Tämä juttu alkaa Italiasta.

Serie B:ssä pelaava Brescia nousi otsikoihin erotettuaan päävalmentajansa pelaajalegenda Filippo Inzaghin. Valmentajien potkut ovat arkipäivää ammattilaiskentillä jalkapallossa, mutta tämä Bresciassa tapahtunut farssi on varmasti yksi erikoisemmista vähään aikaan.

Hyvistä tuloksista huolimatta Brescian omistaja Massimo Cellino erotti Inzaghin helmikuussa. Fanit nousivat kuitenkin takajaloilleen ja fanien raivo sai Inzaghin seuraajaksi valitun Diego Lopezin perumaan Bresciaan tulemisen. Näin Inzaghi saikin jatkaa valmentajana.

Myöskään uudelleen alkanut rakkaustarina ei kestänyt pitkään, vaan Inzaghin taktisiin ratkaisuin voimakkaasti kantaa ottanut Cellino erotti Inzaghin keskiviikkona toistamiseen ja nyt ilmeisen lopullisesti.

Asia tuskin jää tähän, sillä Inzaghilla oli sopimuksessaan pykälä, ettei häntä voi erottaa, jos Brescia on kahdeksan joukossa Serie B:ssä. Brescia on Serie B:ssä viidentenä, joten Inzaghilla on vahva pohja riitauttaa asia.

Ja jotta Brescian tilanteen koko kuva kirkastuu, Inzaghin seuraajaksi on palkattu Eugenio Corini. Tuttu mies Brescialle, sillä hänetkin on ehditty erottaa Cellino aikana jo kahdesti.

***

Brescia saattaa tuntua kaukaiselta esimerkiltä, mutta kysymys on pohjimmiltaan tutusta asiasta kaikessa urheilutoiminnassa – urheilujohtamisesta ja sen laadusta.

Kuten tässä Brescian tilanteessa, kyse on usein tilanteesta, jossa rikas ja yleensä impulsiivinen seurapomo tekee mitä tahtoo ja milloin tahtoo. Tässä voisi mainita pari esimerkkiä Veikkausliigasta, mutta keskitytään asian ytimeen.

Näin johdetussa seurassa on hyvin vaikeaa rakentaa mitään jatkumoa toimintaan. Kausista tulee enemmänkin seurassa työskenteleville ihmisille selviytymistä ja sopeutumista jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin.

Pelaajan näkökulmasta tällaisissa tilanteissa oppii ainakin sen, että jalkapallomaailmassa on osattava pitää huolta itsestään, eikä vastoinkäymisiä kannata ottaa aina henkilökohtaisesti. Tällaisissa seuroissa pelaajat ovat usein vain korvattavissa olevia pelinappuloita.

Italialaiset seurat ovat kunnostautuneet tällaisessa suhaamisessa ennenkin. Kenties kuvaavin esimerkki on Palermo, joka kaudella 2015–16 vaihtoi entisen omistajansa Maurizio Zamparinin johdolla valmentajaa kahdeksan kertaa ja osa valmentajista kävi yrittämässä valmentamista kauden aikana kahteenkin kertaan.

***

Puolassa pelatessani tämä asia tuli myös harvinaisen selväksi myös itselleni.

Minun kaltainen pelaaja, joka ei ole vielä vakiinnuttanut asemaansa uudessa maassa ja jolla ei ole cv:ssä vuosien uraa Euroopassa, on helppo maali ja silmätikku. Tällaisissa tapauksissa pelaajia aletaan painostamaan erilaisin tavoin ja heiltä saatetaan lopettaa jopa palkanmaksu.

Siksi olikin pieni järkytys nähdä yhden silloisen seurani, Jagiellonian, presidenteistä olevan nykyään Puolan Jalkapalloliiton puheenjohtajana. Jos meno ei ole muuttunut, pelaajien sorto Jagielloniassa jatkuu ilmeisesti edelleen.

Seura voi yhtä lailla kärsiä vastaavasta tilanteesta, jos sillä on yhden osaamattoman omistajan sijasta osaamaton hallitus. Kierre menee usein siten, että osaamaton hallitus palkkaa osaamattoman urheilutoimenjohtajan, joka taas palkkaa osaamattoman valmennuksen. Tässäkin tapauksessa pelaajien tehtäväksi jää selviytyminen ja itsestään mahdollisimman hyvin huolehtiminen.

Omalla urallani kohtasin tällaisen tilanteen valitettavasti heti päästyäni ulkomaille. Djurgården yritti jälleen nousua kohti Ruotsin huippua ja meillä olikin joukkue täynnä hyviä pelaajia. Harmi vain, että seura hallitus, urheilutoimenjohto ja valmennus olivat korkeintaan alasarjatasoa. Tai oikeastaan ei sitäkään, sillä osaaminen oli niin heikkoa.

Lopulta Djurgården oli lähellä konkurssia, kunnes hallitus vaihdettiin kokonaan ja urheilutoimenjohtajaksi palasi vuonna 2013 kultasormi Bosse Andersson, joka on nostanut Djurgårdenin takaisin Ruotsin huipulle muutamassa vuodessa. ’’Super-Bo’’ oli seuran johtajana jo vuosina 1999–2008, jolloin Djurgården voitti muun muassa kolme Ruotsin mestaruutta.

***

Jalkapallomaailmasta löytyy myös esimerkkejä osaavista seuroista. Yksi tällainen on tanskalainen FC Nordsjælland, josta Ari Virtanen kirjoitti ansiokkaan jutun tällä viikolla Hesarissa. Nordsjællandille palkattiin aikoinaan osaava urheilutoimenjohtaja ja seura alkoi taas kukoistaa. Oli ammattimainen ja toimiva suunnitelma – ja oli samalla tavalla ajattelevat ammattilaiset, jotka siirsivät suunnitelmat käytäntöön.

Urheilussa menestymisen takana on yleensä hyvin loogiset syyt ja seuroille on tähän hyvin yksinkertaiselta kuulostava resepti: Rekrytoi osaava urheilujohtaja, joka rekrytoi hyviä valmentajia ja hyvät valmentajat rakentavat hyvän joukkueen.

Käytännössä tämä ei tietenkään suju näin helposti, mutta jo ymmärrys tästä asiasta olisi iso asia. Suomessa seurat operoivat pääasiassa niukoilla resursseilla ja siksi tämän asian laittaminen kuntoon olisi vieläkin kriittisempää. Suomessa ei ole rahaa erottaa valmennusta useamman kerran kaudessa ja hankkia uusia pelaajia milloin haluaa.

Hyvien johtaja- ja valmentajarekrytointien kautta seurojen on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa katse voidaan nostaa pitemmälle kuin tulevan viikonloppuun ja seuroissa voidaan oikeasti alkaa puhua prosessista.

Hyvien rekrytointien lisäksi muun johdon on ymmärrettävä antaa kenttätoiminnan ja urheilupuolen päätökset niihin palkatuille osaaville henkilöille. Hallituksen tai upporikkaiden omistajien puuttuminen valmentajan työhön johtaa yleensä katastrofiin. Osaava valmentaja ei tällaista edes katsele, vaan nostaa kytkintä.

On hyvä huomata, että jo useammassa seurassa Suomessa urheilujohdosta löytyy vanhoja pelaajia ja muita osaavia tekijöitä, jotka ymmärtävät valmennuksen tärkeyden seuran menestymisessä ja näkevät vaivaa rekrytoidessaan päävalmentajaa. Nämä seurat antavat itselleen mahdollisuuden irtautua tästä pitkään Suomessakin jatkuneesta paikallaan polkemisen kulttuurista, jossa valmentajat vaihtuvat tuolileikin tyyliin ja kaudesta toiseen pyritään vain selviytymään.

Saunakavereiden kanssa voi jatkossakin saunoa, vaikka heille ei enää päävalmentajan pestiä olisikaan tarjolla. Luulisi löylyjenkin maistuvan paremmalta, kun omalla seuralla on suunta, selvät tavoitteet ja hyvä kenttätoiminta.