Suomen kaikkien aikojen parhaasta palloilulajien urheilijasta ei ole kahta sanaa – Tässä TOP10-lista
Tiistaiseura kokoontui ylimääräiseen istuntoon Teemu Pukin Huuhkajista vetäytymisilmoituksensa jälkimainingeissa ja valitsi kaikkien aikojen kymmenen parasta suomalaista palloilulajien urheilijaa. Kiitos vihjeestä!
Suomen kaikkien aikojen parhaat palloilulajien urheilijat
1. Jari Litmanen
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija on myös Suomen kaikkien aikojen palloilija. Litmasen tähtihetket ajoittuivat 1990-luvun puolivälin Ajaxiin. Joukkue voitti vuonna 1995 Mestarien liigan ja pelasi myös vuotta myöhemmin loppuottelussa. Joukkue oli täynnä toinen toistaan loistavampia tähtipelaajia Frank Rijkaardista, Marc Overmarsista, Clarence Seedorfista, Danny Blindista, Patrick Kluivertista ja de Boerin veljeksistä alkaen, mutta joukkueen suurin tähti oli rimppakinttuinen taikuri Lahdesta.
Litmanen oli 1990-luvun puolivälissä yksi maailman parhaista pelaajista ja jos hän olisi pelannut säällisemmässä maajoukkueessa, Litmanen olisi todennäköisesti valittu vuonna 1995 Kultaisen pallon voittajaksi. Nyt Litmanen ”joutui tyytymään” vain kolmanteen sijaan maailman parhaiden jalkapalloilijoiden äänestyksessä.
2. Teemu Selänne
Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilija löi kaikki NHL-asiantuntijat ällikällä iskemällä hurjalla tulokaskaudellaan 1992-93 Winnipeg Jetsissa 76 maalia ja 132 tehopistettä. Molemmat olivat tulokkaiden NHL-ennätyksiä. Selänne teki upealle NHL-urallaan kaikkiaan 1457 tehopistettä, joka on edelleen suomalaispelaajien kaikkien aikojen ennätys.
Maailmanmestaruutta Selänne ei monen muun aikansa Leijonan tapaan koskaan voittanut, mutta hän sai kaudella 2006-07 viimeinkin ansaitsemansa NHL-kruunun, kun Anaheim Ducks voitti Stanley Cupin.
3. Jari Kurri
Jari Kurrista kasvoi Wayne Gretzkyn maagisena aisaparina 1980-luvulla yksi maailman parhaista jääkiekkoilijoista. NHL:ssä hänen arvonsa kyllä ymmärrettiin, mutta kaikkia Suomessa Kurrin loisto ei valaissut. Siitä järkyttävimpänä esimerkkinä oli tappio Vuoden urheilija –äänestyksessä vuonna 1990 naisten keihäänheiton Euroopan mestarille Päivi Alafrantille äänin 453–524. Se oli kylmä tunnustus viidennen Stanley Cupin samana vuonna voittaneelle Kurrille ja vastaansanomaton todiste, että suomalainen urheilutoimittajakunta eli vielä sitä aikaa, kun jalkapallonimistä peliä pidettiin Suomen Urheilulehdessä iloisena ja leikinomaisena hyppelynä ja jääkiekko vaatii ennen kaikkea suuria keuhkoja.
4. Sami Hyypiä
Sami Hyypiän siirto hollantilaisesta Willem II:sta Liverpooliin kuitattiin vuonna 1999 pienillä kirjaimilla, mutta siitä siirrosta alkoi yksi kaikkien aikojen suomalaisista jalkapallotarinoista. Hyypistä kasvoi Liverpoolin puolustuksen tuki ja turva, joka kantoi parhaimmillaan jopa maineikkaan jättiseuran kapteenin nauhaa hihassaan.
Hyypiä pelasi Liverpoolissa kaikki kapinat mukaan lukien 464 ottelua ja voitti Liverpoolissa Mestarien liigan sekä kahdesti FA Cupin ja Liigacupin ja kerran UEFA Cupin.
5. Lauri Markkanen
Lauri Markkanen on uuden aikakauden suuria suomalaisia palloilusankareita. Markkanen on noussut NBA:n tähtiloisteeseen ja odottaa vain sitä hetkeä, kun pääsee oikeasti sellaiseen seuraan, jossa Jyväskylän toisella suurella pojalla on mahdollisuus taistella NBA:n suurimmista ja kauneimmista pokaaleista.
Markkanen on ehtinyt säväyttää tälläkin kaudella ylittämällä kuudentena eurooppalaisena pelaajana NBA:ssa ja ensimmäisenä Utah Jazzin pelaajana sitten Karl Malonen legendaaristen päivien yli 50 pisteen rajan yhdessä ottelussa. Markkasen ennätys – 51 pistettä – syntyi viime kuussa kotiottelussa Phoenix Sunsia vastaan.
6. Aleksander Barkov
Aleksander Barkovin kohdalla surtiin pitkään sitä, että hän joutuu kyntämään Florida Panthersin kaltaisessa seurassa. Pelättiin jopa, että Barkov hukkaisi Floridassa koko uransa. Kaukana ovat ne päivät. Bill Ziton tultua seuraan, Panthers aloitti huiman nousun, joka on huipentunut kahteen peräkkäiseen Stanley Cupin mestaruuteen 2024 ja 2025. Ja kukapa muukaan olisi joukkueen kapteeni ja tärkein pelaaja kuin uraansa hukkaamassa ollut poika Tampereelta.
7. Lukas Hradecky
Lukas Hradeckya pidettiin hyvänä kansainvälisen tason maalivahtina, mutta varsinaiseen lentoon hänen uransa lähti vasta kypsemmällä iällä. Ensin hänet valittiin Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2017-18 Hradeckyn pelatessa Eintracht Frankfurissa. Seuraava ikoninen saavutus oli Suomen torjuminen ensimmäistä kertaa historian aikana jalkapallon arvoturnaukseen, kesän 2021 EM-kisoihin.
Viimeisin suuri kruunu tuli kaudella 2023-24, kun Hradecky johti kapteenina Bayer Leverkusenin historialliseen Bundesliigan mestaruuteen. Mestaruudesta teki ainutlaatuisen se, ettei Leverkusen hävinnyt ensimmäisenä joukkueena Bundesliigan historiassa yhtään ottelua kauden aikana.
8. Saku Koivu
Jotkut pelaajat ovat suurempia kuin heidän voittamansa pokaalit. Saku Koivu on sellainen pelaaja. Pieni suuri turkulainen oli ensin keskeisessä roolissa keväällä 1995, kun Suomi voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden. Sen jälkeen Koivu pelasi 18 kautta NHL:ssä, ensin 13 kautta Montreal Canadiensissa ja viimeiset viisi kautta Anaheim Ducksissa. Siinä sivussa kapteenien kapteeni selätti vielä non-Hodgikinin lymfoomaan ja palasi NHL-jäille 12 kaudeksi.
9. Esa Tikkanen
Esa Tikkanen oli Edmonton Oilersin 1980-luvun toinen ikoninen suomalaispelaaja ja kolmas viipale Tikkasen, Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin muodostamassa kuuluisassa ”Finnish Sandwichissa”. Tikkanen voitti Edmontonissa Stanley Cupin neljästi. Viidennen sormuksensa Tikkanen pokkasi New York Rangersissa kaudella 1993-94. Tikkanen pelasi urallaan 877 NHL-ottelua, joissa hän teki 630 tehopistettä.
10. Riikka Sallinen
Suomen kaikkien aikojen naispalloilija. Riikka Sallinen tunnetaan parhaiten huikeasta jääkiekkourastaan, jonka saavutukset kulminoituivat siihen, että hänet valittiin kaikkien aikojen kolmantena suomalaisena jääkiekkoilijana ja ensimmäisenä eurooppalaisena naispelaajana jääkiekon Hall of Fameen.
Jääkiekon lisäksi Sallinen oli yksi kaikkien aikojen naispesäpalloilijoista. Hänet valittiin kolmesti Vuoden pesäpalloilijaksi, minkä lisäksi hän voitti kahdesti naisten pääsarjan lyöjäkuninkuuden, kahdesti etenijätilaston ja kahdesti myös kärkilyöntitilaston.
Sallinen oli myös jääpallossa eliittitason pelaaja.





