PSG:n kannattajien raivossa Messiä ja Neymaria kohtaan on suuri viesti jalkapallolle
Lionel Messi ja Neymar ovat joutuneet PSG:n kannattajien hampaisiin. Kertooko se vain Messistä ja Neymarista vai jostain suuremmasta?
Merkit olivat ilmassa jo aiemmin.
Lionel Messille buuattiin aiemmin tällä kaudella Parc des Princesillä, kun kuuluttaja kertoi hänen olevan PSG:n avauskokoonpanossa.
Nyt pelkät buuaukset eivät enää riitä. PSG:n kannattajat vaativat Messin erottamista seurasta saman tien. Kukaan ei toivota hänelle hyvää matkaa seuraaviin haasteisiin, vaan ainoastaan sitä, että Messin tarinalle Pariisissa pistettäisiin piste mahdollisimman nopeasti.
PSG on hyllyttänyt Messin kahdeksi viikoksi tämän käytyä Saudi-Arabiassa ilman seuran lupaa. Kaikki uskovat, että matkan aikana neuvoteltiin Messin siirtymisestä Saudi-Arabian liigaan Al-Hilaliin.
Messi ei ole ainoa PSG:n kannattajien hampaisiin joutunut pelaaja. Kannattajat ovat Messin erottamisen lisäksi vaatineet toisen megatähden, Neymarin, heittämistä ulos seurasta samassa ovenavauksessa.
***
Messiä on helppo pitää kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana ihmiskunnan historiassa.
Kaikki muistavat hänen maagiset esityksensä Barcelonassa, mutta sen lisäksi Messi on nyt myös maailmanmestari. Hän ei ollut 36-vuotiaana vain mukana Argentiinan maailmanmestarijoukkueessa. Messi oli joukkueensa ja samalla MM-kisojen paras pelaaja. Ainakin Fifan mielestä.
Kun Messi siirtyi kaksi vuotta sitten talouskurimukseen joutuneesta Barcelonasta PSG:hen, häntä juhlittiin Pariisissa kuin kansallissankaria.
Minne hänen taikansa ja sädekehänsä kahdessa vuodessa katosivat?
Ja mihin katosi lähes yhtä lahjakkaan Neymarin jumaloitu loisto?
Neymar siirtyi PSG:hen jo kesällä 2017 ja brasilialainen on pelannut PSG:n paidassa kuudessa kaudessa 173 ottelua ja tehnyt niissä 118 maalia. Ei siis mikään tuppeen vedetty rivimies.
***
Messin ja Neymarin joutumiseen kannattajien vihan kohteeksi on monta helpolta näyttävää syytä.
PSG:n kannattajat ovat turhautuneet siitä, ettei Pariisin ylpeys ole tähtihankinnoistaan huolimatta voittanut Mestarien liigaa. Jos kerta Ranska voi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, miksi PSG ei voita maailman parhaiden pelaajien johdolla Mestarien liigaa?
Messin tapauksessa kannattajien vihaa lisää Messin todennäköinen siirtyminen Saudi-Arabian nakkimakkaraliigaan. Neuvottelut Al-Hilalin kanssa näyttäytyvät kannattajien silmiin siten, ettei kysymys ole jalkapallosta, vaan Messin ahneudesta.
400 miljoonan euron vuosipalkkaa heittäisi Messin maailman parhaimmin palkatuksi ennen Cristiano Ronaldoa, jolle samassa nakkimakkarasarjassa pelaava Al-Nassr maksaa vain 200 miljoonaa euroa vuodessa.
Siis pelkkää siemenperunarahaa Messiin verrattuna.
***
Kannattajat ovat protesteissaan julistaneet, että he haluavat eroon palkkasotureista ja Messin ja Neymarin kaltaiset pelaajat eivät edusta seuran arvoja.
Samanlaisia syytöksiä ja samaa rapaa ovat saaneet niskaansa myös Marco Verrattista alkaen muut ei-ranskalaiset tähtipelaajat ja PSG:n seurajohto.
Sitä, onko PSG:n kannattajien protestoinnissa kysymys oikeasti arvoista, kuten protestoijat ovat osassa iskulauseita julistaneet, on vaikea arvioida.
Jos on, silloin noissa sanoissa ja banderolleissa on paljon suurempi ja jalkapallon kannalta merkityksellisempi viesti.
***
Jalkapallo oli pitkään kahdella mantereella, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, pelattua työväenluokkaista urheilua. Esimerkiksi Englannissa jalkapallo jäi laatulehdissä vielä 1970- ja jopa 1980-luvulle saakka yläluokkaisempien urheilulajien, kriketin ja rugbyn, varjoon.
Rahavirrat, jotka jalkapallossa liikkuivat, olivat murusia verrattuna siihen, millaisista rahoista esimerkiksi pohjoisamerikkalaisessa urheilussa puhuttiin.
Sitten jotkut näkivät valon. Sen valtavan taloudellisen ja markkinoinnillisen potentiaalin, joka jalkapallossa piili.
Alkoi uusi ajanlasku. Jalkapallo levisi kahdelta mantereelta ensin Afrikkaan ja sitten Aasiaan. Nyt maailmassa ei ole juurikaan kolkkaa, jossa jalkapallo ei olisi hurjimmin kasvava urheilun rahantekokone. Jopa Yhdysvalloissa jalkapallon nousua suurten urheilulajien joukkoon on mahdoton enää pysäyttää.
Rahan mukana jalkapalloon tuli uudenlainen kulttuuri ja uudenlaiset arvot. Kaiken ytimessä olivat toki edelleen peli ja tulokset, mutta niiden rinnalla tuli ennennäkemätön tähtipelaajakultti. Parhaista pelaajista alettiin maksaa tähtitieteellisiä siirtosummia ja heille alettiin maksaa tähtitieteellisiä palkkoja.
Esimerkiksi Real Madridissa koko seuran strategiaa ohjasi parhaimmillaan – tai pahimmillaan – galáctico-kulttuuri. Ostettiin maailman parhaita, mutta samalla myös maailman kalleimpia pelaajia, koska joku oli laskenut, että se on pelillisen menestyksen lisäksi myös parasta bisnestä.
Sitä kannattajat haluavat ja siitä he muodossa tai toisessa ovat valmiit myös maksamaan.
***
Jalkapallon uudet talousmekanismit muuttivat myös kannattajien suhtatumista jalkapalloon. Heille ei enää riittänyt, että kaikista suurimmat ja kauneimmat seurat olisivat ostaneet pelaajia alasarjojen halpamyynneistä. Ei vaikka sieltä olisi löydetty millaisia timantteja tahansa.
Piti ostaa parasta ja kallista. Se ei vain hivellyt kannattajien itsetuntoa. Siirtosummien kautta oli helppo määritellä – tai tosiallisesti kuvitella –, kuinka hyvä pelaaja on kysymyksessä. Pakko sen Antonyn tai Mykhailo Mudrykin on olla hyvä pelaaja, jos heistä kerta maksetaan 100 miljoonaa euroa.
Monet Deloitten kaltaiset rahoitusalan asiantuntijat ovat vuosikausia vakuuttaneet, ettei jalkapallo ole vieläkään ulosmitannut talouspotentiaaliaan. Mitta ei ole vielä tapissa, kasvunvaraa on edelleen.
Deloitten arvioita ei ole syytä kyseenalaistaa, mutta Messin ja Neymarin protesteissa voi olla uudenlainen viesti:
Entä jos kannattajien mitta tätä kehitystä kohtaan alkaa tulla täyteen?
***
Jalkapallon historia on täynnä nostalgisia tarinoita, miten suurimmatkin tähtipelaajat saattoivat vielä 80-luvulla matkustaa harjoituksiin metroilla tai bussilla tai miten heihin saattoi törmätä otteluiden välissä paikallisissa pubeissa.
Ja kun joku silloinen supertähti ajoi Toyota Celicalla, kannattajien suusta saattoi kuulua vilpitön wau.
Tänä päivänä tilanne on toinen. Niillä samoilla tähtipelaajilla saattaa nyt olla kädessään kello, joka maksaa saman verran, mitä tavallinen duunari tienaa kahdessa vuodessa – ja he saattavat ajaa autoilla, joita ei kaikille edes myydä, vaikka takataskussa olisikin pätäkkää.
Siirtosummat ovat edelleen tähtitieteellisiä, mutta ne ovat pudonneet jo pelaajien palkkojen kyydistä. Jokainen, joka osaa jakaa kokonaislukuja päässään tai laskea laskimella, voi pyöritellä Messin mahdollista 400 miljoonan euron vuosipalkkaa edes takaisin. Paljonko hän ansaitsisi päivässä, paljonko tunnissa, paljonko minuutissa?
Sairaan paljon.
***
Kysymys ei ole siitä, etteivätkö pelaajille maksettavat palkat ja pelaajien siirtosummat tule jatkossakin nousemaan. Varmasti tulevat.
Ainoa kysymys on, onko jossain raja, jossa jalkapallon todellisuus karkaa niin kauaksi kannattajien todellisuudesta, että todellisuudet alkavat hylkiä toisiaan.
Ystäväpiirissäni on jo nyt muutama entinen intohimoinen jalkapallokannattaja, joka on kääntänyt selkänsä jalkapallolle, koska futis on muuttunut sairaaksi. Jalkapallon tuskin vielä tarvitsee olla huolissaan, jos joku harmaapäinen tai puolikalju setämies ajattelee näin, mutta entä jos näiden setämiesten takana onkin kehittymässä suurempi kansanliike?
Amerikkalaisessa ammattilaisurheilussa ollaan jo pitkään oltu huolissaan, miksi yliopistokoripallo on monin paikoin ohittanut suosiossa NBA:n suosion? Onko kysymys pelkästään maantieteellisistä sattumista vai laajemmasta muutoksesta?
***
En ole lähdössä Pohjois-Lontooseen osoittamaan mieltäni Arsenalin suunnitelmille ostaa kesällä Declan Rice, mutta kuuntelen mielenkiinnolla sitä ääntä, jota kuullaan nyt Pariisin jalkapallokaduilta.
Siinä äänessä on jotain, josta on pakko pitää – ja jota on pakko kuunnella.
Myös jalkapallon.
