Sotkamo käänsi mestaruustaistelun päälaealleen ensimmäisen finaalin peilikuvalla

Roope Korhonen on puhunut supervuorossa - ja ottelu ratkennut. Korhosen saldo oli kokonaisuudessaan 1+6.

Pesäpallo

Sotkamo käänsi mestaruustaistelun päälaealleen ensimmäisen finaalin peilikuvalla

Sotkamo siirsi Suomen mestaruuden ratkeamisen ensi lauantaihin voitettuaan Roope Korhosen johdolla Kouvolan toisessa finaaliottelussa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 20.9.2020 | KUVAT Petri Saarelainen

Sotkamo käänsi miesten Superpesis-kauden huipennuksen jälleen päälaelleen hakemalla sunnuntaina pakkovoiton ensimmäisen finaalin voittaneesta Kouvolasta. Sotkamon voittoluvut Kouvolassa olivat 2-1 (4-0, 1-7, 5-0).

Ottelu ratkesi käytännössä samoihin neljään asiaan kuin lauantain ensimmäinen finaali – sillä erotuksella, että nyt Sotkamo vei nimiinsä joukkueen ykköskärkien, pääkotiuttajien, lukkareiden ja takakenttien välisen taistelun. Lauantaina kahden huipputasaisen joukkueen erot tulivat juuri samoissa asioissa.

Sotkamo

Aapo Komulaisen oli helppo kävellä jälleen pää pystyssä sunnuntaina.

Sotkamon sai sunnuntaina ykköskärkensä lisäksi muutenkin sisäpelinsä toimimaan. Jymy teki ottelussa 28 ykkös- tai kakkosvaihtoa ja leipoi Roope Korhosen johdolla 24 kolmostilanteesta 10 juoksua. Kouvola teki 19 ykkös- ja kakkosvaihtoa ja löi 16 kolmostilanteesta kuusi juoksua, minkä lisäksi yksi juoksu tuli harhaheitolla.

Sotkamo oli muuttanut sunnuntaiksi lyöntijärjestystään siirtämällä Aapo Komulaisen viitoseksi ja Konsta Kurikan kasiksi. Komulainen täytti hyvin ruutunsa, ja Kurikka oli kasina täysin eri mies kuin pitkään pitkään aikaan. Tästä sulka pelinjohtaja Jani Komulaisen hattuun – kuten myös siitä, että Sotkamo hyödynsi nyt raa’asti Kouvolan ulkokentän heikkoja kohtia myös vaihtotilanteissa.

Toinen iso taistelu käytiin lukkareiden välillä. Aapo Komulainen pelasi nyt omalla huipputasollaan ja sai varsinkin ensimmäisellä jaksolla sotkettua Kouvolan sisäpeliä. Kouvolan maankuulut pomppukoneet saivat ensimmäisellä jaksolla lyötyä vain neljä onnistunutta pomppua. On helppo puhua Kouvolan jäätymisestä, mutta varsinainen jäädyttäjä oli nimenomaisesti Komulainen. Janne Kivipelto ei pelannut huonosti, mutta jäi sunnuntaina Komulaisen varjoon.

Roope Korhonen oli päivän nimi ja hän löi lauantaina loistaneen Jere Dahlströmin ylivoimaisesti pääkotiuttajien väännössä. Dahlström heräsi toki toisella jaksolla, mutta Korhosen kaltaista seitsemän juoksun täysosumapeliä hän ei pelannut.

Draamaa takakentällä

Ja sitten tulee dramaattisin asia. Kouvolan takakenttä oli lauantaina betonia, kun Sotkamo vuoti takaa hälyttävällä tavalla. Sunnuntaina osat vaihtuivat. Sotkamon takakenttä pelasi lähes virheettömän ottelun, kun taas Kouvolan takakentän epävarmuus huipentui Roope Korhosen läpilyöntiin supervuorossa. Yhden juoksun sijasta tuloksena oli Tommi Mäentaustan haparoinnin seurauksena neljä juoksua.

Kouvolan voitti toisen jakson 7-1. Jakso ratkesi täysin puskista tulleeseen Sasu Toikan läpilyöntiin kakkosvaihdossa, mistä tuloksena oli kaksi juoksua. Sitä ennen jakso oli edennyt tasaisesti ja Sotkamo sai rakennettua kolmannen aloittavalla palottoman ajon Roope Korhoselle. Korhosen teki kuitenkin lyöntivuoronsa aikana kolme paloa ja pahalta näyttänyt vyörytys muuttui hetkessä Kouvolan 7-1-johdoksi, kun Toikka löi kolmannen tasoittavalla läpi ja samassa myllytyksessä Kouvola sai kolme muuta juoksua harhaheiton sekä Juho Hacklinin ja Valtteri Luoman lyönneillä.

Toinen jakso saattoi näyttää tuloksellisesti erikoiselta, mutta tässä yhteydessä on turha puhua Sotkamon sulamisesta. Kysymys oli pitkälti yhdestä yllättävästä läpilyönnistä ja sen seurauksista. Kouvolan tunnustukseksi on toki sanottava, että se sai sisäpelinsä toimimaan ja pelasi muutenkin omalla tasollaan.

Sotkamolle on nostettava hattua siitä, että se kesti äärimmäiset paineet ja pystyi siirtämään mestaruuden ratkaisun kolmanteen otteluun lauantaina Hiukassa. Kouvolalla oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla ylimääräisiä paineita, sillä Kouvola tunsi jo mestaruuden tuoksun. Nyt tilanne on nollattava ja kolmanteen otteluun lähdetään tasaisista asetelmista. Kotikenttä on toki etu Sotkamolle, mutta kuten lauantain ensimmäinen finaali ja viikon takainen vierasvoitto Joensuussa osoittivat, Kouvola ei hätkähdä vieraissakaan pelaamista. Kaksi ottelua on pelattu, mutta mitään ei ole vielä ratkaistu.

 

 

Elmo on UUDISTUNUT! Toimi nopeasti ja tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan 4 kk 35 e.

Voit myös ostaa uusimman Elmon digilehden irtonumeron Lehtiluukusta. Tilaajille digilehti kuuluu automaattisesti tilaushintaan.

Ja totta kai Elmo on myös irtonumeromyynnissä läpi Suomen!

 

Syyskuun Elmossa mm.:

+ Jokereiden toiminnan todellinen logiikka

+ Veikkaus salasi pesäpallon ensimmäisen sopupeliskandaalin

+ Ketkä ovat oikeasti hölmöjä Valko-Venäjä kommenteissa?

+ Urheilukaupunki Kuopio

+ Jesperi Kotkaniemen ihme

+ Mikä mättää Mika Lehkosuolla?

+ Henri Aalto kertoo baletin rakastamisen vaikeudesta

Ja paljon, paljon muuta!