemmän tai vähemmän tämän kysymyksen ympärillä, mikäli hän olisi tehnyt toisenlaisen päätöksen. Vaikka imagokolhuilta ei Naisleijonien ympärillä matkan varrella olekaan vältytty, ehkä nyt on vihdoinkin jo aika tilanteen rauhoittumiselle. On myös oikea ratkaisu, että Naisten Liigan pistepörssin kärkinimi Matilda Nilsson on joukkueessa mukana.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen teki myös omat valintansa Moskovan EHT-turnaukseen. Mitkä ovat mielenkiintoisimmat valinnat turnaukseen?

En varmasti ollut ainoa, joka yllättyi siitä, että vanha sotaratsu ja jo kertaalleen maajoukkueuransa lopettamaan ehtinyt Leo Komarov palasi maajoukkueen käyttöön. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä se, onko Komarovilla tarjota sellaista pelillistä lisäarvoa MM-kotikisojen valinnoissa – tai jopa olympiavalintoihin liittyen. Jälkimmäiseen tietysti vaikuttaa moni asia, eikä vähiten uudelleen pintaan noussut NHL-pelaajien osallistumisen epävarmuus olympialaisissa. Mutta jopa mielenkiintoisempaa kuin Komarovin näkeminen maajoukkuepaidassa, on päästä katsomaan Leijona-paidassa KHL:n Salavat Julajev Ufan tehoketjun esityksiä. Teemu Hartikainen, Markus Granlund ja Sakari Manninen eivät ole tällä kaudella ketjuna olleet aivan viime kauden mahtivireessä, mutta tuo porukka voi olla kokonaisuudessaan sellainen, jolla on jonkinlainen sauma laittaa kapuloita rattaisiin jopa olympiavalintoja silmällä pitäen. Muut pelaajat kamppailevat todennäköisesti vain MM-kotikisojen pelipaikoista.

Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen valitsi myös MM-joukkueensa alle 20-vuotiaiden kisoihin. Mitä ajatuksia nuo valinnat herättivät?

Suurin mielenkiinto varmasti kohdistui Brad Lambertin valintaan – eli onko hän mukana vai ei. Nyt ei nähty samanlaista kohua kuin esimerkiksi Aatu Rädyn valinnan kohdalla viime vuonna. Ja Rätykin on nyt mukana itseoikeutetusti, hän on parantanut paljon Jukureissa otteitaan saadessaan mahdollisuuden loistaa Olli Jokisen joukkueessa.

Lambertin potentiaali tiedetään kyllä ja onkin mielenkiintoista saako Pennanen siitä esiin. Turnaus voi olla Lambertin vaikeahkon alkukauden jälkeen tapahtuma, jossa hän voi kääntää kauden ylösalaisin ja Pennanen antaa siihen nyt hienon mahdollisuuden. Asetelma on psykologisestikin mielenkiintoinen, nyt on aivan varmaa, että Lambert antaa kaikkensa tärkeänä draft-vuonna, mutta kysymys kuuluu kanavoituuko se oikein ulos? Kova näyttöhalu ja saavutustarve ei saisi johtaa pelin pakottamiseen ja kärsivällisyyden menettämiseen. Ylipäätään joukkueessa ei ole juuri nokan koputtamista, eikä valinnoista juuri nokan koputtamista ensireaktiona herää.

Se ajatus joukkueesta herää, että sentteriosasto ei olisi materiaaliltaan aivan yhtä vahva kuin viime kisoissa, jolloin oli varaa jättää jopa vuotta nuorempi Aatu Räty pois, joka on nyt todennäköisesti kärkisentteri tässä joukkueessa.

 

Leijonat-valinnat

Jukka Jalosen Leijona-valinnat Moskovan Channel One Cupiin 16.-19.12.:

Maalivahdit: Halonen Niilo (HIFK), Heljanko Christian (Tappara), Säteri Harri (Sibir Novosibirsk).

Puolustajat: Friman Niklas (Jokerit), Hietanen Juuso (HC Ambri-Piotta), Honka Julius (Luleå HC), Kaski Oliwer (Avangard Omsk), Kemiläinen Valtteri (Vitjaz Podolsk), Kivistö Tommi (Jokerit), Pelli Arttu (HPK), Pokka Ville (Avangard Omsk), Seppälä Mikael (Tappara), Seppälä Peetro (KooKoo).

Hyökkääjät: Granlund Markus (Salavat Julajev Ufa), Hartikainen Teemu (Salavat Julajev Ufa), Karjalainen Jere (Dynamo Riika), Kemppainen Joonas (SKA Pietari), Komarov Leo (SKA Pietari), Kossila Kalle (Jokerit), Levtchi Anton (Tappara), Manninen Sakari (Salavat Julajev Ufa), Merelä Waltteri (Tappara), Nenonen Markus (HPK), Nurmi Markus (TPS), Nättinen Joonas (Severstal Tšerepovets), Pärssinen Juuso (TPS), Salomäki Miikka (Örebro HK), Turunen Teemu (Jokerit), Tyrväinen Juhani (Luleå HC).

Naisleijona-valinnat

Pasi Mustosen valinnat Vierumäen olympialeiritykseen ja kahteen otteluun Tshekkiä vastaan 15.-17.12.:

Maalivahdit: Keisala Anni (Ilves), Räisänen Meeri (JYP U20 Akatemia), Räty Noora (HPK).

Puolustajat: Hiirikoski Jenni (Luleå HF), Karjalainen Sini (Univ. of Vermont), Laitinen Nelli (Kiekko-Espoo), Parkkonen Krista (HIFK), Rantala Sanni (Kiekko-Espoo), Savolainen Ronja (Luleå HF), Tuominen Minnamari (Kiekko-Espoo), Viitasuo Ella (Kiekko-Espoo).

Hyökkääjät: Hakala Sanni (HV71), Holopainen Elisa (Kiekko-Espoo), Karvinen Michelle (Malmö Redhawks), Liikala Julia (HIFK), Nieminen Petra (Luleå HF), Nilsson Matilda (HIFK), Niskanen Tanja (KalPa), Nylund Jenniina (St. Cloud State Univ.), Rakkolainen Emmi (Kiekko-Espoo), Sundelin Sofianna (Kuortane), Tapani Susanna (KRS Vanke Rays), Tulus Noora (Luleå HF), Vainikka Viivi (Luleå HF), Vanhanen Sanni (Tappara), Vesa Emilia (Kiekko-Espoo), Yrjänen Kiira (Kiekko-Espoo).

Nuorten MM-valinnat

Antti Pennasen valinnat Nuorten Leijonien MM-joukkueeksi. Alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan 26.12.–5.1.2022 Kanadan Edmontonissa ja Red Deerissä:

Maalivahdit: Blomqvist Joel (Kärpät), Jatkola Juha (KalPa), Meriläinen Leevi (Kingston Frontenacs).

Puolustajat: Heimosalmi Aleksi (Ässät), Määttä Rami (Ässät), Niemelä Topi (Kärpät), Nurmi Petteri (HPK), Ottavainen Ville (JYP), Puutio Kasper (KalPa), Rafkin Ruben (TPS), Viro Eemil (TPS).

Hyökkääjät: Helenius Samuel (JYP), Hirvonen Roni (HIFK), Järventie Roby (Belleville Senators), Kapanen Oliver (KalPa), Kemell Joakim (JYP), Koivunen Ville (Kärpät), Lambert Brad (JYP), Mäenpää Juuso (KalPa), Määttä Joel (Univ. of Vermont), Nikupeteri Olli (Luleå HC), Päivärinta Sami (Lukko), Räty Aatu (Jukurit), Simontaival Kasper (KalPa), Väisänen Kalle (TPS).