Pikkuleijonien mitaliunelma mureni sensaatiomaisesti, kun Slovakia lähetti Suomen kotiin jo puolivälieristä alle 18-vuotiaiden MM-kisoista. Samuel, yllätys taitaa olla lievä sana tässä kohtaa?

Yllätys ei myöskään ole oikea sana tähän kohtaan. Paljon oleellisempaa on katsoa isoa kuvaa ja miettiä, miksi Pikkuleijonien lisäksi myös Nuoret Leijonat sekä naisten ja tyttöjen maajoukkueet jäivät tällä kaudella ilman MM-mitalia.

Joku voi lähteä saivartelemaan yhden ottelun marginaaleista ja maalin peleistä, mutta oleellinen ja tärkein syy, jota ei päästä pakoon, on tämä: Nuorisomaajoukkueiden ja jopa naisten maajoukkueen päävalmentajan paikasta on tehty epäonnistuneiden valmentajien kuntoutuskeskuksia.

Are you ready? Get a 25€ combi free bet on your 1st deposit at Mr Green!

Jääkiekkoliitto on niin vauras liitto, että se voisi palkata näiden maajoukkueiden vetäjiksi parhaat mahdolliset voimat, mutta nyt sinne valitaan omissa pesteissään epäonnistuneita valmentajia, jotka tarvitsevat jonkinlaisen suojatyöpaikan.

Totta kai on hienoa, ettei kaveria jätetä, mutta tällaiset selänpesuringit sopivat huonosti huippu-urheiluun. Jos joukkueiden tärkeimpiin pesteihin valitaan puolivillaisia osaajia, silloin myös tulos on puolivillainen.

Siksi en puhuisi yllätyksestä. Tätä Jääkiekkoliitto tilasi ja tätä se nyt sai.

Näetkö tämän MM-katastrofin takana jotain syvällisempää syytä esimerkiksi sen suhteen, onko suomalainen juniorituotanto miten hyvässä iskussa?

Totta kai ikäluokkien välillä on eroja, mutta ei tämä joukkueesta ja sen materiaalista ole kiinni. Esimerkiksi Kasper Halttunen ja Aron Kiviharju ovat jopa potentiaalisia ykköskierroksen varauksia ja muutenkin materiaali kestää vertailun. Valmennus tämä joukkueen petti, eivät pelaajat.

En sano, että vain maailmanmestaruus kelpaisi, mutta kahdeksan maalin päästäminen USA:ta vastaan ja putoaminen puolivälierissä Slovakiaa vastaan pitäisi olla sellaisia hälytysmerkkejä, joihin herättäisiin Jääkiekkoliitossa. Varmasti siellä taas joku analyysi väännetään, mutta pelkään pahoin, että tällainen seurapiiritoiminta jatkuu jatkossakin ja meitä odottaa myös tulevissa kisoissa samanlainen pulkkamäki.

Leijonat on ollut Jukka Jalosen aikana loistava esimerkki siitä, mikä merkitys hyvällä – Jalosen tapauksessa huippuhyvällä – valmentajalla on. Suomella ei ollut vuoden 2019 MM-kisoissa tai viime vuoden olympialaisissa ja MM-kisoissa läheskään kisojen paras materiaali, mutta Jalosen nuotittama pelaaminen ja pelaajien selkärankaan juurrutettu identiteetti saivat muiden maiden tähtisikermät taipumaan Leijonien käsittelyssä. Siitä hyvästä valmennuksessa on kysymys.

En väitä, että U18-maajoukkueen päävalmentaja Lauri Merikivi, U20-maajoukkueen päävalmentaja Tomi Lämsä tai naisten maajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola olisivat valmentajina pelkkiä kiekonkerääjiä, mutta olisin todella huolestunut suomalaisen jääkiekkovalmennuksen tilasta, jos heidän tasoisensa valmentajat olisivat parhaita mahdollisia vaihtoehtoja näiden maajoukkueiden päävalmentajiksi.

On todella mielenkiintoista nähdä, ketkä näitä maajoukkueita jatkossa valmentavat. Riittääkö esimerkiksi Karri Kiven, Pekka Virran tai Jarno Pikkaraisen kaltaisten valmentajien osaaminen vertailussa Merikiven, Lämsän tai Toivolan kaltaisiin epäonnistujiin.

Olen jutellut useamman valmentajan kanssa ja tiedän, että parhaiden valmentajien sivuuttaminen näistä pesteistä hiertää laajemminkin valmentajien ammattikuntaa. He eivät voi ymmärtää sitä, miksi joku kaveruus asetetaan suomalaisen jääkiekon edun edelle. Sitä en minäkään ymmärrä.