Roy Hodgson oli Huuhkajissa arrogantti siirtomaaherra, jota kaikkien itsetunto ei kestänyt

46 Denton RoadHuuhkajat

Roy Hodgson oli Huuhkajissa arrogantti siirtomaaherra, jota kaikkien itsetunto ei kestänyt

Roy Hodgson näytti suomalaisille, millaisista aineiksista maailmanluokan jalkapallovalmentajat on tehty.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.5.2021

Roy Hodgson ilmoitti tiistaina, ettei hän jatkaa enää Valioliigassa pelaavan Crystal Palacen managerina. Samalla Hodgson päättää 45 vuotta kestäneen huikean uransa valmentajana.

73-vuotias Hodgson ei ole suomalaisille vain yksi Valioliiga-manageri muiden Valioliiga-managereiden joukossa. Hän toimi Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2006 ja 2007 ja vei Suomen vuoden 2008 EM-kisojen porteille.

Hodgsonin aika Suomen maajoukkueessa oli mielenkiintoinen ja kertoi paljon suomalaisesta jalkapalloyhteisöstä.

Kun Hodgson nimitettiin A-maajoukkueen päävalmentajaksi, takana oli paljon luvanneet, mutta katastrofiin päättyneen Kultaisen sukupolven suuruuden vuodet.

Tai oikeammin hukatun suuruuden vuodet.

Myönnän jälkeen päin, että se tapa ja määrä, jolla aikoinaan löimme ja arvostelimme Urheilulehdessä Antti Muurista, ylitti varmasti kaikki lääkemääräysten suositukset. Mutta itse asiasta olen edelleen samaa mieltä: Muurista ei olisi koskaan pitänyt valita Suomen A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Tai jos yksi virhe vielä sallittaisiinkin, toinen virhe eli jatkosopimuksen tekeminen Muurisen kanssa kesällä 2001, oli silkkaa sokeutta ja ymmärtämättömyyttä.

Myös Suomen A-maajoukkueen pelaajat voivat katsoa itseään peiliin. He kyllä naureskelivat Pensselille ja hänen tietämättömyydellään, mutta pitivät silti parempana pitää kiinni periaatteesta, että pelaajien tehtävänä on pelata ja valmentajien valmentaa. Se periaate maksoi sen, että Kultaisen sukupolven pelaajat eivät päässeet koskaan kokemaan sitä, mitä nykyhuuhkajat pääsevät kokemaan – pelaamaan arvokisojen lopputurnauksessa.

***

Sitä meistä kukaan ei tiedä, olisimmeko koskaan päässeet arvokisoihin, jos Kultaisen sukupolven parhaina vuosina meillä olisi ollut Hodgsonin kaltainen ammattilainen joukkueen puikoissa.

Nyt me saimme siitä vain aavistuksen. Kun Roy Hodgson otti Huuhkajat komentoonsa ennen vuoden 2008 EM-karsintoja, Kultainen sukupolven parasta ennen -päivämäärä oli jo mennyt. Silti Hodgson oli lähellä puristaa Suomen EM-lopputurnaukseen kivikovasta alkulohkosta, jossa pelasivat Puola, Portugali, Serbia ja vielä heräämässä ollut Belgia. Suomen vahvuutta kuvaa se, ettei se hävinnyt yhtään ottelua Puolalle, Portugalille ja Belgialle – ja se hävisi 12 ottelustaan vain kaksi.

Hodgsonin pelitapa oli inhorealistinen. Lähtökohtana oli, että pallon alla on kahdeksan pelaajaa – ja kun Suomi sai riiston, pallo pyrittiin pelaamaan aina Jari Litmaselle, joka oli Hodgsonin ehdoton luottomies joukkueessa.

Hodgsonin pelitapa ja tappioita välttävä ideologia toimivat, mutta niillä oli myös varjopuolensa. Monet laskevat, että Suomen paikka EM-kisoissa kaatui karsintojen viimeisessä ottelussa 0–0-vierastasapeliin Portugalissa. Niin kaatui virallisesti, mutta todellisuudessa se kaatui kyyristelevään ja pelokkaaseen esitykseen Bakussa edellisenä keväänä, kun Azerbaidzhan kaatoi Suomen 1–0.

Olen monesti miettinyt jälkeenpäin, miksi Hodgson ei siinä ottelussa hakenut voittoa aggressiivisemmin. Vastassa ei ollut Portugali tai Puolan, vaan lohkon heikoin joukkue, joka otti karsintojen ainoan voittonsa Suomesta.

Oliko Hodgsonin unelmana oikeasti viedä Suomi EM-kisoihin hinnalla millä hyvänsä vai oliko Hodgsonin ensisijaisena tavoitteena pistää oma cv:nsä jälleen kuntoon?

Hodgsonin ura oli kuitenkin jyrkässä laskussa ja hänet oli unohdettu vuonojen rannalle Stavangeriin.

Toki jos Suomi olisi päässyt EM-lopputurnaukseen, se olisi ollut iso sulka Hodgsonin hattuun, mutta oliko Hodgsonille kuitenkin tärkeintä säilyttää kasvonsa ja välttää sellaisia tuloksia ja tappioita, jotka eivät olisi palvelleet hänen omia päämääriään? Ohjasiko häntä onnistumisen sijasta epäonnistumisen pelko?

Suomen ja Hodgsonin valssissa kävi lopulta niin, että Suomi ei saavuttanut sitä, mitä se halusi, mutta Hodgson saavutti. Hän ponnahti heti karsintojen jälkeen uuteen nousukiitoon ja nousi lopulta jopa Liverpoolin ja Englannin maajoukkueen päävalmentajaksi.

Hodgsonin ura Englannin maajoukkueessa päättyi myös yhdenlaiseen Azerbaidzhan-tappioon, kun Englanti hävisi vuoden 2016 EM-kisojen pudotuspelivaiheen ensimmäisessä ottelussa Islannille 1–2. Siinäkin ottelussa Hodgsonin Englanti pelkäsi enemmän tappiota kuin janosi voittoa.

***

Suomalaisten palloiluihmisten suhtautuminen Hodgsoniin oli kaksijakoista. Loistavista tuloksista huolimatta, monet sisäpiiriläiset eivät voineet sietää Hodgsonin siirtomaaherramaista asennetta.

Hodgson katsoi jopa valmennusryhmäänsä ja monia muita keskeisiä toimijoita nenänvartta pitkin – ja sen myös katsotut huomaisivat. Viestit siitä, että Hodgsonin lähipiiri oli rikki tai uupunut, olivat siihen aikaan arkipäivää.

A-maajoukkueen pelaajat, varsinkin ulkomaisissa huippuseuroissa pelanneet pelaajat, ymmärsivät kuitenkin Hodgsonin arvon. Hän ei ollut heille ylimielinen siirtomaaherra, vaan raskaansarjan ammattivalmentaja, joka nautti maajoukkueen ydinpelaajien keskuudessa aivan erilaista arvostusta kuin Antti Muurinen tai Hodgsonin seuraajaksi palkattu Stuart Baxter.

Maajoukkuepelaajia harmitti Hodgsonissa ennen muuta vain yksi asia – se, että hän hyppäsi heti ensimmäisten karsintojen jälkeen junasta. Hodgson ehti laittaa yksissä karsinnoissa kuntoon Suomen puolustuspelaamisen. Seuraavissa karsinnoissa olisi ollut vuorossa hyökkäyspelaaminen – ja sitten olisi nähty se, miten kovan tason valmentaja Roy Hodgson oli ja miten kova ryhmä Suomen A-maajoukkue olisi ollut.

Niin kovan, että sitä eivät kaikki ymmärtäneet – tai heidän itsetuntonsa ei kestänyt sitä ymmärtää.

Lue myös: Arsenal-fanit rakastuivat sokeasti Spotify-milhjardööriin – mutta miksi?