Suomen U21-maajoukkueen EM-karsintaottelua Romaniaa vastaan sai katkeran lopun, kun Romania iski helpolla tavalla 1-0-voittomaalin lisäajan lisäajalla kulmapotkusta.

Siihen asti Suomi oli pelannut valtaosin hyvän ottelun ja taistellut hyvin viimeiset 20 minuuttia vajaalla Ville Kosken lennettyä kahden varoituksen seurauksena ulos.

Ottelun ratkaisseessa kulmapotkussa Suomen puolustaminen oli karseaa katsottavaa. Rony Jansson oli väärin sijoittunut, mutta vielä pahemmin tilanteessa nukkuivat Janssonin tavoin vaihdosta tulleet Agon Sadiku ja Adam Markhijev, jotka seisoivat tilanteesta suorilla polvilla. Maalin tehnyt Rares Ilie pääsi Markhijevin tontilta puskemaan pallon vapaasti maaliin.

***

Tappiossa oli varmasti kitkerä maku Suomelle. Se myös synkensi EM-karsintojen kolmen ottelun tuloksellista näkymää, sillä Suomella on EM-karsinnassa tilillään nyt tappiot Romaniaa ja Sveitsiä vastaan ja voitto Albaniasta.

Urheilussa tulos ratkaisee aina ja ikuisesti, mutta tuloksen taakse mahtuu myös toisenlainen maailma – ja katkerasta tappiosta huolimatta Pikkuhuuhkajien kohdalla nyt kannattaa katsoa juuri tuota näkymään.

Jalkapallovalmennuksessa on kysymys aina prosessista. Taitavassa valmennuksessa prosessi kehittyy, keskinkertaisessa ei kehity ja surkeassa prosessi kulkee väärään suuntaan.

Mika Lehkosuon prosessi Pikkuhuuhkajissa kulkee tällä hetkellä oikeaan ja lupaavaan suuntaan.

Karsintojen avausottelussa näkyi jo selvästi ne ajatukset, joita Lehkosuo ja Pikkuhuuhkajien valmennus hakee. Sveitsiä vastaan toteutus kuitenkin vielä ontui.

Kun vastaan tuli toisessa karsintaottelussa napsun helpompi Albania, myös toteutus toimi selvästi paremmin.

Vaikka tiistaina Suomi kärsi Romanialle karvaan tappion, ajatus ja toteutus toimivat tässä ottelussa paremmin kuin vielä kertaakaan tässä karsinassa.

Varsinkin avausjakso oli otteluna erittäin viihdyttävä ja taktisesti kiinnostava – niin Suomelta kuin Romanialta, vaikka pehmeä ja pomppuinen kenttä ei tehnytkään pelaamista mitenkään helppoa.

Erityisen ilahduttavaa oli se, kuinka Suomi tuli Romanian prässin alta pois ja kuinka se rakensi tilanteita. Romanian oli erittäin vaikea saada kunnollista otetta Suomen pallollisesta pelaamisesta.

***

Ensimmäisellä jaksolla tuli kuitenkin esille Pikkuhuuhkajien tämän hetken suurin ongelma – hyökkäysten vieminen loppuun asti ja siitä johtuva tehottomuus. Ongelma ei koske vain Pikkuhuuhkajia, se koskee myös Huuhkajia ja laajemminkin koko suomalaista jalkapalloa.

Ongelman voisi tiivistää siten, että Pikkuhuuhkajat tietävät kyllä, miten tullaan prässin alta pois ja miten tilanteita rakennetaan. Pelinavaaminenkin on yleisesti ottaen parantunut, vaikka toisella jaksolla Pikkuhuuhkajilla oli senkin suhteen ongelmia.

Suurin ongelma on kuitenkin se, mitä niillä kriittisillä hetkillä pitäisi tehdä, kun murtautuminen pitäisi viedä loppuun asti ja päästä aidosti vaarallisille maalintekopaikoille. Niissä tilanteissa viimeistä kriittistä liikettä ja ratkaisua ei ikään kuin uskalleta tehdä, vaan tehdään joku varman päälle -ratkaisu, jolloin vaarallinen maalipaikkaa karkaa käsistä.

Jopa Topi Keskinen syyllistyi Romaniaa vastaan sellaisiin ratkaisuihin. Kun hänen olisi pitänyt yrittää hakea jalkaansa vapaaksi tai yrittää jotakin rohkeampaa ratkaisua, Keskinen pelasi palloa varman päälle. Kun sen lisäksi vielä useissa tällaisissa tilanteissa hätäiltiin pallonhallinnan kanssa, Romania pääsi iskemään hyviä ja nopeita vastaiskuja pitkäksi venynyttä Suomen muotoa vastaan.

Otan vielä toisen esimerkin. Kalle Wallius pelasi oikealla laidalla hyvän kombon Juho Talvitien kanssa, ja Talvitie otti kosketuksen keskelle välikaistalle Niklas Pyyhtiälle, joka syötti erinomaisen syötön Walliuksen juoksuun – paitsi, että Wallius oli lopettanut juoksunsa ja tilanteen pelaamiseen. Miksi?

On varmaa, että Lehkosuo ja muu valmennus alleviivaa tällaisten tilanteiden parempaa pelaamista ja ylipäätään parempien päätösten tekemistä.

***

Vaikka Lehkosuolla ja kumppaneilla riittää kehitystyötä pelin eri osa-alueiden hiomisessa ja jopa viilaamisessa, Pikkuhuuhkajissa on tapahtunut kuitenkin Lehkosuon aikana paljon hyvää – ja ennen kaikkea sellaisia asioita, joissa näkyy hyvän valmennuksen kädenjälki.

Vaikka Wallius saikin sapiskaa tuon yhden tilanteen pelaamisesta, hän on parhaita esimerkkejä, jossa hyvä valmennustyö näkyy.

Walliuksen liikkuminen on kehittynyt ottelu ottelulta monipuolisemmaksi. Hän liikkuu hyvin oikealla laidalla, leikkaa välillä hyvin sisälle taskuihin tai leveyteen ylhäälle. Ja mikä oleellista: Talvitie reagoi näihin liikkeisiin juuri oikealla tavalla tekemällä tarvittavan vastaliikkeen.

Pikkuhuuhkajille on kehittymässä useampikin tällainen pari, joka pelaa hyvin yhteen ja reagoi toistensa liikkeisiin ja ratkaisuihin.

Tällaiset asiat ovat pelin laajempien rakenteellisten asioiden lisäksi sellaisia asioita, jotka valavat uskoa siihen, että Pikkuhuuhkajat ovat oikealla tiellä. Toki tuloksia jalkapallossa ei pääse vastaan, mutta katsotaan nyt nämä karsinnat ensin loppuun ja arvioidaan sitten myös tuloksia. Pikkuhuuhkajat ei ole sanonut vielä viimeistä sanaa näissä karsinnoissa.

***

Palaan vielä kahteen asiaa Romania-ottelussa.

Ensimmäinen on Kosken ulosajo. Hän sai ensimmäisen kortin suunsoitosta ja toisen selvästä varoituksen arvoisesta rikkeestä.

Ymmärrän Kosken turhautumista tiettyyn rajaan asti. Ottelun erotuomari suosi kieltämättä kotijoukkuetta vihellyksissään, mutta se kuuluu kansainvälisen jalkapallon arkeen. Pelaajan on vain kestettävä tällainen epäoikeudenmukaisuus, koska pinnan palamisella voi olla raskaita seurauksia, kuten Koski toisella jaksolla karvaasti huomasi.

Toinen kysymys on filosofisempi. Mitä nuorilta pelaajilta voidaan vaatia?

Tiedän, että Lehkosuo on harjoitellut Pikkuhuuhkajien kanssa paljon erikoistilanteita ja korostanut niiden tärkeyttä. Siksi pitää kysyä, mitä ihmettä tiettyjen pelaajien päässä liikkui Romanian voittomaalia puolustettaessa. Jokainen tiesi varmasti sen, että kyseessä on ottelun viimeinen tilanne ja jokainen tiesi sen, mitä omiin päästetty maali siinä vaiheessa tarkoittaisi.

Pelaajilta on vaikea vaatia jotain yliluonnollisia teknisiä suorituksia, mutta voidaanko häneltä vaatia ammattijalkapallossa vaadittavaa asennetta – varsinkin tällaisessa paikassa?

Ymmärrän toki, että nuori pelaaja on nuori pelaaja, mutta jossakin kohtaa nuoruuteen vetoaminenkin muuttuu turhaksi. Se on hyvä jokaisen nuoren pelaajan muistaa.