Chelsea vahvisti viimeinkin uutisen, joka on kypsynyt kulisseissa jo pidemmän aikaa: Chelsean suurin omistaja, amerikkalainen pääomasijoitusyhtiö Clearlake Capital on ostanut Todd Boehlyn ja Mark Walterin osakkeet.

Boehly ja Walter omistivat molemmat 12,8 prosentin siivun Chelseasta, kun Clearlake Capital omisti ennen näitä kauppoja Chelseasta 61,5 prosenttia.

Nyt Clearlake Capitalin omistus nousee – tarkkoina lukuina – 87,17 prosenttiin. Loput 12,83 prosenttia osakkeista omistaa sveitsiläinen liikemies Hansjörg Wyss. Hän oli mukana jo alkuperäisessä ostajaryhmittymässä, joka osti Chelsean lännen pakotelistalle joutuneelta Roman Abramovitšilta keväällä 2022.

Uutinen voi näyttää ensisilmäykseltä yhdeltä talousuutiselta muiden joukossa. Sitä se toki onkin, mutta Chelsea ei ole tavallinen yritys, vaan yksi maailman suurimmista jalkapalloseuroista. Siksi myös sen toimintaympäristö on erilainen kuin suurimmalla osalla maailman liikeyrityksiä.

Se ei tarkoita, etteikö Chelseakin voi ja pidä johtaa, kuten muitakin liikeyrityksiä, joilla on vajaan 600 miljoonan euron liikevaihto. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, mitkä ovat ne muuttujat ja tekijät, jotka ovat ratkaisevia jalkapalloseuran liiketoiminnan ja Chelsean kannalta.

Tässä on edelleen Chelsean uhka, mutta myös sen mahdollisuus.

***

Vaikka Boehly oli jo alun perin pienosakas Clearlake Capitaliin verrattuna, hänestä tuli Abramovitšin jälkeisen ajan Chelsean kasvot.

Boehly käytti myös seuran puheenjohtajana suurinta operatiivista valtaa, vaikka teknisesti suurin valta oli Clearlake Capitalilla ja sen perustajalla, intialaisamerikkalaisella liikemiehellä Behdad Eghbalilla.

Boehly rakasti tv-kameroita ja julkisuutta – ja sitä, että sai leikkiä suurta jalkapallojohtajaa. Vaikka Eghbalia ei voi vapauttaa vastuusta, Chelsean viime vuosien kaaoksen suurin arkkitehti oli Boehly.

Boehlyn surrealistisesta ajatusmaailmasta kertoo se, että hän nimitti itsensä kesällä 2022 jopa väliaikaiseksi urheilujohtajaksi. Jos Chelsea olisi ollut sairaala ja Boehly olisi nimittänyt itsensä johtavaksi kirurgiksi, hän olisi lähtenyt laskemaan tiilenpäitä. Jalkapalloseuraa voi johtaa kuitenkin kuka tahansa ja miten tahansa.

Chelsean hulluus on näkynyt kaikista selvimmin siirtomarkkinoilla. Chelsea on ostanut reilun neljän vuoden aikana yli 50 pelaajaa ja käyttänyt rahaa heidän hankkimiseen noin 2,1 miljardia euroa.

Vaikka mukaan mahtuu loistaviakin hankintoja, suurin osa ostoista on ollut sutta ja sekundaa.

***

Kaaos on näkynyt ymmärrettävästi myös kentällä. Vaikka Chelsea voitti vuosi sitten seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja Konferenssiliigan, viimeisiä vuosia on leimannut raskaat epäonnistumiset. Chelsea on jäänyt neljän viimeisen kauden aikana kolmesti rannalle Mestarien liigasta.

Viime kausi oli malliesimerkki Chelsean viime vuosien hulluudesta.

Joukkuetta ehti luotsata kauden aikana kolme eri päävalmentajaa – Enzo Maresca, Liam Rosenior ja väliaikainen päävalmentaja Calum McFarlane. Toukokuussa nimitetty Xabi Alonso oli vuoden sisällä jo neljäs mies Chelsean puikoissa.

Viime kausi oli järkyttävä pettymys myös tuloksellisesti. Seurajoukkueiden uunituore maailmanmestari eksyi kotimaisilla nurmilla kadotukseen ja oli kauden päätteeksi Valioliigassa vasta kymmenes. FA Cupissa se eteni finaaliin, Liigacupissa välieriin ja Mestarien liigassa pudotuspelien avauskierrokselle.

***

Monessa muussa seurassa syyllisiä kaaokseen olisi etsitty syvemmältä kuin managereista tai joukkueesta. Chelseassa niin ei tehty. Boehlya ei kaatanut The Bridgella kaaos ja heikot tulokset, vaan paljon maallisempi asia – erilaiset näkemykset Eghbalin kanssa.

Eghbalilla ja Clearlake Capitalin toisella perustajalla José E. Felicianolla ei ole samanlaista intohimoa ja tarvetta puuttua pelillisiin asioihin ja joukkueen rakentamiseen kuin Boehlylla.

Tästä saatiin hyvä esimerkki kesällä, kun Alonso sai hankkia 35-vuotiaan Danny Welbeckin ja 36-vuotiaan Jordan Hendersonin.

Jos Boehly olisi päättänyt asioista, kahta yli-ikäistä veteraanipelaajaa ei olisi koskaan hankittu. Boehly oli kuitenkin jo lähdössä ja etsi kesällä osakkeilleen vain ostajaa.

***

Muissakin siirroissa ja myynneissä näkyi selvästi Alonson kädenjälki ja niiden takana ollut Eghbalin uuden linjan mukainen vallansiirto kabineteista kentälle.

Alonso halusi ja sai hankkia sellaisia pelaajia, jotka sopivat hänen jalkapalloonsa – ja hän antoi luvan luopua sellaisista pelaajista Enzo Fernándezia, Marc Cucurellaa, Liam Delapia ja Andrey Santosia myöten, joita hän ei halunnut joukkueeseensa.

Uudesta ajasta kertoi myös se, että Chelsea siivosi kesällä Boehlyn ajan kaaosta myymällä tai lainaamalla 39 pelaajaa.

Juuri näissä kesän ratkaisuissa ja niiden takana olevissa signaaleissa on Chelsean mahdollisuus.

Jos Boehlyn lähtö johtaa siihen, että jalkapalloilullisissa asioissa valta siirtyy johtokunnan leikkikalugangstereilta todellisille pelin ja jalkapallon ammattilaisille, Chelseasta voi tulla taas pelottava voima englantilaisen jalkapallon korkeimmalle huipulle.

Nyt se on ollut viimeiset vuodet lähinnä vitsi, jolle muut ovat nauraneet ja Chelsean kannattajat itkeneet.

***

Chelsean mahdollisuus ja uhka on edelleen siinä, että sen omistaa pääomasijoitusyhtiö.

Pääomasijoitusyhtiöiden perimmäinen tehtävä ei ole omistaa, vaan nostaa sijoituksensa arvoa ja saada sitä kautta sijoitukselleen tuottoa. Olisi yllätys, että Clearlake Capital toimisi toisin Chelsean kohdalla.

Siksi Chelsean tulevia vuosia ohjaa se, miten sen arvoa nostetaan mahdollisimman paljon ja kuinka Clearlake Capital saa sijoituksilleen mahdollisimman suuren tuoton.

Tehtävä ei ole helppo, sillä Clearlake Capitalin on laskettu investoineen Chelseaan rahaa Boehlyn ja Walterin osakekaupat mukaan lukien lähes 6,4 miljardia euroa.

Boehlyn ja Walterin osakkeet Clearlake Capital osti arviolta noin viiden miljardin euron valuaatiolla, mutta esimerkiksi Forbes arvioi Chelsean arvoksi toukokuussa ”vain” 3,6 miljardia euroa.

Työmaata siis riittää, mutta Clearlake Capital uskoo, että se voi räjäyttää Chelsean arvon pilviin hyödyntämällä osaamisensa kautta Pohjois-Amerikan ja Aasian markkinoilla olevan kaupallisen potentiaalin – sekä purkamalla nykyisen stadionin ja rakentamalla sen paikalle uuden huippumodernin jättistadionin.

Yksi keskeinen erimielisyys Eghbalin ja Boehlyn välillä koski juuri uutta stadionia. Eghbali piti The Bridgea Chelsean henkisenä kotina, kun Boehly olisi halunnut rakentaa uuden stadionin parin kilometrin päähän Earl’s Courtiin.

***

Manchester Unitedin kannattajat ovat sylkeneet viimeiset 20 vuotta Glazereiden ja amerikkalaisen rahan päälle, mutta Chelseassa rahaan on toisenlainen suhde.

Chelsea oli 2000-luvulle tultaessa kuin degeneroituneen aatelissuvun perijä, joka ajeli Länsi-Lontoon katuja 20 vuotta vanhalla avo-Bentleylla ilman päämäärää. Kaikki muuttui, kun mies Volgan varrelta osti Chelsean kesällä 2003 ja alkoi pumpata ehtymättömiä varojaan Chelseaan.

Chelsean kannattajat toivovat ja osa voi jopa uskoa, että Chelseassa tapahtuisi nyt samanlainen ihme.

Samanlaista ihmettä ei tapahdu, sillä korppikotkakapitalismissa yksikään punta ei putoa lattialle vahingossa. Ilman menestystä kentällä – tarkoittipa se tarkkaan ottaen mitä tahansa – Chelsean arvoa on kuitenkin vaikea nostaa sellaisiin lukemiin, että Clearlake Capital saisi sijoituksensa säällisessä ajassa korkojen kanssa takaisin.

Menestys ei tarkoita vain arvoa nostavaa hehkua ja hohdetta, vaan konkreettisesti myös rahaa.

Esimerkiksi Arsenal ansaitsi viime kauden liigamestaruudesta ja Mestarien liigassa finaaliin selviytymisestä pelkästään Valioliigan ja UEFA:n palkintorahoja ja menestykseen sidottuja tv-tuloja lähes 380 miljoonaa euroa.

Se on kohtalaisen paljon seurassa, jonka edellisen kauden koko liikevaihto oli noin 820 miljoonaa euroa.

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta Chelsean suunnitelma on todennäköisesti tämä:

Nostetaan Chelsea takaisin yhdeksi Valioliigan ja Euroopan kärkiseuroista, hyödynnetään menestys ja siihen liittyvät suorat tulot ja kaupallinen potentiaali maksimaalisella tavalla ja tehdään uudesta Bridgesta Valioliigan mahtavin rahantekokone.

Vuodessa tätä kaikkea ei tehdä, ei viidessäkään – mutta joskus korppikotkakapitalistien on pakko venyttää laskukaavojaan.