Miesten Superpesiksessä käy ensi kaudeksi melkoinen pelinjohtajamyrsky, mutta samanlainen myrsky pyyhkäisee myös naisten Superin yli. Pekka, millä tavalla naisten pelinjohtajavaihdokset sähköistävät ja sekoittavat ensi kautta?

Naisten Superpesiksen 12 seurassa pelinjohtaja vaihtuu peräti seitsemässä joukkueessa: Porissa, Tampereella Lapualla, Raumalla, Joensuussa, Pöytyällä ja Helsingissä. Näistä seuroista viisi oli päättyneellä runkosarjassa kahdeksan kärjessä, joten pakka menee todella sekaisin myös kärkiseurojen osalta.

Tilannetta sähköistä entisestään se, että naisten Superissa on ensi kaudella monta mielenkiintoista uutta kasvoa.

Pattijoen miesten joukkueen peliä kausina 2020 ja 2021 johtanut ja sen jälkeen Sotkamon ulkopelin pelinjohtajaksi siirtynyt Jussi Haapakoski ottaa komentoonsa mestarijoukkue Porin, Kajaanista Hämeeseen palaava Manu Vartia on yllätysvalinta Mansen pelinjohtajaksi, Jyväskylän Lohea luotsannut Jussi Muilu on Lapuan uusi pelinjohtaja, Kiteen ja Haminan miesten joukkueen entinen pelinjohtaja Juho Kaikko siirtyy Rauman pelinjohtajaksi ja Siilinjärveltä tullut Tommi Luostarinen on Joensuun uusi pelinjohtaja.

Pöytyän peliä johtaa ensi kaudella uutena pelinjohtajana pitkän linjan riihimäkeläinen pesisvelho Mika Lehto ja Rauman pelinjohtajana viimeksi toiminut Jyrki Pellonperä siirtyy Roihuttarien viuhkaan.

Lisäksi naispesäpallossa satsataan miesten tavoin entistä voimakkaammin valmennustiimeihin ja myös sillä rintamalla on tehty mielenkiintoisia rekrytointeja.

Vimpelin miehiä kolme kautta luotsannut Tomi Niskanen siirtyy Lapuan valmennustiimiin ja kaksi pelaajalegendaa, Emma Körkkö (Pöytyä) ja Susanna Puisto (Joensuu) siirtyvät myös valmennuspuolelle.

Lisäksi Rauma palkkasi Juho Kaikon kakkoseksi Pöytyän tänä syksynä Superiin nostaneen Aleksi Mäkelän, ja onhan sekin kaikkine vivahteineen mielenkiintoinen kuvio, että Mansen päättyneen kauden pelinjohtaja Antti Vihtkari jatkaa Mansessa kakkospelinjohtajana.

Voidaanko näistä pelinjohtajavaihdoksista ja satsauksista valmennusryhmiin vetää jotain johtopäätöksiä ensi kesän marssijärjestykseen?

Joukkueiden menestymisessä on toki muitakin muuttujia kuin vain pelinjohtaja ja valmennusryhmät, ja tässä vaiheessa on muutenkin ennenaikaista vielä alkaa jakaa ensi kauden mitaleita.

Tämänhetkisessä näkymässä on Superissa näyttäisi ensi kaudella olevan viisi muista erottuvaa kärkiseuraa – Pori, Manse, Lapua, Kirittäret ja Seinäjoki. Niiden päähaastajia ovat todennäköisimmin Rauma, Vaasa ja Joensuu.

Viidestä suurimmasta ennakkosuosikista Seinäjoen ja Kirittärien tilanne poikkeaa muista siltä osin, että niissä ei vaihdu pelinjohtaja.

Upi Antikainen on tehnyt hyvää työtä Seinäjoella ja joukkueen käyrä menee koko ajan eteenpäin. Kirittäret on menettänyt siirtomarkkinoilla ylivoimaisen asemansa, mutta Kirittärillä on edelleen kilpailukykyinen joukkue ja sen peliä johtaa vuosi sitten Kirittäret mestariksi johtanut Mattias Kitola.

Seinäjoella ja Jyväskylässä pelinjohtotilanne on vakaalla pohjalla, mutta kolmessa muussa kärkiseurassa suurin mielenkiinto ja suurimmat kysymysmerkit kohdistuvat sen sijaan juuri pelinjohtajiin.

Jussi Haapakosken näytöt eivät vakuuta ja on todella mielenkiintoista nähdä, miten mestaruutta puolustava Pori pelaa Haapakosken alaisuudessa ensi kesänä.

Lapua voi sen sijaan olla yllättävän kova, sillä Jussi Muilu on tehnyt todella hyvää työtä Jyväskylän Lohessa ja Tomi Niskasen saaminen Virkiän taustavoimiin on luonnollisesti iso plussa Lapualle.

Manse on oma lukunsa. Antti Vihtkarilla oli päättyneellä kaudella käsissään joukkue, jolla piti voittaa mestaruus, mutta Jarkko Pokela ja Pori näyttivät, että pesäpallossa on kysymys muustakin kuin vain siitä, kenellä on paras materiaali.

Nyt Manu Vartia nousee Vihtkarin paikalle. Ehkä tätä soppaa on turha lähteä tässä vaiheessa sen enempää lusikoimaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä Mansen kulisseissa oikeasti tapahtui ennen kuin päädyttiin pelinjohtajan vaihtamiseen ja alun perin kakkospelinjohtajaksi kaavaillun Vartian nostamiseen ykköspelinjohtajaksi. Kuka seurassa käytti ääntä ja millaista ääntä?

Hämeenkyröstä lähtöisin oleva Vartia voi hyvinkin olla positiivinen yllättäjä Mansen pelinjohtajana. Ainakin Kajaanissa hän teki erinomaista työtä niin pelinjohtajana kun fysiikkapuolella eikä Kajaanin nousu päättyneellä kaudella Superpesikseen jäänyt kovinkaan kauaksi.

Olet sanonut usein, että naisten pesäpallo lähenee koko ajan miesten pesäpalloa. Kuinka lähellä ne ovat toisiaan?

On selvää, että miesten ja naisten fysiikassa on omat eronsa, mutta eivät nekään niin suuria enää ole. Naisten heittovoima on lisääntynyt koko ajan, samoin etenemisessä on otettua isoja kehitysaskeleita niin taktisesti kuin nopeudessakin – ja sekin on muuttunut, että nykyään lähes kaikki huippuetenijät syöksyvät.

Naisten pelit olivat ennen arvaamattomia, joissa 0-5-tappioasema saattoi yhdessä silmänräpäyksessä muuttua ´kotijoukkueen 8-5-johdoksi. Tänä päivänä tällaista tapahtuu enää harvoin. Ei tehdä enää helppoja räpylä- tai pelinlukuvirheitä eivätkä pallot putoa räpylöistä samalla tavalla kuin joskus ennen.

Suurin kehitys onkin tapahtunut juuri ulkopelissä. Esimerkiksi Porin ja Mansen tämän kauden finaaliottelut muistuttivat peleinä hyvin paljon miesten huippupelejä ja yksi keskeinen syy siihen oli juuri tiivis ja tarkka ulkopeli.

Vaikka Jarkko Pokelan viidennen finaalin ratkaisevaa yllätysottoa onkin hehkutettu, se, että Pori pystyi voittamaan paremmalla materiaalilla pelanneen Mansen, perustui ennen muuta Porin parempaan ulkopeliin.

Pori pystyi loistavalla ulkopelillään syömään Mansen huippuvahvaa sisäpelivoimaa niin paljon, että se pystyi voittamaan mestaruuden lyömällä supervuorot mukaan lukien 14 vuoroparissa vain kerran enemmän kuin kaksi juoksua ja vain neljästi enemmän kuin yhden juoksun.