Qatar nostatti Valtteri Bottaksen ja Alfa Romeon tunnelmia, mutta tuloksissa oli myös ilmaa

Valtteri Bottas sivusi Qatarissa kauden parasta sijoitustaan ajamalla kisassa kahdeksanneksi. Tallikaveri Zhou Guanyu oli yhdeksäs.

Formula 1

Qatar nostatti Valtteri Bottaksen ja Alfa Romeon tunnelmia, mutta tuloksissa oli myös ilmaa

Alfa Romeon uudet päivitysosat toimivat Qatarissa lupauksia antavasti, mikä nostattaa tallin tunnelmia dramaattisesti.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 18.10.2023 | KUVAT Sauber Group Media

Alfa Romeon uudet päivitykset ovat nostaneet dramaattisesti tunnelmaa vaikeuksissa koko kauden olleessa sveitsiläistallissa. ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari rauhoittelee kuitenkin liiallisesta innokkuudesta, sillä Qatarin tulosluettelo ei kerro koko totuutta Alfa Romeon iskukyvystä.

Qatarin kisa on tähän mennessä kauden ainoa, jossa molemmat Alfa Romeon kuskit, Valtteri Bottas ja Zhou Guanyu, ajoivat pisteille.

”Qatarissa TOP-kympistä puuttui Lewis Hamiltonin keskeytyksen ja Carlos Sainzin kisasta puuttumisen vuoksi kaksi varmaa pisteiden kahmijaa, mikä hieman helpotti Alfa Romeon kuskien työtä. Hyvät sijoitukset olivat kuitenkin kaivattu piristysruiske tallille ja MM-pisteet siinä mielessä tärkeät, että Alfa Romeo kasvatti eron tallien välisessä kilpailussa Haasiin neljään pisteen ja AlphaTauriin jo 11 pisteeseen”, Mustakari sanoo.

Mustakari uskoo, että Alfa Romeolla voi ajaa pisteille myös viikonloppuna ajettavassa Austinin GP:ssä.

”Kyllä sieltä muutama piste voi hyvinkin tulla. Austinin rata on sekoitus eurooppalaisia ratoja, mutta tässä iskussa olevalle Alfa Romeolle se voi hyvinkin sopia”, Mustakari pohtii.

”Toimivien päivitysten tuoma toivo on joka tapauksessa tallille hieno asia ja nostaa yhteishenkeä. Päivityksissä on myös aina riski, etteivät ne toimikaan kunnolla ja tiimin yhteishengelle käy aivan päin vastoin.”

”Kun testaaminen radalla on nykyään vähissä, päivitykset ovat aina pieni yllätysmomentti. Simulaattorissa ja tuulitunnelissa ne voivat toimia, mutta kun ne tuodaan sitten kilpa-autoon ja oikealle kisaradalle yksistään jo luonnonolosuhteet voivat vaikuttaa tosin paljon auton ja päivitysten toimivuuteen.”

”Itse kannattaisin enemmän oikeita testejä oikeilla radoilla, mutta niitä ei nyt vain ole, eikä tule.”

Vaikka tulos Qatarissa oli hyvä, kaikki asiat eivät kuitenkaan loksahtaneet paikoilleen.

”Valtteri sanoi haastattelussa, että vaikka päivitykset tuovat paljon hyvää, suoranopeutta ei vieläkään ole tarpeeksi. Tallin mahdollisuudet menestyä ovat kuitenkin napsun tai kaksi parantuneet, millä on iso merkitys varsinkin valmistajien MM-taistelussa.”

”Valmistajien MM-sarjassa taisteltavaa riittää, sillä jokainen sija toisi tallin kassaan kymmenen miljoonaa taalaa. Williams on Alfa Romeota seitsemän pinnaa edellä ja varsinkin Logan Sargeant antaa siellä koko ajan tasoitusta töppäilyillään. Tallissa on vielä riittänyt malttia tulokkaan kanssa, mutta mikäli Alfa nousee Austinissa vielä lähemmäksi pisteissä, mitataan Williams-johdon kanttia kovasti.”

”Seitsemän pistettä tuntuu pieneltä erolta, mutta jota Alfa oikeasti jahtaisi Williamsia valmistajien sarjan pisteissä, pitäisi molempien kuskien onnistua todella hyvin kaikissa lopuissa kisoissa. Se on iso haaste.”

”Kahdeksas sija valmistajien MM-sarjassa on realistisesti se, mihin Alfa Romeon vauhti tällä kaudella riittää.”