B-luokan tumpelot myrkyttivät A-luokan osaajat ja ajoivat Hongan tuhoon

Honka taisteli, mutta lopulta turhaan.

JalkapalloVeikkausliiga

B-luokan tumpelot myrkyttivät A-luokan osaajat ja ajoivat Hongan tuhoon

Esport Hongan johto on kertonut oman näkemyksensä, mikä kaatoi Hongan. Pidän niitä näkemyksiä vain pikaisesti keksittyinä tekosyinä. Hongan kaatoi se, että B-luokan tumpelot myrkyttivät A-luokan osaajat.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 21.11.2023 | KUVAT Juha Tamminen

Esport Hongan omistaja Färid Ainedtin ja Esportin kehitysjohtaja Kurt Möller tulivat viime viikon torstaina vihdoin esiin koloistaan kommentoimaan Esport Hongan järkyttävää konkurssia.

Edellytyksiä jatkaa ei kuulema ollut. Pääasiallisiksi syiksi Möller ja Ainetdin nimesivät Tapiolan jalkapallostadionin rakentamisen viivästymisen, koronan ja jalkapallopuolen reilusti ylittyneen budjetin.

Loppuun Ainetdin suolasi vielä itsensä kertomalla, että rahaa kyllä on ja mainostamalla muiden bisneksiensä menevän hyvin. Vertaaminen Hongan tilannetta KuPSiin oli viimeinen niitti jo epäonnistuneeseen kriisiviestintään.

***

Näitä väitteitä ja koko asiaa on hyvä lähteä tarkastelemaan prosessin alusta.

Esport otti Hongan edustuksen haltuun kauden 2014 konkurssin jälkeen ja lähti nostamaan joukkuetta selvin satsauksin kohti Veikkausliigaa.

Hyppäsin projektiin mukaan heti ensimmäisenä vuonna ja hyvin nopeasti kävi selväksi, mistä hankkeessa oli  kyse. Keskeinen tavoite  oli saada edustusjoukkue nostettua mahdollisimman nopeasti takaisin pääsarjaan ja saada yhtä lailla vauhdilla rakennettua uusi stadion Tapiolaan.

Tässähän ei itsessään ole mitään pahaa, eikä siinä, että Ainetdin on halunnut tehdä rahaa Hongan avulla. Tämän konkurssin myötä varmistui kuitenkin se, että raha on ollut koko ajan ainoa toimintaa ohjaava tekijä.

Korostan vielä, että Ainetdin on myös täysin oikeutettu tekemään rahoillaan ja firmoillaan mitä haluaa. Siitä kritiikissäni ei ole kysymys.

***

Ainetdin on kokenut liikemies, mutta sen lisäksi ennen kaikkea kiistanalainen henkilö, jota tituleerattiin muutama vuosi sitten Helsingin Sanomissa kiltisti ’’kovaksi neuvottelijaksi, jonka tähtäimessä on maksimaalinen voitto”.

Koin omakohtaisesti, mikä hierarkian taso oli Esportissa laadittuani kauden 2016 jälkeen Ainetdinille kirjeen, jossa vetosimme joukkueen pelaajien kanssa Roni Porokaran jatkamisen puolesta. Porokara oli edellisellä kaudella valmentanut joukkueemme hyökkääjiä ja hoitanut samalla joukkueenjohtajan hommia.

Vastaus kirjeeseen oli, että ’’tämä oli ensimmäinen ja viimeinen tällainen kirje hänelle’’.

Kävi myös selväksi, että jokainen sopimus ja päätös, jota organisaatiossa tehdään, kulkee aina Ainetdinin kautta.

Jos Esport Hongassa oli joku ongelma, siihen keksittiin aina joku syntipukiksi ja laitettiin ulos organisaatiosta. Näin tapahtui miltei joka vuosi. Markkinointipuolelta laitettiin porukkaa pihalle joka kerta, kun jollain oli hyviä ideoita ja halua lähteä kehittämään seuran varainkeruuta tai esimerkiksi ottelutapahtumaa. Sen sijaan näille asioille ei tehty mitään.

Tämä oli yksi asia, josta myös Hongan kapteeni Henri Aalto antoi palaa mediassa. Aallon suorista kommenteista vahvistuu käsitys Esportin johdon toimintatavoista, ettei muilla tuntunut olevan väliä paitsi johdolla.

Honka on ollut urheilullisesti paikka, jossa asiat on yritetty tehdä parhaalla mahdollisella tavalla ja epäonnistumiset on pyritty korjaamaan paremmalla toiminnalla.

Mietin Hongassa pelatessani 2018, että kunpa tätäkin ei mokattaisi. Ympäristö, joka Vesa Vasaran valmennuksessa oli tuolloin, oli mahdollisesti laadukkainta, mitä urallani koskaan koin. Urheilun näkökulmasta siis.

***

Ainetdin ja Möller ovat esittäneet julkisuudessa omat näkemyksensä Esport Honka Oy:n konkurssin syistä. Pidän heidän väitteitään lähinnä pakon edessä keksittyinä tekosyinä. Mieleen tulee pakostakin Kummelin ’’Pääministeri’’- sketsi. Siinä poliitikot tosin tienasivat rahaa hyväveli sopimuksilla, eivätkä tee satojen tuhansien tappiota konkurssilla.

Ainoa jollain lailla totuuspohjaa sisältävä argumentti koskee viivästynyttä stadionprojektia.

Miksi stadion on sitten viivästynyt?

Olen itsekin kritisoinut Espoon päättäjiä stadionasiassa, mutta projektissa on muitakin osapuolia kuin kaupunki.

Espoon kaupungin viesti Ainetdinin toiminnasta maalaa hiukan synkemmän kuvan kuin Hesarin ’’kova neuvottelijan’’. Ei ole salaisuus, että Ainetdin on aiheuttanut impulsiivisella käytöksellään vahinkoa suhteisiinsa kaupungin suuntaan, ja voi hyvin olla, että ei kaupunki halua rakentaa stadionia Ainetdinin kanssa.

Tästä huolimatta Tapiolaan oli nousemassa stadion, jossa Esportilla olisi ollut hyvä ja mahdollisesti tuottelias rooli tarjolla. Pakettiin olisi kuulunut myös mahdollisuus tehdä rahaa kiinteistöpuolen asioilla.

Ongelmista Espoon kaupungin kanssa Esport voi siis ainakin osittain syyttää itseään. Kuka tietää, olisiko kaupungin tahtotila ollut innokkaampi stadionin suhteen, jos yhteys Esportin ja kaupungin välillä olisi ollut positiivisempi?

***

Koronarajoituksia voi syyttää tietenkin ihan mistä vain ja totta kai koronakriisi haittasi monen elämää ja bisneksiä.

Tämän kysymyksen kohdalla pääsemmekin Kurt Mölleriin ja Kai Vilposeen.

Möller on toiminut Esportilla kehitys- ja viestintäjohtajana ja Vilponen markkinointijohtajana. Tähän kaksikkoon kiteytyy monta ongelmaa, jotka nyt on laitettu jalkapallopuolen syyksi.

Koronan iskettyä moni kilpaileva kuntosaliyritys teki toimenpiteitä pysyäkseen pinnalla, pyrki säästämään ja olemaan koronan päätyttyä valmis jatkamaan heti toimintaansa ja pääsemään nopeasti jaloilleen.

Vilponen ja Möller ovat kuitenkin käytännössä tehneet nollamyyntiä, juoneet kahvia lämpimissä toimistoissaan ja nostaneet järkyttävän kovaa palkkaa. Esport Hongan ainoa vakavasti otettava sponsori on ollut Pihlajalinnan sairaalapalvelut.

Myös Henri Aallon markkinointia koskeva kritiikki henkilöityy nimenomaan Mölleriin ja Vilposeen.

***

Varsinkin Möllerillä on tässä sopassa muutenkin lusikkansa vahvasti pelissä. Hän on kontaktiensa avulla uinut Ainetdinin sisäpiiriin ja ElmoTV:n saamien tietojen mukaan kuiskutellut jo parisen vuotta Ainetdinille, että jalkapallopuolesta olisi päästävä eroon, vaikka todellisuudessa se, mikä on kyykännyt, on ollut Möllerin ja Vilposen vetämä Esportin oma ydinliiketoiminta.

On hyvä kysymys, miten hyvin kartalla 85-vuotias Ainetdin on ollut Esport-organisaation jokaisessa päätöksessä. Onko hän itse päätynyt Hongan ajamiseen konkurssiin vai mikä on ollut esimerkiksi Möllerin vaikutus Ainetdinin päätöksiin?

Itse en usko tältä istumalta, että Ainetdin olisi yksinään päätynyt konkurssiin, mutta tuskin me saamme koskaan tietää asiassa täyttä totuutta.

Hongan sisältä saatujen tietojen mukaan Esport Arena Oy on myös laskuttanut jalkapallopuolelle luokiteltavia tuloja itselleen. Näitä tuloja ovat olleet muun muassa Hongan ottelutapahtumien myynnit ja junioriseurojen pelaajakehitystapahtumat. Tulojen myötä Esport Hongan tulos on näyttänyt todellisuutta huonommalta.

Itse asiassa jalkapallotoiminta on saatu tänä vuonna kannattavaksi, ja ensi kaudellakin Hongalle oli tulossa mittavia tuloja pelaajamyyntien kautta samalla kun Honka olisi KuPSin tavoin sopeuttanut budjettiaan pienemmäksi.

***

Esportin johdon väitteiltä konkurssin syistä syö uskottavuutta myös se, että Honka teki vielä parisen viikkoa ennen konkurssi-ilmoitusta pelaajasopimuksia, jotka Ainetdin hyväksyi.

Tätäkin taustaa vasten on ymmärrettävää, että Hongan konkurssi tuli kaikille täytenä yllätyksenä.

Ainetdin oli hyväksymässä muutkin kauden aikana tehdyt päätökset. Esimerkiksi kesällä Hongassa mietittiin, säästetäänkö pelaajien suhteen syyskaudella vai panostetaanko joukkueeseen?

Ainetdin halusi panostaa ja joukkuetta vahvistettiin.

Kauden jälkeen oli Esportilla tarkoitus pitää palaveri ensi kaudesta ja Hongan budjetista. Tämä palaveri muuttuikin kuitenkin konkurssi-ilmoitukseksi.

Samalla, kun Esportin johto alkoi päätyä konkurssin kannalle, Ainetdin langetti muulle johdolle itäpuolalaistyylisen totaalisen kommentointikiellon asian ympärillä.

Tämä selittää sen, miksi mediassa äänessä on ollut pääasiassa kapteeni Aalto ja esimerkiksi General Managerina nämä vuodet toiminut Hexi Arteva on ollut asiasta täysin hiljaa.

Arteva on Esport Hongan koko taipaleen ajan toiminut linkkinä Hongan ja Esportin välillä. Artevasta monella on varmasti omat mielipiteensä ja voidaan miettiä, miten Arteva on pestissään näinä vuosina onnistunut.

Itse miettisin kuitenkin sitä, mitkä Artevan toimintaedellytykset ovat olleet tuossa positiossa, jossa hänen on jokaisen päätöksen kohdalla pitänyt marssia norsunluutorniin toivoen, että Ainetdinilla on hyvä päivä ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

Arteva on joka tapauksessa pyrkinyt toimimaan Hongan hyväksi ja mahdollistamaan parhaat mahdolliset edellytykset toiminnalle. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun Arteva on joutunut tulemaan Ainetdinin pakeilta luu kädessä.

***

Vaikka tässä tilanteessa on mahdotonta tuntea sympatiaa Ainetdinia kohtaan, Hongan konkurssissa on surullista myös se, että Ainetdin on itse aidosti vaarassa menettää elämäntyönsä.

Ainetdin on kaikesta huolimatta mahdollistanut tuhansille mahdollisuuden liikkua ja on luonut toiminnallaan paljon hyvinvointia. Olisikin mielenkiintoista tietää, ovatko talousnerot Möller ja Vilponen kertoneet, mitä muun muassa Ainetdinin Hongalle lainaamille rahoille konkurssin myötä tapahtuu ja millaisen summan rahaa hän menettää pelkästään siinä?

Tässä tilanteessa käytännössä lähes jokainen muu ratkaisu olisi ollut järkevämpi kuin vetää Esport Honka konkurssiin. Tätäkin oli yritetty Ainetdinille kaaoksen keskellä viestittää. Hongalle olisi ollut tarjolla myös ostajia, jotka olisivat kuitanneet nämä velat, mutta tähänkään Ainetdin ei ollut suostunut.

Honka ry:n ja Esport Hongan välinen sopimus liigalisenssin hallinnoinnista olisi ollut mahdollista irtisanoa joka kesä ja asia olisi ollut mahdollista hoitaa myös siten, että Ainetdin olisi kertonut vetäytyvänsä Hongasta  ensi kesänä. Tällöin Hongalla olisi ollut reilu puoli vuotta aikaa etsiä paras mahdollinen taho jatkamaan toimintaa. Potentiaalisia ostajia olisi todennäköisesti löytynyt – niin Suomesta kuin myös ulkomailta.

***

Uskon saamieni selvitysten perusteella, että Hongan tilanne olisi ollut mahdollista ratkaista ilman konkurssia ja ilman sellaista vahinkoa, mitä konkurssista nyt seuraa.

Katastrofaalisesta päätöksestä kärsii nyt moni taho ja varmasti myös Ainetdin miettii tällä hetkellä tilannekuvan selkiydyttyä, että mitähän ihmettä tässä tuli tehtyä. Siitä kertoo jo se, että jostain löytyikin rahaa lennättää Hongan pelaajia kotimaihinsa.

Ainetdin ei valitettavasti saa enää korjattua tekemäänsä virhettä. Muistoksi Ainetdinille jää haiseva tahra hänen perintöönsä.