Pesäpallopiireissä on virinnyt pudotuspelien lähestyessä vilkas keskustelu, onko säälipleijareiden tapa ratkaista pudotuspeleihin menijät paras mahdollinen.

Runkosarjassa sijoille 7-10 sijoittuneet joukkueet pelaavat ennen varsinaisten pudotuspelien alkua pudotuspelikarsinnat.

Ottelut pelataan kaksiosaisina siten, että kummassakin ottelussa pelataan normaalisti voitosta mukaan lukein tarvittaessa supervuorot ja kotiutuslyöntikilpailut.

Jos voitot ovat kahden ottelun jälkeen tasan 1-1, heti toisen ottelun perään pelataan ylimääräinen supervuoro ja tarvittaessa kotiutuslyöntikilpailu, jonka voittaja menee puolivälieriin.

***

Kysymys ratkaisumallista on perusteltu.

Onko todellakin niin, ettei pesäpallokalenterista löydy yhtä ylimääräistä päivää, jotta säälipleijarit olisi voitu pelata paras kolmesta järjestelmällä? Se olisi ollut ottelumäärien suhteen pienin mahdollinen urheilullisesti oikeudenmukainen tapa ratkaista näinkin tärkeä jatkopaikka, mitä pudotuspeleihin pääseminen on.

Nyt korostuu onnen ja sattumien merkitys.

Otan esimerkin: jos runkosarjassa seitsemänneksi sijoittunut joukkue voittaa kymmenenneksi sijoittuneen joukkueen ensimmäisessä osaottelussa pystyyn, sen päälle toisen ottelun avausjakson yhtä reiluin numeroin ja johtaa vielä toisen ottelun toista jaksoakin kolmella juoksulla – ja sitten tappiolla oleva joukkue onnistuu jollain tyhjentämään pajatson, mitäs sitten tapahtuu?

Great news! Finnish Pesapallo is here! Check the odds and play at Stake.com!

Ollaankin heittämässä lanttia supervuorossa tai kotiutuslyöntikisassa ja lantinheiton voittaja jatkaa varsinaisiin pudotuspeleihin.

Toki jokaisen joukkueen pitää ansaitsi jatkopaikkansa, olipa pelitapa millainen tahansa, mutta kysymys kuuluu, miten paljon annamme arvoa onnelle ja sattumalle?

Tämä malli korostaa onnen ja sattuman merkitystä yksinkertaisesti liian paljon – oli kysymys sitten kenttäolosuhteista, säästä, avainpelaajan loukkaantumisesta tai vaikka kiistanalaisesta tuomariratkaisusta.

***

Ymmärrän hyvin, että altavastaajajoukkueissa pelitapaa ei juurikaan kritisoida. Mitä suurempi onnen ja sattuman merkitys on, sitä paremmat mahdollisuudet haastajalla on yllätykseen. Ehkä päättäjät halusivat juuri sitä, mutta onko se kuitenkaan urheilullisesti paras ratkaisu?

Asia konkretisoituu hyvin, kun katsoo tämän kauden todellista tilannetta.

Hyvinkää on tällä hetkellä runkosarjassa seitsemäs. Sillä on 11 pistettä enemmän kuin Pattijoella ja 12 pistettä enemmän kuin Kiteellä ja Seinäjoella. Myös Hyvinkään yläpuolella olevat Manse, Kempele, Joensuu ja teoriassa jopa Kouvolain voivat joutua vielä säälipleijareihin.

Mikä merkitys runkosarjan erinomaisilla esityksillä on, kun yksi näistä joukkueista joutuu ratkaisemaan pudotuspelipaikan näin voimakkaasti onnea ja sattumaa korostavalla järjestelmällä.

Hyvän joukkueen on voitettava toki huonommat joukkueet, sitä kukaan ei kyseenalaista – mutta miksi kalenterista ei löydetty yhtä ylimääräistä päivää, jotta pudotuspelipaikat voitaisiin ratkaista reilummalla tavalla?

Ymmärrän ja hyväksyn täysin sen, että joukkueille halutaan lisää otteluita. Se on itse asiassa tervetullut uudistus – kuten säälipleijaritkin –, mutta miksi sitä ei olisi tehty reilummalla tavalla? Varsinkin, kun pudotuspelien avauskierros pelataan paras seitsemällä -systeemillä.
Toivottavasti valot palavat ensi kaudella kirkkaammin kuin tämän kauden sarjajärjestelmää tehtäessä.