Sotkamon pihdeissä yskineellä Vimpelillä on sunnuntaina Hiukassa pakkovoiton paikka
Sotkamo haki Saarikentältä maukkaan voiton ja pisti Vimpelin Pekka Arffmanin mukaan pakkovoiton eteen sunnuntaina Hiukassa.
Sotkamo avasi Superpesiksen finaalisarjan hakemalla 1-0 (3-3, 3-2) -voiton Vimpelistä. Pekka, ennakoit Vimpelin olevan selvä suosikki nimenomaan kotikentällä, mutta toisin kävi. Miksi?
Kai tässä pitää alkaa harkita, kannattaako näitä ennakkojuttuja enää tehdä, kun ne menevät kuitenkin näin synkeästi metsään.
Mutta vakavasti ottaen: Ensimmäisen finaalin numerot jäävät historiaan tiukkoina, mutta todellisuudessa Sotkamo oli tänään selvästi parempi joukkue. Se oli valmistautunut hyvin otteluun, miettinyt todella tarkkaan sen, miten Vimpeliä ja eri pelaajia vastaan pitää pelata – ja se toteutti suunnitelmat erittäin päättäväisesti ja kovalla asenteella.
Voitosta kuuluu iso tunnustus pelinjohtaja Mikko Kuosmaselle. Jymyn ottelusuunnitelmassa ja taktisissa ratkaisuissa näkyi Kuosmasen kädenjälki. Myös Kuosmanen pelinjohtaminen ottelun aikana oli ensiluokkaista. Ei vain varmisteltu, vaan hyökättiin rohkeasti.
Sotkamon pelaamisessa Kempelettä vastaan välierissä oli omat ongelmansa. Nyt ne heikkoudet ja kysymysmerkit oli ratkaistu.
Jere Vikström pelasi mailassa sataprosenttisen pelin ja löi erittäin monipuolisesti ja kovalla itseluottamuksella. Vikströmin lisäksi myös Iivari Vihanto oli kärkenä jälleen huippuiskussa ja Hannes Pekkinen on päässyt syksyn aikana jäätävään vireeseen. Nytkin Pekkinen pelasi Vikströmin tavoin sisäpelinsä 100 prosentin tehoilla.
Aapo Komulainen vei lukkareiden välisen taistelun Teemu Kinnusta vastaan 100-0 ja Komulainen pelasi jälleen omalla huipputasollaan. Komulainen juhli varsinkin toisen jakson kriittisillä hetkillä matalallaan ja pakotti Vimpelin kotiuttajat lyömään tosi hankalista syötöistä.
Muutenkin Sotkamon ulkopeli oli täysin eri tasolla kuin Kempele-sarjassa. Toki ne kaksi Jukka-Pekka Vainionpään avausjaksolla lyhyillä lyömät kaksi juoksua olivat selviä palonpaikkoja, mutta muuten Sotkamon ulkopeli oli sillä tasolla, millä se oli runkosarjassa.
Roope Korhonen löi Sotkamon kuudesta juoksusta jälleen neljä, joten Roopen roolia ei voi sisäpelissä korostaa tarpeeksi. Suurin ero Vimpeliin tuli kuitenkin ykköskärkien pelaamisessa. Sotkamon ykköskärki oli erinomaisessa iskussa, kun taas Vimpelin sisäpelissä petti pahiten juuri ykköskärki ja siinä varsinkin Mikko Kanala ja mutta myös Elmeri Anttila.
Itse asiassa Vimpelin pelaajista puhtaat paperit sisäpelissä saavat vain ykkösenä pelannut Olli Heikkala, etenijäjokeri Jere Saukko ja hurjassa lyönnissä oleva Janne Mäkelä. Muilta osin Vimpeli oli sisällä todella vaatimaton omaan tasoonsa nähden.
Ulkopeli oli sen sijaan lähempänä normaalia tasoa, mutta siinäkin Sotkamo oli tänään parempi joukkue.
Mikä Vimpelin vaisuuden selittää?
Se on hyvä kysymys, johon 100-prosenttisen varman vastauksen tietävät vain vimpeliläiset itse. Menikö lataus yli vai ajateltiinko Vimpelin leirissä, että homma hoituisi kotikentällä omalla painollaan.
Joka tapauksessa Vimpeli oli vaisu heti ensimmäisestä sisävuorosta lähtien. Olli Heikkala meni hyvin kentälle, mutta sen jälkeen kone alkoi Kanalan lyöntivuorolla yskiä ja kohta taululla oli kaksi paloa. Vimpeli sai toki jakson loppua hieman paremman otteen pelistä, mutta kyllähän se kertoo paljon Vimpelin sisäpelistä ja ennen kaikkea tilanteiden tekemisen vaikeudesta, että Vimpelillä oli ensimmäisellä jaksolla vain kolme kolmostilannetta.
Toisella jaksolla tilanne ei oleellisesti muuttunut. Vimpeli saikin sisäpelinsä toimimaan hieman paremmin, mutta se jäi kauaksi Vimpelin normaalista myllytyksestä.
Myös Sotkamon ulkopelille ja muutamille keskeisille taktisille ratkaisuille on nostettava hattua. Se, että Vimpelin kopparit pelasivat rohkeasti normaalia lähempänä, sotki selvästi Vimpelin sisäpeliä ja tukki vaihtotilanteissa läpilyöntien paikkoja.
Toinen iso yksittäinen tekijä oli se, että Jussi Korhonen söi Vainionpään tärkeimmän aseen – kolmoskopparin eteen putoavan voimakkaan kumuran. Vainionpään keskisaumasta lyöty juoksu oli hyvä lyönti, mutta kaksi ensimmäistä juoksua olivat Sotkamon ulkokentän lahjoja.
Vainionpää ei ole ollut syksyn ratkaisupeleissä parhaimmillaan, eikä hän ollut kolmesta lyömästään juoksusta huolimatta parhaimmillaan myöskään lauantaina. Siksi olisi odottanut, että tulikuumassa vireessä ollutta Mäkelää olisi käytetty enemmän ja otettu purkamaan ajoja ennen Vainionpäätä – ainakin sen jälkeen, kun nähtiin, että Mäkelällä kulkee, mutta Vainionpäällä ei niin hyvin.
Toinen finaali pelataan sunnuntaina Sotkamossa. Onko Vimpelillä Hiukassa pakkovoiton paikka?
Kyllä se käytännössä on. Jos Sotkamo johtaa sunnuntai-iltana finaaleita 2-0, Vimpelillä on edessään vuoden pisin viikko, joka ei ole henkisesti helppo paikka joukkueelle.
Toki jokainen ymmärtää, että teoriassa Vimpeli voisi vielä nousta 0-2-tappioasemastakin, mutta ennuste olisi äärimmäisen heikko. Siksi Vimpelin kannalta avainkysymys on, miten se sunnuntaina pelaa – ja ennen kaikkea, miten se pystyy parantamaan pelaamistaan niin paljon, että hurjan itseluottamusruiskeen saanut Sotkamo kaatuisi kotikentällään.
Vimpelin taidot eivät ole kadonneet yhdessä päivässä mihinkään, mutta sunnuntaina ei ole varaa samanlaiseen sisäpeliesitykseen kuin tänään. Ykköskärki on pakko saada kulkemaan, jotta sisäpeli saadaan rullaamaan normaalilla tasolla. Se on kaikista kriittisin kysymys, sillä jos ykköskärjen pelaaminen alkaa yskiä, se heijastuu herkästi koko sisäpeliin, kuten lauantaina nähtiin. Vimpelin kakkoskärki on samaa tasoa ykköskärjen kanssa, mutta silläkin oli lauantaina tumma päivä.
Vimpeli yrittänee myös läpilyöntejä vaihtotilanteissa, sillä Hiukassa pallo menee helposti paljon pidemmälle kuin Saarikentällä, mutta varmasti Sotkamo on ottanut senkin mahdollisuuden huomioon
En lähde ennustamaan sunnuntaisen ottelun voittajaa, mutta kuten sanoin – jos Vimpeli haluaa uusia mestaruutensa, sunnuntaina kannattaisi palata kotiin voitto mukaan.
