Janne, aivan pakko on heittää vielä kerran esille tämä vanha asia: Teit vanhassa Elmo-lehdessä tammikuussa 2019 kansijutun Otto Virtasesta otsikolla ”Wimbledon 2025”. Väitit jollain tasolla vakavissasi, että Virtanen voisi voittaa vuonna 2025  Wimbledonin. Mitä ihmettä?

Suhtaudun urheilupovaamiseen osittain viihteenä, koska sehän on täyttä parodiaa, että joku ihminen ennakkoon tietämällä tietäisi, mitä joskus tulee tapahtumaan. Ja tämä kohta viiden vuoden takainen artikkeli on kyllä tuottanut myös viihdettä elämääni.

Valmennan Smash-seurassa aikuisia kilpapelaajia yhdessä Suomen yhden parhaan tennisvalmentajan Pasi Kinnusen kanssa. Välillä ei jää viikkoakaan väliin, kun ”Kinnari” muistuttaa ennen kentälle menoa aamulla 7.20 valmentajien Boot Roomissamme, että oli se kuitenkin aika kova heitto, minkä teit Virtasesta…

Pasin heitot ovat vain osa sitä palautetta, mitä artikkelista on tullut. Onhan se rikkaus, että sanat puhuttavat melkein viiden vuoden jälkeenkin!

Kai se heittosi johonkin sentään perustui vai hatustako vedit?

Totta kai perustui, vaikka ”muutama” povaus pieleenkin meni noina vuosina. Virtanen oli tuolloin voittanut juuri junioreiden MM-tittelin Orange Bowlin Miamissa. Ja hän voitti sen vuoden alaikäisenä, kuten täytyykin voittaa, jos on ollakseen todella kova lupaus. Virtanen voitti vielä sitten poikien Wimbledonin nelinpelimestaruudenkin, eli hän oli huiman kova juniori.

Ja tietenkin pelin potentiaali näkyi jo juniorina. Tulivoima oli jo tuolloin ilmeistä, ja hän oli aivan samanlainen ruutitynnyri kuin tänä päivänäkin. Parhaimmillaan vastustajille kuin laavaa, toisinaan itselleen kuin satojen vuosien takainen jähmettynyt laavakivi.

Hän oli jo juniorina erilainen suomalainen lupaus, ei mitenkään samanlainen tasaisen hyvä kuin Jarkko Nieminen tai Emil Ruusuvuori.

Miksi Virtasen esityksissä on niin suurta heittelyä, eli tämän syksyn kisat ovat menneet jopa penkin alle, mutta Davis Cupissa hän on kuin Marko ”Mörko” Anttila Leijonissa parhaimmillaan?

Se liittyy osaltaan tähän ruutitynnyripotentiaaliin. Kun klikkaa, niin klikkaa kunnolla. Kun ei kulje tai ei nappaa, niin ei todellakaan kulje tai nappaa.

Esitysten välillä on myös suurempi kuilu kuin jollain enemmän tasamaan tallaajilla. Kun Virtanen ehtii hyvällä jalkatyöllä kämmenlyönnissä pallon taakse ja kääntää lyönnin pitkin linjaa, niin suunnilleen kukaan maailmassa ei vedä yhtä rajua kämmenpommia. Tai kovin moni ei syötä yhtä lujaa kuin Virtanen.

Sitten kun jalat eivät ihan olekaan mukana, hän on kuin lonkalta revolverilla ampuva lännensankari, joka vetää kämmenen suorilta polvilta takaseinään. Ja henkisesti hän voi silloin näyttää todella heikolta ja kuin kiukuttelevalta juniorilta.

Mutta se, että Davis Cupissa on kulkenut, kertoo siitä, mikä merkitys joukkuetekemisellä, taustatiimillä ja joukkueen valmistavilla jaksoilla voi olla. Arjessa tennis on enemmän yksinäistä puurtamista ja oman tiimin kanssa työstämistä. Davis Cupissa tehdään joukkueena, on joukkuekavereita, on maajoukkueen valmennustiimi. Ei yksinkertaisesti kehtaa esiintyä huonosti.

Miten se silti on mahdollista, että Virtanen ensin pelaa kisoissa tosi alavireisesti ja sitten yhtäkkiä juuri Davis Cupissa loistavasti?

Ensinnäkin pitää muistaa, että maailmanluokan tenniksessä 3–5 prosentin ero suoritustasossa tarkoittaa tuloksessa täysin voiton tai häviön eroa. Se ero on niin pieni, että ei sitä ihmissilmällä edes huomaa. Joissain tilanteissa tulos on hieman erilainen kuin joissain toisissa, ja toki hyvän huuman intensiteetin huomaa.

Mutta kysypä kadunmieheltä yksityiskohtia siitä, miksi Virtanen floppasi Talissa tai hurmaa Davis Cupissa, niin mitään järkevää vastausta kadunmies ei pysty antamaan.

Pidän tätä ennen muuta edelleen vahvan potentiaalin merkkinä Virtaselle. Kun hänet saadaan isolle näyttämölle, alkaa tapahtua. Jos ollaan kapakkakeikalla, ei tapahdu niinkään. Kunhan häntä vain saadaan yhä säännöllisemmin isoille areenoille, niin edelleen on kovan uranousunkin mahdollisuus.

Finaalivaiheen alkulohkossa Splitissä Virtanen laittoi pakettiin ATP-kisatason vastustajia. Kanadan Gabriel Diallo pelasi alkulohkovaiheessa erittäin vahvasti. Nyt Virtanen paketoi puolivälierässä hänet.

Australiaa vastaan perjantain välierässä vastassa on luultavasti joko Jordan Thompson tai Alexei Popyrin. Molemmat ovat perushyvää ATP-kisatasoa, Emil Ruusuvuoren tasoisia pelaajia – Popyrin jopa parempi. Kun Virtanen vain saa taas oikean hengen päälle, niin tällainen pelaaja on täysin voitettavissa.

Juuri nyt tietenkin Davis Cup on se oleellinen, ja henkilökohtaisia kisoja tulee taas myöhemmin. Mutta millaisena näet Virtasen uran jatkon tästä eteenpäin?

Sinne Wimbledoniin 2025 on aika sopivasti aikaa… Ensi vuonna 4. kierrokselle, vuotta myöhemmin pamahtaa… Ehkä, ehkä ei… Mutta ainakin tästä saa taas hyvää keskustelua.

Kyllä ensi vuoden alku on hänelle tärkeä. Ikää on nyt 22 vuotta. Tämän vuoden toisella puolikkaalla homma hieman sakkasi. Mutta jos hän tammikuusta heinäkuun Wimbledoniin vetää hyvän jakson ja nousee nykyisestä sijan 170 näkymästä maailman top 100:aan, niin sitten on taas kaikki auki.

Vaativa ja meritoitunut saksalaisvalmentaja Jan de Witt on nyt Virtasen valmentaja ja Jarkko Nieminen apuvalmentaja sen ohella, että valmentaa Virtasta maajoukkueen kapteenina.

Minusta nyt on ehkä hieman myös näkynyt, että kovan vaatimustason kurinalainen valmentajakaksikko on uuden valmennussuhteen alussa laittanut Virtasen lujille. Hän on saattanut väsähtääkin henkisesti hieman tässä myllyssä. Mutta se saattaa johtaa siihen, että ensi vuoden alussa Virtanen on tottunut uuteen vaatimustasoon, ja alkaa tapahtua.

Vaativat valmentajat ovat itse asiassa parasta, mitä tälle ruutitynnyrille nyt on voinut tapahtua. Luuloja on lähtenyt ja tietoa tullut.

Heti on myös näkynyt konkreettista kehityksen hakemista. Vaikka Virtanen on ollut yksi maailman kovavauhtisimmista syöttäjistä, niin hänen syöttönsähän on ollut epävarma. Ja se on johtunut osaltaan siitä, että hän avaa lantiotaan ja hartioitaan liian aikaisin kääntämällä varpaat aikaisin kentälle päin kuin harrastepelaaja.

Nyt de Wittin ilmestyttyä kuvioihin tämä on loppunut, ja Virtanen kerää syötössä voimaa ja hakee parempaa kontrollia kuin ammattilaisen täytyykin, eli varpaat oikeaan sivukatsomoon kauan osoittaen. Tämä on tennistä oikeasti ymmärtäville ihmisille yksi sellainen pieni yksityiskohta, mikä kertoo, että töitä on alettu tehdä ja marginaaleja kääntää.

Nähdään Wimbledonissa reilun 1,5 vuoden päästä! Palkintojenjaossa tai kaljajonossa… Ehkä sitä ennen nähdään palkintojenjaossa jo Malagassa.