Patrik Vartama on tienhaarassa, josta lähdetään suuruuteen tai jäädään keskinkertaisuuteen

Patrik Vartama debytoi Tahkon Superpesis-miehistössä kaudella 2017.

Lintu vai kalaPesäpallo

Patrik Vartama on tienhaarassa, josta lähdetään suuruuteen tai jäädään keskinkertaisuuteen

Patrik Vartama on ollut neljä vuotta suurlupaus. Nyt olisi aika alkaa lunastaa lupauksia tai muuten hän uhkaa jäädä vain hyväksi pelaajaksi.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 9.6.2021 | KUVAT Hyvinkään Tahko

Patrik Vartama

Kuka?

Patrik Vartama kuvaa hyvin yhtä ulottavuutta Hyvinkään Tahkon toiminnassa. Tahko on tehnyt legendaarisen Aarre ”Hattu” Peltosen viitoittamalla tiellä aina erinomaista juniorityötä, mutta tuohon työhön on kuulunut kiinteänä osana se, että Tahko on haalinut riveihinsä Etelä-Suomen lupaavimpia junioreita.

Vartama on yksi tällaisista löydöistä. Hän aloitti uransa kasvattajaseurassaan Jokioisten Koetuksesta, josta siirtyi Tahkoon kaudeksi 2017. Samalla kaudella hän debytoi miesten Superissa. Kahta vuotta myöhemmin, kesällä 2019, Vartama sai tililleen jo ensimmäisen Itä–Läntensä.

Vartaman isä, Rami Vartama, pelasi 1990-luvulla miesten Superissa Loimaalla ja myös velipoika Roni Wahl on pelannut Superia. Pesäpallotausta näkyy myös Patrik Vartamassa. Hänellä on kaikki huippupelaajan ainekset ja häntä on pidetty viime vuosina huippulupauksena. Vartaman lopullinen läpimurto kuitenkin pesäpallokenttien kovimpaan teräkseen on vielä tekemättä – ja hänellä alkaa olla lunastuksen aika käsillään. Moni muu huippupelaaja on 23-vuotiaana ollut jo kovinta A-luokkaa, mutta Vartama ei sitä sisäpelin osalta vielä ole.

Vahvuudet

Vartaman ehdoton vahvuus on ulkopeli. Hän on pelannut Tahkossa myös etukentällä, mutta Jere Vikströmin tultua hänet on muurattu polttolinjan johtavaksi pelaajaksi. Vartama pelaa vaihtotilanteissa etulukijaa ja takatilanteissa syvintä pussia. Toki hän pystyy vaihtamaan Kalle-Tapio Huuskon kanssa paikkoja ja pelaamaan myös takalukijana.

Vartama lukee peliä erinomaisesti, liikkuu ketterästi ja pallon kiinniotto ja heitto ovat juuri niin luonnollisia kuin ne räpylä kädessään syntyneellä pelaajalla ovat. Heitto on myös riittävän kova.

Myös sisällä Vartamalla on valtavasti potentiaalia. Hän on etenijänä nopea ja pelasi viime vuonna loppukauden jopa Tahkon kärkenä. kun Teemu Rouhiaisen peli alkoi yskiä. Vartama olisi ideaalinen kakkonen tai kolmonen, sillä hänellä on normaalien perusvaihtolyöntien lisäksi erinomainen läpilyöntiuhka, jota lisää se, että Vartama lyö vasemmalta. Varsinkin hänen kovat luukkulyöntinsä tekisivät onnistuessaan Pihkalan kaltaisella avaralla kentällä raakaa jälkeä.

Heikkoudet

Vartamalla on yksi suuri ja uhkaava heikkous: hän ei ole pystynyt ulosmittaamaan sisällä erinomaista potentiaaliaan vielä oletetulla tavalla.

Vartaman onnistumisprosentti oli viime kaudella 55 ja toissa kaudella 63, kun se avainroolissa pelaavilla huippupelaajilla pitäisi olla minimissään 70–75 prosentin tasolla. Viime vuonna Vartaman tilastoja paransi kaiken lisäksi se, että hän pelasi osan kautta kärkenä ja meni hyvin nollassa kentälle.

Ongelma oli kuitenkin juuri vaihtotilanteissa. Vartamalle on piirretty Tahkon sisäpelissä niin suuri rooli – pääasiassa kakkosena –, että hän on siinä roolissaan pakko onnistua, jotta Tahkon kovalla kotiutusosastolla riittää ruokaa.

Tulevaisuus

Vartama ei ole sisäpelaajana vielä menetetty tapaus, mutta näyttöjä pitäisi alkaa tulla – mielellään jo tänä kesänä, kunhan Vartama toipuu juoksemista haittaavasta takareisivammastaan ja pääsee takaisin ykköskärkeen.

Monet Superin suurimmat seurat ovat kiikaroineet Vartamaa jo pitkään ja kiikaroivat edelleen, mutta nekin kaipaisivat Vartamalta kovempia näyttöjä sisällä. Ulkopelistä nousu huipulle ei hitsaa, sillä Vartama on jo nyt Superin parhaita ulkopelaajia.

Vartama on myös urakehityksensä kannalta osuva kuva Tahkosta. Myös Tahkon on odotettu nousevan kovalla vauhdilla kohti Superin kärkeä, mutta Tahkokaan ei ole Vartaman tavoin lunastanut vielä sitä, mitän sen olisi pitänyt pystyä lunastamaan.

Lintu vai kala?

Kuikka. Lentoon lähteminen vaatii yhtä pitkän kiihdytysvaiheen.