Suomen EM-haaveet kokivat musertavan takaiskun, kun Kazakstan kaatoi Huuhkajat Olympiastadionilla kahdella viimehetken maalilla 2-1. Joel, miten ihmeessä tässä näin kävi?

Ymmärrän hyvin, että jokaisen Huuhkaja-fanin fiilikset alkavat tällä hetkellä v-kirjaimella, mutta sysimustan tuloksen taakse mahtui myös positiivisia pelillisiä asioita.

Huuhkajat tuli otteluun haavoitettuna ja vaikeassa tilanteessa, sillä alla oli katkera 0-3-ryöpytys Sloveniassa. Markku Kanerva oli tehnyt hyviä ja toimivia muutoksia pelaajavalintoihin ja painottamalla hyökkäysvoittoisempaa kokoonpanoon. Varsinkin Robert Taylorin nostaminen avaukseen pelaamaan välikaistalla oli hyvä, joskin jo pitkään huudettu muutos.

Ja vaikka ilta päättyikin surkeaan tulokseen, Huuhkajat aloitti ottelun todella hyvällä ilmeellä ja hallitsi ottelutapahtumia varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja vielä toisenkin jakson alussa.

Taylorin vapaapotkusta tullut 1-0-johtomaali avausjaksolla oli upea yksilösuoritus, mutta Suomella oli sen lisäksi avausjaksolla hyviä paikkoja lisämaaleihin ja vielä toisellakin jaksolla 1-2 hyvää paikkaa. En sano, että niistä kaikista olisi pitänyt tehdä maali, mutta niistä olisi pitänyt saada ainakin parempi viimeinen ratkaisu aikaan.

Jossittelu on kuitenkin turhaa. Jalkapallopelin logiikkaan kuuluu se, että hyvä ote ja hyvät tilanteet eivät riitä – varsinkaan tällä tasolla.

Jos niistä hyvistä paikoista yksikin olisi saatu sisälle, ottelun pelillinen kuva olisi ollut erilainen myös toisella jaksolla. Nyt ottelun panos ja voiton tärkeys Suomen kisapaikan kannalta alkoivat kuitenkin näkyä mitä pidemmälle ottelu eteni.

Huuhkajien puolustusmuotoa ei saatu enää lukittua tiiviiseen 5-4-1-muotoon, vaan pelaajien välimatkat kasvoivat ja Kazakstanille alkoi jäädä tilaa syötellä ja edetä.

Lisäksi Kazakstan alkoi kouluttaa suomalaisia jopa fyysisesti. Tässä mielessä Rasmus Schüllerin puuttuminen oli iso takaisku, mikä näkyi varsinkin toisen jakson kriittisillä hetkillä, sillä kaksinkamppailupelaaminen ei ole sen enempää Glen Kamaran kuin Kaan Kairisenkaan vahvuus.

Ottelun kääntyminen Kazakstanin suuntaan avasi oven sille, että Kazakstan pääsi iskemään kyntensä tulokseen ja sen mahdollisuuden Kazakstan käytti harvoista tilanteista täydellisesti.

Jäikö noissa Kazakstanin viimehetkien maaleissa miten paljon jossiteltavaa?

En tiedä onko jossiteltava oikea sana edes siinä rankkarimaailmassa, mutta se on sanottava suoraan, että näiden käsivirheiden kanssa pitäisi tehdä Fifan ja Uefan tasolla jonkinlainen uudenlainen linjaus.  Nyt sääntö ja varsinkin sen tulkinnat ovat eläneet järkyttävällä tavalla. Yhdestä käsivirheestä jätetään rankkari viheltämättä, mutta seuraavassa ottelussa täysin identtisestä käsivirheestä vihelletään rankkari.

Tiedän, että vanhanliiton linjaus, jonka mukaan jokainen käsivirhe on aina rankkari, on myös omalla tavallaan kohtuuton, mutta vielä vaikeampaa on ymmärtää sitä, että linja elää ottelusta toiseen eikä kukaan tiedä, milloin tänään nähdyn kaltaisesta käsivirheestä vihelletään rankkari ja milloin ei.

2-1-maalissa kysymys ei ollut jossittelusta, vaan siitä, että kulmassa ja sitä edeltäneensä tilanteessa olisi pitänyt pelata paremmin.

Ensinnäkin se, mistä kulmapotku tuli. Arttu Hoskosella oli kaikki avaimet kädessään pelata tilanne siten, että siitä olisi tullut joko maalipotku Suomelle tai tilanne olisi muuten purettu. Nyt Hoskonen pelasi tilanteen löysästi ja kas vain, harmittomasta tilanteesta tulikin kulma.

Kazakstanin kulma oli kieltämättä hyvin pelattu ja Baktiyor Zainutdinovin puskus etualueelta takanurkkaan oli ensiluokkainen suoritus, mutta sanon silti, että Kamaran olisi pitänyt pystyä puolustamaan tilannetta paremmin. Joel Pohjanpalo reagoi kulmapotkuun etupelaajana oikein, mutta Kamara ei ollut tilanteessa terävimmillään. Myönnän toki, että tilanne oli vaikea puolustettava, mutta tällä tasolla voidaan odottaa laadukkaampaa tekemistä.

Tiivistäisin muutenkin ottelun siten, että Suomen tekemisen taso ei tänään riittänyt. Ne sinällään hyvin luodut maalipaikat olisi pitänyt pystyä viemään paremmin loppuun asti ja tekemään niistä ainakin yksi ellei jopa kaksikin maalia enemmän.

Samalla tavalla toisella jaksolla Suomen olisi pitänyt pystyä paremmin puolustamaan kollektiivina ja olemaan vahvempi varsinkin keskialueen kaksinkamppailussa. Ja sitten oli tämä Kazakstanin 2-1-maalin puolustaminen niin ennen kulmapotkua kuin kulmapotkussa.

Kysymys ei ollut välttämättä suurista asioista, mutta tällä tasolla pienetkin asiat voivat ratkaista ottelun, kuten tänään nähtiin. Ehkä tänään näkyi myös se, kuinka kokemattomia suomalaispelaajat ovat vielä tällaisissa tilanteissa, joissa panokset ovat äärimmäiset.

Me kyllä tunnistamme kokemattomuuden merkityksen, kun suomalaisjoukkueet menevät pelaamaan eurocup-otteluita. Kun ei ole kokemusta kovista kansainvälistä otteluista, silloin tekeminen alkaa helposti lipsua pienissä asioissa.

Sama pätee myös maajoukkuejalkapalloon. Suomi on toki pelannut kerran arvokisojen lopputurnauksessa, mutta kuinka moni pelaaja tästä joukkueesta on pelannut tällaisia otteluita, joissa panokset ovat tätä luokaa mitä ne ovat pelatessa veitsi kurkulla EM-kisapaikasta.