Spekulaatiot Tobias Salmelaisen lähtölaskennasta vellovat, mutta muuttuisiko HIFK:ssa silloinkaan mikään?

HIFK:n epäonnistumista on laskettu paljon jääkiekkojulkisuudessa seuran urheilujohtajan Tobias Salmelaisen harteille.

JääkiekkoLiiga

Spekulaatiot Tobias Salmelaisen lähtölaskennasta vellovat, mutta muuttuisiko HIFK:ssa silloinkaan mikään?

HIFK:n ympärillä liikkuu nyt puheita rakenteellisista muutoksista ja urheilujohtajan vaihtumisesta. Pelkät potkut eivät ole lääke kaikkiin oireisiin, muistuttaa Samuel Savolainen.

TEKSTI Eetu Pennanen
JULKAISTU 19.12.2022 | KUVAT Matti Raivio / All Over Press

Julkisuuteen on noussut kovia spekulaatioita siitä, että alle kaikkien odotuksien alkukaudella Liigassa pelanneessa HIFK:ssa olisi tapahtumassa nyt muutoksia. Esimerkiksi jääkiekkotoimittaja Sasha Huttunen twiittasi, että ”HIFK:ssa tapahtuu nyt asioita, jotka viittaavat siihen, että urheilutoimenjohtaja vaihtuu.” Samuel, millaisia mietteitä tuo herättää ja onko sinulla samanlaisia tietoja?

Tässä vaiheessa voin vasta spekuloida, mutta samanlaista puhetta on kantautunut omiinkin korviini. HIFK:n ympärillä velloo nyt paljon puhetta, eikä se ole ihme, kun puhutaan tämän mittakaavan seurasta ja sen aikaansaamista surkeista tuloksista. Yksi kuultu tieto on, että HIFK:ssa olisi olemassa jonkinlainen uskottujen henkilöiden ryhmä, joka miettii nyt seuraavia liikkuja ja mitä pitäisi tehdä. Ja niiden henkilöiden joukossa on ifklaisia pitkän linjan nimiä.

Ihan selvää on, että muutoksia IFK kaipaa. Jos nyt oletetaan, että urheilutoimenjohtaja vaihtuu, onhan se joulukuussa hankala paikka alkaa sitä miettiä. Joukkuetta on jo pitkälti ensi kaudeksi valittu ja silloin uusi urheilujohtaja joutuu vastaamaan päätöksistä. Tämän kauden esityksillä, kun yksi sarjan kalleimmista joukkueista on pudotuspeliviivan alla, kun kautta on pelattu yli puolet, pitäisi jotain alkaa tapahtua. Ja sen tulisi alkaa seuran päätöksenteon rakenteista.

Esimerkiksi HIFK:n kanssa tasapisteissä oleva HPK vaihtaa urheilujohtajaa ja myös kaksi pistettä perässä oleva Sport tekee samanlaista muutostyötä. HIFK:ssa viralliset muutokset odottavat yhä ja koko punainen yhteisö kaikkien muidenkin jääkiekkoihmisten tavoin katselee seuran ja joukkueen tilannetta hämmentyneenä vierestä.

Jos huhut tällaisesta verhon takana operoivasta ”delegaatiosta” pitää paikkaansa, mistä se kertoo?

Enimmäkseen varmaankin siitä, että tilanne lienee ylittänyt viimeinkin jopa punaisen päättäjäperheen sietokyvyn. Jos hallitus kokee paineen kasvavan ja pitää näyttää ulospäin, että jotain tehdään, tuodaan esiin muutos. Se muutos merkitsee useimmiten sitä, että joku saa potkut.

Asiassa on se varjopuoli, että silloin harvoin ehditään pohtia seuraajia, sillä päätöksenteon dynamiikkaa ohjaa kiire ja puolipaniikki. Niin nopeasti asiat vyöryvät eteenpäin. Potkut antavat hetkellisen rauhan lopulta hallitukselle pohtia syvemmin uusia järjestelyjä. Näin se tuppaa menemään tässä bisneksessä ja silloin on vahva mahdollisuus, että päätökset eivät ole aivan viimeistä piirtoa myöten harkittu.

Ja tietysti jos puheet tällaisesta ”uskottujen henkilöiden” porukasta pitää kutinsa, johon tietojeni mukaan kuuluu vähemmän yllättäen hyvin perinteisiä IFK-perheen nimiä kuten Tom Nybondas.

Oli miten oli, voi tämä kertoa myös jotain hallituksesta. Tämänkaltainen manööveri kertoisi ainakin siitä, että delegoidaan vastuuta eteenpäin. Tilanteessa on tosin se ongelma, että se kutsuu puoleensa suurta määrää politikointia. Ja lopulta hallitus voi kuitenkin päättää mielensä mukaan.

Mikä on päävalmentaja Ville Peltosen asema?

Ilmeisen vahva, kun näillä tuloksilla Peltonen edelleen puikoissa on. Kertoo kuitenkin HIFK:n nykytilasta aika paljon, että kovin moni jääkiekon sisäpiiriläisistä kokee, että kuka tahansa muu päävalmentaja olisi saanut potkut tässä tilanteessa.

HIFK on tehnyt vähiten maaleja Liigassa ja ei ole tällä haavaa edes pudotuspelipaikoilla. Ei sekään ihan terve tilanne ole, jos kunnioitus legendaa kohtaan ohittaa vaikkapa pohdinnat siitä, mikä on seuran todellinen etu. Mutta tämän tilanteen HIFK on lopulta tilannut ihan itse.

Mitä nimiä näet mahdolliseksi HIFK:n seuraavaksi urheilujohtajaksi, jos Tobias Salmelainen lopulta lankulle talutetaan?

Oleellista ei ole nyt spekuloida niillä nimillä, jotka HIFK:hon mahdollisesti urheilujohtajaksi tai päävalmentajaksi ovat tulossa nykyisten jälkeen. Oleellisinta on lopulta pohtia sitä, että saavatko uudet ihmiset mandaatin tehdä seurassa kaikki haluamansa muutokset, jota seura selvästi vaatii ja huutaa. Se ei ole ollut IFK:ssa talon tapa.

Jostain aina näissä puheissa esiintyy taustanarujen vetäjänä esimerkiksi Tom Nybondasin nimi. Aivan kuin hän ei olisi narujenvetäjänä koskaan poissa ollutkaan.

Ja kyllä HIFK:ssa olisi aika katsoa sitäkin silmiin, että kuka ja ketkä seuraavan urheilujohtajan valitsevat? Onko niillä perheen sisäisillä neuvoilla saatu aikaan koskaan sellaista pysyvää ja kestävää menestystä? Ei ole.

Tarkoitan sitä, että IFK:ssa ei ole nyt aika enää miettiä onko joku vaikkapa ”seuran näköinen” valinta. Seuran perinteitä saa ja pitää kunnioittaa, mutta urheilujohtajan ja päävalmentajan pestin rekrytointiprosessissa tai näyttöjen riittävyyden kohdalla ei ole sen aika. Liiga tarvitsee vahvaa HIFK:ta, ja HIFK sen toteutumiseksi uusia ja toimivia ajatuksia.

Sanon vielä sen, että jos urheilujohtaja esimerkiksi vaihtuu, pitää hänellä olla mahdollisuus valita ympärilleen juuri se tiimi, jonka hän haluaa, eikä sitä tiimiä, jonka jotkut muut ovat hänelle määränneet.

Eli saako uusi urheilujohtaja, jos Salmelainen todella on lähdössä, mandaatin päättää vaikka siitä, että hän saa tehdä jokaista porrasta myöten mieleisensä tuuletuksen? Ja tietysti voi kysyä, että onko Salmelainen itsekään sitä täysimääräisesti saanut tai onko hän sitä asemaa itselleen saanut otettua?

Sen tilanteen toteutuminen kun ei ole IFK:sta puhuttaessa mikään itsestäänselvyys, vaan pikemminkin kaukana siitä.