Pesäpalloliiton uuden johtokunnan ehdokasasettelu kertoo selvästä muutoksesta Pesäpalloliiton strategiassa.

Vaalitoimikunta esittää puheenjohtajaksi odotetusti nykyistä varapuheenjohtajaa Ari Monosta. Muiksi johtokunnan jäseniksi ehdotetaan Antti Ainetta, Emmi Eteläsalo-Holmbergia, Niko Kaukovaltaa, Harri Lammista, Jaana Ojaniemeä, Risto Ojanperää, Sami Ritolaa, Juha Tanskasta ja Hannu Toivosta.

Kysymys ei ole perinteisestä demokraattisesta ehdokasasettelusta, sillä ehdolla on puheenjohtajan lisäksi vain yhdeksän ehdokasta eli saman verran ehdokkaita kuin johtokuntaan valitaan jäseniä. Syysliittokokouksessa voidaan äänestää myös muita ehdokkaita, mutta kovasti saavat juntat jälleen tehdä töitä, jos johtokunnan lopullista kokoonpanoa halutaan muokata, kuten kaksi vuotta sitten tapahtui.

***

Ehdokaslistalla on mielenkiintoisia nimiä, mutta vielä mielenkiintoisempaa on, mitä nimet kertovat.

Ne kertovat yhdessä Pesäpalloliiton sivulla julkaistujen ehdokkaiden ohjelmajulistusten kanssa siitä, että vallan painopistettä halutaan siirtää selvästi huippupesiksen suuntaan. Samalla ehdokaslista on kädenojennus huippuseuroille, joiden keskuudessa on pohdittu välillä vakavissaan Superpesis Oy -tyyppisen organisaation kaivamista haudasta.

Jos nyt listalla olevat ehdokkaat valitaan johtokuntaan, uuden huippuorganisaation perustamisesta tuskin puhutaan tulevina vuosina. Puheenjohtajaksi ehdolla oleva Ari Mononen on Joensuun Mailan suurin vallankäyttäjä ja Juha Tanskanen Sotkamon Jymyn. Harri Lamminen on Mansen ykkösvallankäyttäjä ja Risto Ojanperä on Etelä-Pohjanmaan seurojen takuumies.

Joensuulla ja Mansella on joukkueet myös naisten Superissa ja Hannu Toivonen on Rauman Feran puheenjohtaja.

Näin miesten ja naisten Superin seurat saavat varmasti äänensä kuuluviin, mikäli syysliittokokouksessa ei nähdä jotain järisyttäviä yllätyksiä.

***

Tässä kohtaa voisi toki pohtia sitä, miten demokraattinen tällainen ehdokasasettelu on, mutta hyppään sen ja muiden ihmeellisyyksien yli. Tärkeintä listassa on kuitenkin se, että nimilistan takana olevassa viestissä on paljon hyvää.

Pesäpallossa on ollut koko 2000-luvun syvä juopa Pesäpalloliiton ja suurimpien Superin seurojen välillä. Kun seurat eivät ole olleet tyytyväisiä liiton toimintaan, ne ovat alkaneet toimia omin päin – ja yleensä vielä siten, että kukin seura on ajatellut vain omaa etuaan.

Ongelma on tiedostettu myös seuroissa, minkä vuoksi ne ovat harkinneet oman katto-organisaationsa perustamista uudelleen. Nyt Pesäpalloliitolla ja seuroilla on selvä yritys poistaa tuo juopa ja saada kaikki soutamaan yhteistä venettä samaan suuntaan.

***

Ehdokaslistan mielenkiintoisin nimi on eittämättä Juha Tanskanen. Sotkamon Jymy on ollut yksi näistä seuroista, jotka ovat toimineet pesäpalloliikkeessä valtiona valtion sisällä. Tanskanen kyllästyi aikoinaan – varsin ymmärrettävästi – Pesäpalloliiton ja vanhan Superpesis Oy:n nuhjaamiseen ja keskittyi Sotkamon Jymyyn.

Jymy itsessään on pesäpallohistorian häikäisevin tarina ja Tanskanen on ollut sen tarinan keskeisin käsikirjoittaja. On vaikea kuvitella, mistä Pesäpalloliitto löytäisi tässä saumassa johtokuntaan parempaa ehdokasta kuin juuri Tanskasen.

Kysymys on vain nyt siitä, miten tosissaan Tanskanen upottaa kätensä saveen ja alkaa johtaa yhdessä Monosen kanssa pesäpalloliikettä. Pesäpallon arjen strategiset kysymykset ja linjaukset hän ehtii kyllä tehdä yhdessä Monosen ja johtokunnan kanssa, mutta pesäpallon pitäisi arjen lisäksi pystyä asemoimaan itsensä uudelleen yritysmaailman, yhteiskunnallisten – ja poliittisten päättäjien sekä opetusministeriön ja median silmissä.

Pesäpallolla oli 1990-luvulla ylivertainen suhdetoimintaverkosto koko suomalaisessa urheilussa ja Tanskanen näki aitiopaikalta sellaisten suhteiden arvon ja merkityksen.

Nyt pesäpallon olisi pystyttävä rakentamaan nämä sillat ja suhteet uudelleen – neljännesvuosisadan tauon jälkeen.

***

Vaikka johtokunnan ehdokaslistassa on paljon positiivista, siinä on myös omat huolensa.

On totta, että suurimmat seurat niin miesten kuin naistenkin puolella tekevät tällä hetkellä myös parasta juniorityötä, mutta pesäpallon yksi voima on kuitenkin pesäpallon levinneisyydessä. Siinä, että suurten pesäpallokeskuksien ympärillä ja niiden välimaastoissa toimii pienten paikkakuntien pienempiä pesäpalloseuroja.

Toki johtokuntaan on nyt ehdolla Jaana Ojaniemen kaltaisia ruohonjuuritason tuntijoita ja osaajia, mutta yksi huolenaihe on se, etteivät nämä pienemmän paikkakunnat jäisi suurten visioiden ja suurten pesäpallopaikkakuntien varjoon.

Jokainen näkee ja ymmärtää minne muuttoliike vie ihmisiä, mutta olisi sääli ja pitkässä juoksussa myös pesäpallon kannalta negatiivinen asia, jos Suomeen syntyisi tällainen pyramidimalli, jossa maakuntia  hallitsisi yksi valtaseura, joka imisi muilta seuroilta elintilan niin pieneksi, että meillä pitäisi olla kohta oikeasti huolissaan siitä, riittääkö seuroja edes Suomensarjaan.

Nyt malli ei ole vielä konkretisoitunut. Etelä-Pohjanmaa huokuu vielä voimissaan monen seuran voimin ja Pohjois-, Länsi- ja aivan eteläisimmässä Suomessa ei ole suurkaupungin valtaseuraa.

Toivottavasti joku pitäisi jatkossakin huolta suurimpien seurojen varjoon jäävien pienempien paikkakuntien seurojen puolta ja sen kuuluisan ruohonjuuritason voimakkaana ja rikkaana. Muuten edessä on monen pesäpallopaikkakunnan kuihtuminen.

***

Toinen huolenaihe on Pesäpalloliiton henkilöstö.

Pesäpalloliitosta on lähtenyt kahden vuoden aikana Jonne Kemppaisen ja Mikko Huotarin johdolla kovaa osaamista, ja uusin lähtijä on kilpailu- ja huippupesäpallon johtaja Timo Lamminen.

Nyt on toissijaista puhua titteleistä ja organisaatiomallista. Ainoa asia, jolla on oikeasti merkitystä, on, millaista operatiivista osaamista liittoon saadaan jatkossa palkattua.

Parhaimmillaan liittoon löydetään Monosen ja Tanskasen johdolla kovia osaajia, jotka jakavat uuden johtokunnan kanssa saman vision ja strategian siitä, mihin suuntaan pesäpalloa pitää kehittää. Pahimmillaan liittoon palkataan takavuosien mallin mukaisesti uusia puuhastelijoita, jotka jarruttavat pesäpallon kehittymistä ja saavat Tanskasen tasoiset toimijat tuskastumaan ja turhautumaan saamattomuuteensa.

Siksi uuden johtokunnan valitseminen on vasta ensimmäinen askel. Toinen askel on palkata liiton avainpaikoille johtokunnan kanssa yhdessä toimiva ammattiosaajien muodostama tehonyrkki.

Vasta sen jälkeen yhtälö on siinä mallissa, että se voi oikeasti alkaa tehdä tuloksia.