Manchester Cityn ja Interin lauantaisen Mestarien liigan finaalin alla on virinnyt vilkas keskustelu, onko Pep Guardiola kaikkien aikojen jalkapallovalmentaja?

Jopa arvovaltainen ja kannoissaan yleensä maltillinen BBC ilmoittaa, että Guardiola on kaikkien aikojen suurin valmentaja. Samaa mieltä on BBC:n siteeraama Arsenalin, Barcelonan ja Ranskan maajoukkueen entistä tähtipelaajaa Thierry Henry.

Ymmärrän kysymyksen ja ymmärrän BBC:n, Henryn ja monen muunkin Guardiolaa kaikkien aikojen valmentajana pitävän tahon vastaukset. En ole kuitenkaan itse vastauksesta vakuuttunut.

Guardiola on loistava jalkapallovalmentaja – sitä ei voi kiistää edes Zlatan Ibrahimović, joka antoi kirjassaan Minä Zlatan jäätävän ryöpytyksen Guardiolalle heidän yhteisestä kaudestaan Barcelonassa.

***

Kysymys suuruudesta tai paremmuudesta on kuitenkin monisäikeinen.

Ensimmäinen vaikea säie on aika. Miten verrata eri aikakausina valmentaneita valmentajia toisiinsa?

Jalkapallo on satavarmasti tänä päivänä kymmenen tai sata kertaa kehittyneempää, taktisempaa ja vaativampaa peliä kuin 50 tai 100 vuotta sitten, mutta tekivätkö Rinus Michels, Valeri Lobanovskyi ja monet muut menneen maailman valmentajat jotenkin vähempiarvoista valmennustyötä kuin Guardiola tai tämän päivän huippuvalmentajat?

On totta, että Guardiola on kehittänyt peliä ja jopa muuttanut pelin kasvoja, mutta niin tekivät myös Michels ja Lobanovskyi.

Michels kehitti huippuunsa ajaxilaisen Total Footballin, joka kaikuu 50 vuotta myöhemmin myös Guardiolan jalkapallossa. Lobanovskyi siirsi yhdessä Anatolyi Zelentsovin kanssa jalkapallon 1970-luvulla tietokoneiden, tieteellisyyden ja akateemisuuden aikakauteen, mikä sekin määrittelee keskeisellä tavalla Guardiolan jalkapalloa.

Ja on niitä muitakin.

Herbert Chapman jalosti 1920-luvun lopulla yhdeltä pelaajaltaan, Charles Buchanilta, saamansa idean yhden hyökkääjän siirtämisestä toppariksi legendaariseksi WM-formaatiksi, joka oli yli 40 vuotta maailman ylivoimaisesti käytetyin taktinen ryhmitys jalkapallossa.

Sen syrjäytti lopulta yhtä legendaarinen 4-4-2-ryhmitys, jonka isänä pidetään tuntemattomaan historiaan hukkunutta neuvostoliittolaista valmentajaa Viktor Maslovia.

***

On myös hyvä kysymys, onko jalkapallovalmennuksen suurin arvo pelin kehittäminen ja sen evoluution vieminen uusille urille ja uusille aikakausille?

Sir Ale Ferguson ja José Mourinho ovat loistavia esimerkkejä valmentajista, joiden ainoa todellinen saavutus valmentajina on ollut menestyminen.

He eivät ole luoneet uutta tapaa pelata jalkapalloa tai uusia taktisia innovaatioita. He ovat varastaneet muiden ideoita, kuunnelleet peliä paremmin ymmärtäneitä apulaisiaan ja puristaneet pelaajistaan ja joukkueistaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman irti poikkeuksellisten ihmisjohtamistaitojensa avulla.

Onko se jotenkin vähempiarvoisempaa kuin suurten pelin innovaattorien tekemä työ?

Tai miten meidän pitäisi suhtautua Guy Royxin kaltaisiin valmentajiin ja heidän suuruutensa.

Roux nimitettiin vuonna 1961 silloin Ranskan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen AJ Auxerren pelaajavalmentajaksi. Kun Roux erosi tehtävästään 44 vuotta myöhemmin vuonna 2005, hän oli tehnyt Auxerresta yhden Ranskan valtaseuroista, johtanut sen Ligue 1:n mestariksi ja kasvattanut Eric Cantonasta, Basile Bolista ja Alain Gomasta alkaen useampia sukupolvia maailmanlaajuisesti huippulahjakkaita jalkapalloilijoita.

***

Olen itse rakastanut erilaisia rankingeja ja tehtaillut niitä toimitusten kanssa varsinkin Urheilulehden aikoina loputtomia määriä. Urheilijoiden, urheiluseurojen ja valmentajien pistäminen paremmuusjärjestykseen on yksi urheilun kiehtovimpaan ytimeen kuuluvista asioista. Se on eräänlaista harmitonta debattia, jossa jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.

Urheilulajit, joissa paremmuutta on vaikea tai mahdoton määrittää muuta kuin silmällä, ovat otollisinta aihetta tällaisille debateille, mutta varsinaiseksi taiteeksi väittelyt menevät silloin, kun vastassa on mitattavat parametrit.

Onko maailman kaikkien aikojen nopein ihminen se, joka on juossut kaikkien aikojen nopeimman ajan – joko puhtaana tai doupattuna – 100 metrillä?

Niinhän sitä sanotaan, mutta ehkä muutama vastakysymys on paikallaan:

Voiko jossain olla nopeampi ihminen kuin ne, joille on kellotettu aika radalla?

Onko 100 metriä oikea matka mitata ihmisen nopeutta? Miksi ei 60 tai 30 metriä?

Kuuluvatko nopeuden käsitteeseen myös lähtö ja kiihdytysvaihe vai onko maailman nopein ihminen se, joka juoksee nopeinta vauhtia täydessä vauhdin vaiheessa vaikka vain viisi tai kymmenen metriä?

Entä tuulen ja juoksualustan vaikutus? Onko 100 metrin viralliset tuulirajat oikea tapa mitata ihmisen maksimaalista nopeutta ja vääristääkö huippunopean pinnoitteen päällä juostu aika nopeuden käsitettä?

***

Pep Guardiola on loistava jalkapallovalmentaja, ainutlaatuinen. Hänen saavutuksiaan ja työtään ei voi kuin kunnioittaa, mutta en silti nosta häntä kaikkien aikojen jalkapallovalmentajaksi – en edes huomenna, jos ja kun hän juhlii Mestarien liigan ja triplamestaruuden voittamista.

Jatkan itseni kanssa edelleen painia siitä, viekö sen tittelin minun mustavalkeassa ja nostalgisessa maailmassa Rinus Michels vai  Valeri Lobanovkyi.