Mitä ottelu kertoi Sotkamosta?

Joku voisi ajatella, että ottelu kertoi karmeita asioita Sotkamosta, sillä se hävisi ensimmäisen jakson kotikentällään 0–11. Sellaisia numeroita ei ole nähty 25 vuoteen missään oloissa ja missään kentällä.

Pesäpallo on erikoinen peli. Kun asiat lähtevät joskus rullaamaan väärään suuntaan, ne voivat rullata sinne todella rajusti – varsinkin, kun vastassa on Mansen tasoinen joukkue. Ja nyt niin tapahtui. Mansen mylly pyöri ja Jymyltä taittuivat niskat viimeistään siinä vaiheessa, kun Tuomas Jussila löi kunnarin ja numerot 0–5:een.

Vaikka ensimmäisen jakson tappio oli karmea, se kannattaa silti unohtaa. Ensimmäinen jakso kertoi – pesäpallon arvaamattomuuden lisäksi – Jymystä oikeastaan saman, minkä viimeiset ottelut ovat kertoneet: Kauden alussa Jymyn etukentän heikkona lenkkinä pidettiin Konsta Kurikkaa, mutta nyt vastustajat ovat alkaneet pommittaa etukentällä Joni Rytköstä, joka ei ole ollut ulkona samassa vireessä kuin viime kaudella. Kun reikä on löydetty, on väistämätöntä, että Rytköstä pommitetaan loppukauden aikana vieläkin rajummin – ja on väistämätöntä, että Jymyn ja Rytkösen on mietittävä, miten siihen reagoidaan.

Toisella jaksolla ottelussa palattiin normaaliin arkeen. Ensimmäisellä jaksolla hieman vaatimattomammin pelannut lukkari Aapo Komulainen paransi otettaan ja muutenkin Jymyn ulkokenttä oli Kalle Kuosmasen johdolla eri joukkue kuin avausjaksolla. Myös Niilo Piiponiemelle on annettava tunnustusta kahdesta elintärkeästä katkosta toisen jakson neljännen tasoittavalla. Juha Niemen lyönti olisi tyhjentänyt pajatson ilman Piiponiemen loistavaa syöksyä, ja hetkeä myöhemmin Simo Vainikaisen kakkosjatkeen lyönti tyhjään kenttään oli lähellä mennä kunnariksi, mutta Piiponniemi sai senkin katkaistua.

Kokonaisuudessaan ottelun viesti oli, että Sotkamo on edelleen yksi niistä joukkueista yhdessä Mansen, Vimpelin ja Kouvolan kanssa, joista löytyy tuleva mestari. Joensuu saa taikoa ihmeen, jos se aikoo nousta vielä oikeasti taistelemaan mestaruudesta, niin syvälle se tällä hetkellä seilaa.

Jymyn kannalta oleellista on, että sen isot hampaat ovat toisen jakson ratkaisseen Roope Korhosen johdolla hyvässä kiilteessä. Aapo Komulainen on odotusten mukaisesti otettu tällä kaudella selvästi tarkemmin, ja vaikka hän on pelannut loistavia jaksoja ja loistavia otteluita, hänen on onnistuttava jatkossa ennen kaikkea otteluissa muita kärkijoukkueita vastaab.

Toinen mielenkiintoinen seurattava on Rytkösen ulkopeli. Kuokitaanko hänen tontiltaan vaihtoja jatkossakin vai saadaanko vuotokohta umpeen?

Mitä ottelu kertoi Mansesta?

Ottelu kertoi Mansesta sen, mikä siitä tiedettiin jo ennen kautta. Joukkueessa on valtavasti taitoa ja kun se taito napsahtaa samalla tavalla uomaan kuin Sotkamossa ensimmäisellä jaksolla, jälki on rumaa.

Masen kannalta parasta kaudessa on ollut, että sen tärkeimmät pelaajat ovat olleet erinomaisessa iskussa. Varsinkin Juha Puhtimäen lukkarointi on ollut jäätävää. Jos Vuoden lukkari valittaisiin nyt, Puhtimäellä ei olisi kunnolla edes vastaehdokasta.

Manse on pelannut – kuten sunnuntainakin – sisäpeliä koko joukkueella. Vaikka joukkueet yleensä tiivistävät sisäpeliään kauden ratkaisuvaiheessa, toimivasta kakkoskärjestä voi olla Manselle vielä arvaamatonta iloa. Toisaalta kahdella kärjellä peluuttaminen ei ole yllättävää, jos tuntee yhtään Matti Iivarisen pelinjohtohistoriaa.

Jos sunnuntain ottelua katsoo ohi ja yli erikoisen käsikirjoituksen, se osoitti kiistatta, että Manse on ilman muuta yksi joukkue huipputasaisessa kärkiryhmässä. Tässä vaiheessa kautta mitaleita on kuitenkin turhaa alkaa jakaa, sillä kahdessa kuukaudessa ehtii paljon tapahtua.