Kun uusi Superpesis-kausi alkoi, sarjan asetelmat näyttivät äärimmäisen mielenkiintoisilta. Olisi viisi suurta – Manse, Kouvola, Vimpeli, Sotkamo ja Joensuu – ja niillä kolme vahvistunutta haastajaa – Kempele, Hyvinkää ja Kitee –, jotka voisivat oikeasti haastaa suosikit puolivälierissä. Lisäksi kuvassa kimalteli se, ketkä kaksi viidestä suuresta kohtaisi toisensa jo puolivälierissä.

Kausi on kuitenkin muuttanut asetelmia. Viiden suuren sijasta on vain neljä suurta, sillä Joensuu on pudonnut selkeästi haastajaryhmään. Kaiken lisäksi jäljelle jääneiden neljän suuren ja haastajajoukkueiden ero näyttää vain kasvaneen.

Nyt onkin kysyttävä, miten vahvoja haastajat ovat ja ehtivätkö ne kehittää ja hioa pelaamistaan viimeisten 9-10 kierroksen aikana niin paljon, että puolivälierissä voitaisiin oikeasti nähdä yllätyksiä tai viidenteen otteluun asti meneviä trillereitä.

Pesäpallo or Baseball? Joensuu or Kitee? Pick your €20 free bet and play now!

Viime kausi oli jo lupaava askel tähän suuntaan. Sotkamo ja Joensuu väänsivät täydet viisi ottelua, kunnes Jymy hiuksenhienosti otti välieräpaikan. Mestaruuden lopulta voittanut Manse oli puolestaan yhden lyönnin päässä pudota puolivälierissä sensaatiojoukkue Imatralle. Sekin ottelupari ratkesi vasta viidennessä ottelussa.

Viime syksy oli harvinaista herkkua miesten Superpesiksessä, sillä edellisen kerran viiden ottelun trilleri oli nähty puolivälierissä 2015, jolloin Jyväskylän Kiri voitti uutta nousua tekevän Kouvolan Pallonlyöjät otteluvoitoin 3-2.

Syksyllä 2020 nähtiin myös tiukka vääntö Kouvolan ja Kiteen välillä, mutta silloin puolivälierät pelattiin koronan takia paras kolmesta voitosta ja Kouvola meni välieriin 2-1-voitoin.

Mitä siis tänä vuonna puolivälierissä tapahtuu?

Vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä selvältä, kaikki on edelleen mahdollista. Manse ja Kouvola ovat olleet omista ongelmistaan huolimatta odotetun vahvoja ja Vimpeli ja varsinkin Sotkamo ovat olleet odotuksia vahvempia. Nyt kysytään, miten niiden peli kehittyy ja jatkuuko niiden meno yhtä vahvana kuin tähän asti?

Toinen kysymys on se, pystyvätkö neljä haastajajoukkuetta ruuvaamaan vielä jostain lisää vauhtia koneeseensa?

Vai pitäisikö mukaan ottaa myös Imatra, joka on päässyt jo näköetäisyydelle Kiteestä ja kohtaa vielä Kiteen kotikentällään? Joukkueiden ero on enää viisi pistettä ja vaikka Imatralla onkin vaikea loppuohjelma, sitä se on myös Kiteellä.

Missä iskussa haastajat ovat?

Joensuun Maila

Joensuu on kärkiseuroista kauden suurin pettymys. Joukkueen voisi materiaalinsa puolesta taistella täysin muiden neljän kärkiseuran kanssa, mutta uusi pelinjohtaja Mikko Huotari ei ole mittavine esikuntineen saanut joukkueesta maksimeja irti. Toki loukkaantumiset ja muut poissaolot ovat sotkeneet kautta, mutta se ei selitä Joensuun kompurointia. Ongelmat ovat paljo syvemmällä.

Joensuu oli syksyn siirtomarkkinoiden kohujoukkue, mutta osa kaupoista meni pahasti vihkoon. JoMa hankki syksyllä jopa kaksi uutta etumiestä, mutta nyt Henri Litmanen on jouduttu siirtämään jälleen linjasta etukentälle. Topi Kososen piti olla tämän kauden ykköslukkari, mutta tasoaan nostanut Ville Väliaho on ajanut selvästi hänen ohitseen.

Myöskään kaikkien JoMan pelaajien kausi ei ole sujunut odotetulla tavalla. Topi Hurskainen on pudonnut jo jokeriksi ja hänen paikkansa takakentällä on ottanut Justus Niemeläinen. Loukkaantumisista kärsineen Konsta Kettusen kehitys on ainakin pysähtynyt, ellei jopa taantunut. Patrik Wahlsten on ollut pitkään sivussa ja Samuel Tirkkonen on pelannut tällä kaudella vain 13 ottelua.

Joensuun materiaali on edelleen paperille riittävä haastamaan neljä suurta. Sen kurssin korjaamisen tärkein lääke on saada ulkopeli kuntoon. JoMa on antanut ottelua kohden keskimäärin yli kuusi juoksua ja sen ulkokenttä on repeillyt muuttamissa otteluissa julmalla tavalla.

Ulkopelin korjaamiseksi ei ole mitään ihmetemppuja. Pelipaikat olisi lyötävä vain kiveen ja lähdettävä hiomaan ulkopeliä sitä kautta. Myös lukkaritilanne olisi jäädytettävä siten, että Väliaho pelaa loppukauden, sillä vain sitä kautta Väliaho löytää varmimmin alkukauden huippuvireensä.

Sisäpelissä Joensuu joutuu unohtamaan kakkoskärjen käytön ja ramaamaan kaiken ykköskärkeensä. Konsta Piironen, Tirkkonen, Elmeri Lieto, Litmanen ja Kettunen muodostavat edelleen vahvan ja potentiaalisen ykköskärjen.

Wahlsten on palaamassa kentille ja hänen läpilyöntiherkkyytensä voi olla JoMalle pudotuspeleissä iso ase, jos Wahlstenilla uskalletaan pelata rohkeaa peliä. Juho Toivola on pelannut toisena lyöjäjokerina vahvan kauden ja ollut yhdessä Piirosen kanssa JoMan paras pelaaja sisällä. Wahlstenin saaminen pelikuntoon olisi iso lisä, sillä JoMan kotiutusosasto on kapea.

Kempeleen Kiri

Kempele on pelannut parhaimmillaan räiskyvää sisäpeliä, mutta sen murheena on ollut ja on edelleen ulkopeli. Lukkari Jani Lassilaa on hehkutettu, mutta todellisuudessa hän on lukkarina edelleen haastajaosastoa. Etukenttä ja linja kestävät kyllä vertailun, mutta takakentän kanssa Kempele on kipuillut koko kauden. Markus Keski-Petäjän paluu linjaan on mahdollistanut Teemu Isokedon siirtämisen taakse. Isoketo on kokemuksensa ja nopeiden jalkojensa ansiosta edelleen ainoa mitat täyttävät vaihtoehto taakse. Toisen kopparin kanssa KeKi on sen sijaan ihmeissään.

Sisällä Kempeleellä on vahva ykköskärki, jonka kruunaa loistokautta pelaava Onni Määttä. Isoketo on pelannut odotettua vahvemman kauden kärkenä ja monipuolinen Sami Haapakoski on vertynyt takaisin huipputasolleen. Kempeleen sisäpeli kulminoituu Haapakosken lisäksi kahteen muuhun kokeneeseen pelimieheen, Antti ja Matti Korhoseen, sillä KeKin kotiutusvoima on heidän varassaan. Haapakosken ja Korhosten veljesten on onnistuttava kauden kriittisillä hetkillä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jos KeKi meinaa edes venyttää ottelusarjoja saati, että se voisi yllättää jonkun kärkiseuran rankemmalla kädellä.

Kempele on nostanut tasoaan viime kaudesta, mutta ei riittävästi. Tämä on näkynyt erityisesti otteluissa neljä kärkijoukkuetta vastaan, sillä kuudesta kärkiseuroja vastaan pelaamistaan otteluista Kempele on saanut nyhdettyä vain yhden jaksopisteen ja se on ollut niitä vastaan välillä pelillisesti täysin köysissä – kuten viimeksi Sotkamossa.

On myös hyvä kysymys, mikä on tilanne kaarella. Pelinjohtajaa arvioidaan yleensä teknisen pelinjohtamisen kautta, mutta kysymys on paljon kokonaisvaltaisemmasta asiasta mukaan lukien se, miten pelaajat luottavat pelinjohtajaan ja mikä hänen arvostuksensa ja asemansa joukkueen silmissä. Teemu Körkkö on varmasti kovassa paikassa etenkin Kempeleen kokeneiden pelaajien puristuksessa, mutta olisiko Mikko Korhonenkaan oikeasti enää mikään ratkaisu pelinjohdollisiin haasteisiin. Suu kyllä käy ja Korhonen on tuonut sitä kautta särmää muuten virkamiesmäiseen tekemiseen, mutta se ei vielä mihinkään riitä.

Hyvinkään Tahko

Hyvinkää on haastajajoukkueista arvoituksellisin. Jokainen tietää Tahkon sisäpelivoiman ja sen hurjan kotiutuspotentiaalin, mutta ulkopeli on ollut pelottavan ailahtelevaa. Tahkon kentästä on lyöty keskimäärin noin seitsemän juoksua ottelua kohden, mikä on kova lukema. Vastapainona on, että Tahko on pystynyt hyydyttämään viime viikkoina Vimpelin ja Sotkamon sisäpelin yhden jakson verran, mikä on riittänyt viemään ottelut aina arvaamattomaan Supervuoroon. Jymyä vastaan Supervuorossa Tahkolle napsahti jopa koko ottelun voitto.

Tahkon ulkopelin ongelmat ovat korostuneet etenkin vaihtotilanteiden torjumisessa. Kun niitä ei ole saatu estettyä riittävän tehokkaasti, vastustajat ovat saaneet Tahkoa vastaan liikaa kolmostilanteita. Petteri Alanen on pelannut lukkarina hyvän kauden, mutta vastustajat saavat edelleen kuokittua vaihtoja Tahkon etukentästä liian helposti.

Sisällä Teemu Nurmio on ollut erinomainen kärki ja Jere Vikström on ollut mailassa likimain pitelemätön ja Kalle-Tapio Huusko pelaa hyvä nousujohteista kautta.

Sitten tulee Tahkon kovin ja pudotuspelien kannalta kriittinen ase – neljä vasemmalta lyövää kotiuttajaa: Valentin Ikonen, Santtu Patova sekä lyöjäjokerit Juha Niemi ja Juha Korhonen.

Tahko on varma pudotuspelijoukkue ja on hankala ja vaarallinen vastustaja kenelle tahansa. Kysymys ei ole vain kotiutusvoimasta, vaan siitä, että Tahkolta löytyy valtavasti läpilyöntivoimaa. Sotkamo-voitto torstaina oli hyvä esimerkki, mitä se voi parhaimmillaan tarkoittaa.

Myös Pihkala on Tahkolle merkittävä ase sen avaruuden vuoksi. Tosin tänä vuonna tilaa läpilyönneille on Vimpelin lisäksi myös uusituilla Mansen ja Sotkamon kotiareenoilla eikä läpilyönnit ole mahdottomia Kouvolassakaan.

Kiteen Pallo

Kiteen kysymys ennen kautta oli yksinkertainen: saako joukkue puristettua kiistattoman potentiaalinsa myös tuloksiksi?

Nyt vastaus tiedetään. Ei ole saanut.

Kitee ei ole missään vaiheessa kautta saanut konettaan rullaamaan täysillä sylintereillä ja siksi sen kausi on ollut pettymys. Kitee on hävinnyt kauden aikana jopa sarjan kahdella heikoimmalla joukkueelle, Kankaanpäälle ja JymyJusseille, ja se on ollut yhtä Kouvola-voittoa lukuun ottamatta varsin aseeton muiden kärkijoukkueiden käsittelyssä.

Jos koneessa on selvä vika, se on silloin helpompi korjata. Kiteen tilanteelle on sen sijaan leimallista, että mitään suurta näkyvää vikaa ei ole. Kitee toki vaihtaa lukkariaan ensi kaudeksi, mutta tämän kauden vaisuus ei ole ollut millään tavoin kiinni Jesse Eskelisen lukkaroinnista.

Siksi Kiteellä joudutaankin menemään pintaa syvemmälle. On tutkittava myös niitä syvänteitä, jotka eivät suoraan näy pelissä. Miksi esimerkiksi Hannes Pekkinen ja Samu-Kalle Varonen ovat olleet varsinkin mailassa niin vaisuja tai miksi Kiteen esitykset ovat heilahdelleet niin paljon, että jopa JymyJussit ja KaMa pystyivät voittamaan Kiteen?

Jos joukkueesta ei saada irti maksimeja, silloin pelinjohto ei voi paeta omaa vastuutaan. Juho Kaikon pelinjohtoa voidaan toki arvioida kriittisesti, mutta tässäkin tapauksessa kysymys on kokonaisuudesta. Pelinjohtajan on toki ansaittava asemansa, mutta myös pelaajien pitää pystyä katsomaan itseään kriittisesti peiliin. Ovatko he omilla toimillaan parantaneet vai pahentaneet tilannetta?

Vaikka Kitee on ollut pelillisesti pettymys, Kiteen tämän kauden tarina ei ole vielä ohi. Joukkueessa on edelleen paljon taitoa ja potentiaalia ja jos se pelinsä piikkaamaan pudotuspeleissä, Kiteekin on varteenotettava vastustaja – varsinkin, jos se saa Rantakentästä samanlainen linnakkeen, jollainen se on parhaimmillaan ollut. Uuden stadionin myötä homma ei ole kiinni puitteista eikä kannattajista – ainoastaan joukkueesta.