Qatarin sprintti oli niin surkea näytelmä, että sprinttiä on pakko jotenkin kehittää
Qatarin sprinttikisa oli niin tylsä kilpailu, että se herätti kysymyksen, miten sprinttikisaa pitäisi kehittää.

Qatarissa ajettiin lauantai-iltapäivänä kauden tylsin sprintti, jonka voittoon kaasutti paalupaikalta lähtenyt McLarenin Oscar Piastri.
Australialaiskuski on Qatarin sprintin kuningas, sillä voitto paikkakunnan sprintissä on hänelle jo kolmas peräkkäinen. Kisan kakkonen oli Mercedeksen George Russell ja kolmas McLarenin MM-kärki Lando Norris.
”Vaikka aika-ajo oli mielenkiintoinen, on näin tylsää kisaa harvoin nähty. Surkea autourheilukilpailu. Lando Norris varoitti asiasta haastattelussa jo perjantaina ja juuri niin kävi”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari ärisi.
”Tällä kertaa sprinttiä ajettiin ekstravarovaisesti, koska itse GP on niin tärkeä maailmanmestaruustaistelun kannalta. Kukaan ei halunnut rikkoa autoaan.”
”Aina kerran vuodessa tällaista kuraa katsellessa sitä pohtii mitä muutoksia tähän sprinttiin voisi tehdä. Tällä kertaa tuli mieleen sellaisia ideoita, että pakollinen varikkostoppi kierrosten 10–15 välillä toisi äksöniä ja tekisi tilaa pienille virheille ja eroille.”
”Toinen muutosehdotus voisi olla, että sprinttiin tulisi aika-ajon jälkeen käännetty lähtöjärjestys. Silloin täytyisi kuitenkin antaa merkittävä pistepotti sprintin paalupaikan ajaneelle, koska muutenhan paalua ei tavoittelisi kukaan.”
Yksi tärkeä asia kävi sprintissä kuitenkin selväksi.
”Jos Norris voittaa Qatarin GP:n, on hän tämän kauden maailmanmestari. Se antaa pientä yrittämisen halua varmasti aika-ajoonkin”, Mustakari uskoo.




