Puolimatkan krouvi ennakoi sensaatioita Valioliigan huipulla ja tyvessä

Eddie Nketiah iski sunnuntaina kaksi maalia, kun Arsenal pudotti Manchester Unitedin Valioliigan mestaruusjunasta 3-2-voitollaan.

JalkapalloValioliiga

Puolimatkan krouvi ennakoi sensaatioita Valioliigan huipulla ja tyvessä

Valioliigassa on ylitetty puolimatkan krouvi. Jukka Röngän mukaan Valioliigassa nähdään kauden päätteeksi yllätyksiä molemmissa päissä sarjataulukkoa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 24.1.2023 | KUVAT All Over Press

Mestaruustaistelu

Sunnuntainen vierasottelu Arsenalia vastaan oli Manchester Unitedille viimeinen kuulutus nousta mukaan mestaruustaisteluun. Tappio tiesi kuitenkin sitä, että ero yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Arsenaliin on – Newcastlen tavoin – 11 pistettä ja toisena olevan Manchester Cityyn kuusi pistettä. Se, että Arsenal ja Manchester City hyytyisivät molemmat sen verran, että Unitedilla – tai Newcastlella – olisi mahdollisuus nousta liigamestariksi, on äärimmäisen epätodennäköistä.

Arsenalin ja Manchester Cityn mestaruustaistelun suolaa se, että joukkueet kohtaavat vielä toisensa kahdesti – ensin 15. helmikuuta Lontoossa ja 26. huhtikuuta Manchesterissa. Mestaruus ratkeaa todennäköisesti näissä otteluissa.

Arsenalin pelaaminen on tällä hetkellä aavistuksen paremmassa moodissa, mutta Cityn leveämpi materiaali kestää paremmin loukkaantumisia ja poissaoloja – sekä jo nyt näkyviä pelaajien väsymisiä. Arsenalin tammikuun hankinnat Leandro Trossard ja Jakub Kiwior tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Esimerkiksi Gabriel Martinellin pelaamisessa on alkanut selvästi näkyä hurjien minuuttien ja MM-kisamatkan rasitukset.

Loppuohjelma on Arsenalilla ja Manchester Citylla jotakuinkin tasavahva. Arsenal kohtaa Chelsean kotonaan, mutta joutuu matkustamaan Liverpoolin ja Newcastlen vieraaksi. City saa Liverpoolin, Newcastlen ja Chelsean kotiinsa, mutta matkustaaTottenhamin vieraaksi Lontooseen. Arsenal on jo kohdannut Tottenhamin kahdesti.

Arvio:

Mestaruustaistelu on edelleen auki, mutta vaaka on kallistumassa vahvasti Arsenalin suuntaan. Sen pelaamisessa ei näy pelättyjä paineen alla murtumisen merkkejä, vaan pelaaminen on pysynyt hyvin kuosissa viikosta toiseen ja joukkueen itseluottamus on vahvistunut kierros kierroksen jälkeen. Jos Arsenal välttää avainpelaajiensa – lähinnä Thomas Parteyn, Martin Ødegaardin ja Bukayo Sakan – loukkaantumisia, mestaruuskannu palaa Pohjois-Lontooseen 19 vuoden tauon jälkeen.

Europaikat

Valioliiga

Chelsean Mykhailo Mudrykilla ja Liverpoolin James Milnerilla on pitkä matka ensi kauden Mestarien liigaan.

Jos ja kun Arsenal ja Manchester City vievät neljästä jaossa olevasta Mestarien liiga -paikasta kaksi, jäljelle jää enää kaksi muuta paikkaa – ja niistä käydään armotonta taistelua.

Yllättävää ei niinkään ole se, ketkä paikoista taistelee, vaan ketkä uhkaavat jäädä rannalle ensi kauden Mestarien liigasta. Liverpool ja Chelsea ovat jääneet kahdessa viimeisessä paikassa kiinni olevista Newcastlesta ja Manchester Unitedista jo 10 pistettä.

Newcastle pelaamisessa on näkynyt viime viikkoina pieniä hyytymisen merkkejä, mutta Erik ten Hag on tehnyt erinomaista työtä Old Traffordilla ja on vaikea nähdä, että Liverpool tai Chelsea tavoittaisivat enää Unitedin. Niin hyvässä iskussa ten Hagin miehistö tällä hetkellä on – niin tuloksellisesti kuin pelillisesti.

Liverpoolin ja Chelsean ero on toki Newcastleen yhtä suuri, mutta jos kaksikosta jompikumpi – varsinkin yhden ottelun vähemmän pelannut Liverpool – pystyy jonkun nykyisen TOP4-seuran ohittamaan, Newcastle on ilman muuta todennäköisin seura.

Tottenham on hävinnyt 11:sta edellisestä liigaottelustaan peräti kuusi, mutta sen ero yhden ottelun vähemmän pelanneisiin Newcastleen ja Manchester Unitediin on maanantaisen Fulham-voiton jälkeen vain kolme pistettä. Tottenhamin viimeaikaiset peliesitykset eivät kuitenkaan lupaa hyvää kevättä ajatellen, mutta Spursia ei kannata vielä haudata: Tottenham voi hyvinkin vaihtaa manageria jo hyvinkin pian ja saada sitä kautta uuden sytykkeen loppukaudeksi – tai sitten vanha konna Antonio Conte saa Spursin heräteltyä samalla tavalla kuin viime kauden lopussa.

Brighton, Fulham ja Brentford ovat pelanneet loistokauden, mutta niiden selviytyminen ensi kaudeksi Mestarien liigaan olisi jättiyllätys. Myös kahdella Eurooppa-liigan paikalle on ahdas salmi, mutta Konferenssiliigan paikalle voisi joku pienistä suurista yllättäjistä yltää – olettaen, että FA Cupin ja Liigacupin voittaa joku muuta reittiä pitkin eurokentille selviytyvä seura, jolloin liigasijoitusten perusteella liigakuutonen pääsee Eurooppa-liigaan ja liigaseiska Konferenssiliigaan. Myös Mestarien liigaan voi päästä yksi ylimääräinen englantilaisseura TOP4:n ulkopuolelta – joko voittamalla tämän kauden Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan.

Arvio:

Manchester United vie kolmannen Mestarien liigan paikan, mutta neljännestä paikasta käydään kova taistelu Newcastlen, Tottenhamin, Chelsean ja Liverpoolin kesken. Vaikka Liverpoolin peli onkin vaappunut laidasta laitaan, sen potentiaali on nelikosta kuitenkin suurin. Siksi Liverpool on neljäs valinta Mestarien liigaan.

Putoamistaistelu

Putoamistaistelusta on tulossa myös tasainen. Tällä hetkellä nielun suulla on ainakin seitsemän seuraa, eikä sarjassa 13:ntena oleva Nottingham’kaan ole vielä täysin turvassa.

Vaikein tilanne on tällä hetkellä Bournemouthilla, jolla on sarjan heikoin materiaali eikä kesken kauden Scott Parkerin tilalle palkattu Gary O’Neil ole saanut minkäänlaista parannusta Bournemouthin pelaamiseen. Joukkue on hävinnyt kymmenestä liigaottelustaan kahdeksan ja putosi viikonloppuna jo putoamisviivan alle Evertonin ja Southamptonin seuraksi.

Putoamistaistelu ei ole kuitenkaan ohitse ja tilanteen saattavat hyvinkin elää managerivaihdosten seurauksena. Aston Villa oli pahassa putoamiskurimuksessa palkatessaan Unai Emeryn lokakuun lopussa, mutta Villa on voittanut Emeryn alaisuudessa seitsemästä liigaottelusta viisi ja kerännyt huimat 16 pistettä.

Häntäjoukkueista myös Southampton ja Wolverhampton ovat vaihtaneet manageria. Kokenut Julen Lopetegui on tuonut selvän piristyksen Wolvesin pelaamiseen ja Wolves on vahvistunut myös tammikuun siirtoikkunan aikana. Joukkueen materiaali ja Lopeteguin kokemus lupaavat nousujohteista kevättä Molineuxille.

Muista putoamisuhan alla olevista joukkueista synkein tilanne on Southamptonilla, jonka kurssi ei ole liigakentillä korjaantunut managerivaihdoksen myötä. Uusi manageri Nathan Jones on kuitenkin väläyttänyt cupeissa, että Saintsissakin on potentiaalia. Mutta mihin se riittää, sillä viivan tuntumassa olevat West Ham, Leeds ja Leicester ovat kaikki sitä vahvempia materiaaliltaan?

Niin on myös Everton, mutta kaikki riippuu Goodison Parkilla nyt siitä, miten Evertonin tivolissa seuraavaksi tapahtuu. Frank Lampard sai viimeinkin potkut maanantaina, mutta avainkysymys on, kuka tulee tilalle ja miten hän onnistuisi tehtävässään. Argentiinalaislegenda Marcelo Bielsa on noussut Lampardin vahvimmaksi seuraajaehdokkaaksi, mutta häneenkin liittyy omat kysymysmerkkinsä – lähinnä sitä kautta, miten valmis Evertonin nykyinen joukkue on bielsalaiseen ajatusmaailmaan ja miten nopeasti hänen taikansa alkaisi purra Evertonissa. Kulttimaineesta huolimatta Bielsakin olisi kysymysmerkkivalinta Evertonin kaaoksessa.

Arvio:

Bournemouth on ilman muuta vahvin putoajaehdokas, mutta kahdelle muulle paikalla on tarjolla Valioliiga-osaamista. Southampton on aidosti putoamisvaarassa ja jos Everton ei onnistu Frank Lampardin seuraajan valinnassa, sekin voi pudota – ensimmäisen kerran 72 vuoteen. Jos Everton onnistuu managerivalinnassaan, silloin kolmas putoaja on joko Leicester tai Nottingham.