Janne, Suomi voitti Argentiinan tenniksen Davis Cupissa Espoossa otteluin 3–1 ja eteni 16 parhaan maan syksyn lopputurnaukseen. Kuinka iso asia tämä on, että Suomi pääsi ensimmäistä kertaa käytännössä miesten tenniksen joukkue-MM-kisan lopputurnaukseen tai aiempaan maailmanlohkoon?

Suomi on ollut Davis Cupissa mukana 95 vuoden ajan, ja tämä tapahtui nyt ensimmäistä kertaa, niin kyllä siihen paljon historiaa mahtuu ja myös aikoja alasarjojen Afrikan vierasotteluissa. Yhden otteluvoiton päässä oltiin jo 1990, kun Veli Paloheimo, Olli Rahnasto ja Aki Rahunen olivat parhaimmillaan. Jarkko Niemisen uran aikana päästiin pari kertaa otteluvoiton päähän, ensimmäisen kerran jo aikana, jolloin Ville Liukon ja Tuomas Ketolan sukupolvi johti Suomi-tennistä. Viime vuonna Belgiaa johdettiin kotikentällä otteluvoitoin 2–1, mutta ei päästy lopputurnaukseen.

Tämä on jo pelkästään lajin omassa historiakuvastossa Suomessa iso asia. Neljä viimeisintä pelaajapolvea ovat olleet huulilla päästä 16 parhaan joukkoon, nyt Emil Ruusuvuoren johtama sukupolvi pääsi.

Davis Cupin formaatti on armoton, kun häviö lähtee aina johtamaan alaspäin, ja voitto vie aina ylöspäin. Yksi avainpelaajan loukkaantuminen väärässä paikassa, tai vaikkapa tämä Argentiina-ottelu arvottuna vieraspeliksi massakentällä, ja kehityssuunta voisikin olla aivan toinen. Kaikki on pienestä kiinni, mutta Suomi on viime vuosina ollut niin hyvällä tiellä, että oli erittäin johdonmukaista, että syksyn MM-turnaukseen nyt selviydyttiin, kun oltiin viidettä kertaa yhden voiton päässä.

 Suomella on lähihistoriassakin ollut hyviä pelaajia – Jarkko Nieminen merkittävänä pelaajana 15 vuoden ajan ja Henri Kontinen menneinä vuosina yhtenä maailman parhaista nelinpelaajista. Kumpikaan ei enää pelaa, vaan ovat joukkueen kapteeni eli päävalmentaja ja apuvalmentaja. Miksi juuri nykyinen joukkue selviytyi lopputurnaukseen?

Tähän oikeastaan tiivistyy se, että Suomen tenniksessä on tapahtunut laajalla rintamalla paljon hyvää. Tosi laajassa katsannossa ensinnäkin se, että laji on joka sektorilla nousussa lähtien seuratyöstä ja ruohonjuuritason pelaamisesta. Helsingin seudulta ei arki-iltaisin löydä vapaata tenniskenttää, jopa päivällä voi olla vaikeaa.

Tennisliitto otti menneinä vuosina selvästi askeleen eteenpäin ja ehkä pienen riskin siinä, että lähdettiin muiden lajien tavoin viemään maaotteluita ulos hikisistä tennishalleista ja kunnon areenalle Espooseen. Samaa ilmiötä on nähty musiikissakin, kun yhä useammat kotimaiset artistit ovat uskaltaneet järjestää stadionkeikkoja.

Nyt tennismaaottelu täytti Espoon Metro Areenan lähes siinä missä Susijengi. Tennisliittoa voi onnitella siitä, että askel on uskallettu ottaa ja on nostettu tapahtumat uudelle tasolle. Kulutustottumukset muuttuvat myös tarjonnan mukaan, aina ei tarvitse ensin odottaa kysyntää. Sitä voi myös luoda. On varmaa, että MM-turnauksessa pelaaminen kasvattaa tulevaisuudessakin maaotteluiden yleisön kysyntää.

 Entä jos mietit ihan pelaajatasolla, niin miksi juuri nämä pelaajat veivät Suomen lopputurnaukseen?

Nyt Suomella on riittävän laaja joukkue, ja mikä parasta, edelleen kehittyvä ryhmä. Emil Ruusuvuori on maailmanluokan kaksinpelaaja ja voisi lopputurnauksessakin lyödä muiden maiden ykköspelaajia.

Harri Heliövaara on nimenomaan kehittymällä kehittynyt parissa vuodessa yhdeksi maailman parhaista nelinpelaajista. Hän voitti Espoossa 10:nnen maaottelunelinpelinsä putkeen, sitä ei muuten moni tee urallaan – koko maailmassa.

Otto Virtanen on jo nyt haastajakiertueella kova pelaaja ja on aivan huulilla noustakseen mukaan ATP-kisoihin. Häneltä pienikin kehitys syksyksi, ja Suomella on myös lopputurnauksen mitat täyttävä kakkospelaaja.

Patrik Niklas-Salminen on siirtynyt puhtaasti nelinpeliin ja lähestyy siinä maailman top 100:aa. Hän on Heliövaaran tavoin kehittymässä nelinpelaajana – siis kuten Heliövaara pari vuotta sitten. Niklas-Salmisen peli lähtien verkkopelistä on nyt jo enemmän nelinpelaajan peliä kuin vuosi sitten.  Auttaa Suomea merkittävästi myös alkulohkomuotoisessa lopputurnauksessa, jos Ruusuvuoren ei tarvitse urakoida nelinpelejä. Olkoonkin, että siellä nelinpeli pelataan yksipäiväisen ottelun viimeisenä otteluna, eikä se syö voimia saman päivän kaksinpelistä.

Kuitenkin kun Virtanen ja Niklas-Salminen kehittyvät seuraavien 7 kuukauden aikana edelleen, niin Suomi on lopputurnauksessa paljon parempi joukkue kuin tällä hetkellä. Voivathan Ruusuvuori ja Heliövaarakin edelleen kehittyä ja saavuttaa uusia juttuja tämän vuoden aikana ja olla askeleen kovempia pelaajia syksyllä.

Anna joku esimerkki, mihin parantunut pelaajamateriaali vaikuttaa, jos kerran aiemminkin oli Nieminen ja Kontinen?

Otetaan niinkin pieni asia kuin kakkospelaaja avauspäivänä kuluttamassa vastustajan ykköspelaajaa. Otto Virtasen tulivoima riitti siihen, että hän haastoi maailman top 30 -pelaajan Francisco Cerundolon tosissaan otteluvoitosta. Vaikka voitto jäi 4 yksittäisen pisteen päähän, niin Virtanen pakotti Cerundolon äärirajoille, ja kovan ottelun tuoksinassa argentiinalainen ilmeisesti loukkaantui, eikä pystynyt pelaamaan sunnuntaina Ruusuvuorta vastaan.

Edelleen Facundo Bagnis oli kova ja ATP-kisatason vastus Ruusuvuorelle, mutta kakkospelaaja oli kuluttanut vastustajan ykkösen pelistä pois. Tämä on tenniksen joukkuekisan luonteeseen kuuluva asia, ei mitään huonoa tuuria tai vastaavaa.

 Emil Ruusuvuori voitti kolme ottelua maaottelussa. Miten Ruusuvuori esiintyi?

Hän on nykyisin rautainen ammattilainen. Ehkä parhaiten hänen tasoaan kuvaa se, että lähes kolmetuntisen nelinpelin päälle sunnuntaina Facundo Bagnisia vastaan alla ollut rasitus ei näkynyt mitenkään. Ruusuvuori pystyi pelaamaan täysin omaa peliään; hän liikkui takakentällä hyvin matalalla painopisteellä vaivihkaa eteenpäin nopeuttaakseen peliä ja ratkoakseen peruslyönneillä. Tätä juuri pelkäsin ennakkoon, että viekö nelinpelin rasitus jotain pois hänen parhaasta osaamisestaan. Ei vienyt.

Molemmissa kaksinpeleissään Ruusuvuori syötti letkeästi ja tarkasti ja pystyi pelaamaan takakentältä sekä peliä nopeuttaen että yläkierrelyöntien tempoa ja kaarta vaihdellen. Sunnuntaina Bagnisia vastaan tuli myös hyviä stoppareita sekaan. Kahden käden rysty oli Bagnisia vastaan tutun rautaisessa iskussa; krossipallot vasenkätisen kämmentä vastaan eivät tuottaneet minkäänlaista tuskaa.

Nelinpelissä näkyi se, että Ruusuvuori on kaksinpelaaja; argentiinalaiset pommittivat Ruusuvuorta ja halusivat välttää Heliövaaraa silloin, kun molemmat suomalaiset olivat verkolla. Reaktiovolley-tilanteet lähietäisyydellä eivät kuulu sinänsä tyypillisen kaksinpelaajan Ruusuvuoren repertuaarin. Hän oli helisemässä, mutta kesti paineen ja hoisi osuutensa nelinpelissä muilla osa-alueilla hienosti.

Heliövaara nelinpelihuippuna luki peliä verkolla ja tappoi taitavilla lyhyen taakseviennin volleylla niin kuin alan huippumiehen täytyykin.

Mikä on Jarkko Niemisen kapteenin eli päävalmentajan työn osuus tämän joukkueen menestyksessä?

Ihan tolkuttoman iso merkitys Niemisellä on! Ensinnäkin se, että hän on lähtenyt oman uransa jälkeen jatkamaan työtä Suomi-tenniksen eteen, on ison hatunnoston paikka. Mitään pakkoa siihen ei ollut, eli hän on hyvin pyyteetön Suomen tennistä kohtaan ja asia itsessään merkitsee.

Totta kai sillä on valtava merkitys, että hän on pelaajana edelleen ollut kovempi kuin kukaan joukkueen nykyjäsenistä. Se näkyy Niemisen rauhallisuudessa otteluiden aikana ja yksittäisissä teoissa. Hän kuvasi Argentiina-voiton jälkeen hyvin sitä, että kun Ruusuvuori sai tiedon vastustajan vaihtumisesta ratkaisuotteluun sen jälkeen kun oli käynyt suihkussa nelinpelin jälkeen, miten hän kapteenina ei lähtenyt kuormittamaan Ruusuvuorta infolla.

Nieminen sanoi, että hän ei antanut Ruusuvuorelle juuri mitään tietoa vastustajasta, vaan jakoi tietopankkiaan pikkuhiljaa ottelun edetessä. Kaiken nähneenä entisenä huippupelaajana Nieminen ymmärsi, että tuossa tilanteessa on tärkeintä, että pelaaja palautuu ja saa ladattua itseään uuteen otteluun. Infoähky ei olisi auttanut palautumista.

Niemisen ison kuvan johtaminen ja otteluvalmennus ovat molemmat huippua, ja hänen mittava kokemuksensa satoi nyt Suomen laariin siinä, että päästiin lopputurnaukseen hänen oman uransa jälkeen.

Mitä mahdollisuuksia Suomella on lopputurnauksessa?

Pitää totta kai muistaa, että MM-turnauksessa on mukana sitten lähes koko maailman parhaimmisto ja joukkueita, joilla kakkospelaajakin saattaa olla Ruusuvuorta kovempi. Kova savotta siitä tulee, mutta kaikki on plussaa siellä tietenkin.

Hyvällä arpaonnella neljän joukkueen lohkossa voi päästä taistelemaan puolivälieräpaikasta, mutta realismia on, että Suomi on lähtötilanteessa turnauksen heikoimpia joukkueita.

Hyvä esiintyminen turnauksessa ja sen kovien pelien kautta joukkueen ja pelaajien edelleen kehittyminen ovat ehkä se oleellisin seikka sitten syksyn turnauksessa.