Roman Eremenkon siirrossa HIFK:hon on yksi haastava tekijä ylitse muiden

Roman Eremenko pelasi toistaiseksi viimeisen A-maaottelunsa Huuhkajissa syyskuussa 2016 MM-karsinnoissa Kosovoa vastaan.

Il PinturicchioJalkapalloVeikkausliiga

Roman Eremenkon siirrossa HIFK:hon on yksi haastava tekijä ylitse muiden

Roman Eremenko tulee auttamaan Veikkausliigan pohjalle juuttunutta ja talousvaikeuksissa kamppailevaa HIFK:ta.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 28.7.2022 | KUVAT All Over Press

HIFK kertoi torstaina tehneensä sopimuksen Roman Eremenkon kanssa.

Ennen kuin menen itse siirtoon, on pakko ihmetellä Ilta-Sanomien otsikkoa, jossa Eremenkon sopimus uutisoitiin otsikolla:

Kokaiinista kärähtänyt entinen maajoukkuetähti palaa Suomen pääsarjaan.

Jokainen media tekee työnsä tavallaan ja valitsee omat arvonsa, mutta en voi kuin muistella haikeana niitä aikoja, kun Ilta-Sanomat oli tunnettu laadukkaasta jalkapallojournalismista.

***

Mutta itse asiaan:

Eremenkon siirrossa on kaksi näkökulmaa.

Ensimmäinen on tietenkin talouspuoli. HIFK myönsi itse aiemmin kesällä, että se saattaa joutua lopettamaan kauden kesken ja ajamaan liigajengin toiminnan jopa konkurssiin. Siinä mielessä Eremenkon sopimus ja nämä muut muutokset joukkueessa viittaavat siihen, että HIFK yrittää vielä tosissaan säilyttää sarjapaikkansa ja sitä kautta saada ainakin astetta realistisemman mahdollisuuden pelastaa koko paketin.

Check the odds for Veikkausliiga and other Nordic Leagues and play!

Totesin jo Beton sopimuksen purkamisen yhteydessä, että HIFK tarvitsee 2-3 uutta vahvistusta, jotta se voisi realistisesti vielä taistella sarjapaikasta. Purkamalla kalliimpia sopimuksia, se on ilmeisesti saanut sen verran pelivaraa, että se pystyy vahvistamaan joukkuetta Mixu Paatelaisen haluamalla tavalla.

Riittääkö raha oikeasti kauden pelaamiseen loppuun ja HIFK:n pelastamiseen, selviää syksyn aikana, mutta ainakin sitä selkeästi yritetään nyt.

***

Toinen asia on urheilullinen puoli.

Eremenko on nyt 35-vuotias ja hän pelasi edellisen kerran Rostovissa kovatasoisen ottelun helmikuussa 2021.

Tiedän, että Eremenko on hyvä harjoittelija ja osaa pitää itsestään huolta. On myös selvää, että puolessatoista vuodessa Eremenkon tekninen ja taktinen osaaminen ei ole hävinnyt minnekään.

Sitä sen sijaan epäilen, miten hyvässä fyysisessä kunnossa hän.

Olen itse 36-vuotias ja pelasin viimeksi Veikkausliigassa 2019 ja Ykkösessä 2020. Olen pitänyt itseni perushyvässä fyysisessä kunnossa ja pelasin keväällä 2×25 minuutin mittaisen ottelun 15-vuotiaita poikia vastaan.

En vertaa itseäni Eremenkoon enkä tiedä tarkkaan miten hyvässä Eremenko on fyysisesti, mutta nostan silti tämän fysiologisen kysymyksen tärkeimmäksi tekijäksi, miten paljoa Eremenkosta on apua HIFK:lle pelillisesti.

Eremenko voi toki yllättää meidät kaikki, mutta epäilen suuresti, että hän pystyisi näin pitkän tauon jälkeen nousemaan sellaiseen rooliin, että dominoisi Veikkausliigaa ja saisi HIFK:n heittämällä lentoon.

Ensimmäinen steppi on päästä sellaiseen fyysiseen kuntoon, että pystyy täysipainoisesti harjoittelemaan päivästä ja viikosta toiseen Veikkausliigan edellyttämällä tasolla. Samalla hänen pitäisi päästä myös sellaiseen fyysiseen kuntoon ja peliterävyyteen, että hänestä olisi oikeasti apua HIFK:lle.

En usko millään, että Eremenko voisi tulla tuosta vain ja pelata kymmenen ysikymppistä putkeen. Näkisin pikemmin, että hänet ajetaan sisälle mukaan vähitellen. Ensin vaihdosta 15 minuuttia, sitten 30 minuuttia, sitten puoliaika ja sitten tunti – ja sitten aletaan miettiä, onko hän valmis pelaamaan täydet 90 minuuttia.

Toki Eremenko pystyy auttamaan HIFK:ta, vaikkei hän pelaisikaan täysiä minuuttia – mutta miten paljon, se on se kysymys, johon odotan mielenkiinnolla ja jopa pienen kiihkon vallassa vastausta.

Eremenkon siirto on kova siirto Veikkausliigan mittakaavassa jo pelkästään siksi, että sen luulisi kiinnostavan myös yleisöä. Olisi hieno osoitus suomalaisen jalkapallokulttuurin tason noususta, jos Eremenkon vetäisi jopa mökin täyteen.

Sellaisen vastaanoton hänen tasoisensa pelaaja ansaitsisi.

Darwin Nunez