Leijonat jättävän Jukka Jalosen seuraajaksi on yksi nimi ylitse muiden

Jukka Jalonen ei jatka Leijonien päävalmentajana ensi kauden jälkeen.

JääkiekkoLeijonat

Leijonat jättävän Jukka Jalosen seuraajaksi on yksi nimi ylitse muiden

Jukka Jalosen ilmoitus Leijonista vetäytymisestä vuoden päästä käynnistää seuraajapelin, jossa Samuel Savolaisen mukaan on yksi nimi ylitse muiden.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 26.6.2023

Iltalehti uutisoi Jukka Jalosen ilmoittaneen Jääkiekkoliitolle, ettei ole käytettävissä Leijonien päävalmentajaksi nykyisen sopimuksensa umpeuduttua vuoden päästä. Samuel, ei tainnut tulla täysin puskista Jalosen ilmoitus?

Ei tullut, savua on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa nimenomaan Jalosen omien puheiden perusteella. Mutta kuten Iltalehti uutisoi, nyt se on sitten varmaa ja Jääkiekkoliitto voi painaa tosissaan kaasua Jalosen seuraajavalinnan kanssa.

Ennen kuin mennään Jalosen seuraajan valintaan. Mitä uskot Jalosen tekevän seuraavaksi?

Eniten otsikoita on ymmärrettävästi nostattanut Jalosen mahdollinen NHL-pesti – joko päävalmentajaksi tai apuvalmentajaksi. Alan kuitenkin olla skeptinen sen suhteen, onko sitä korttia oikeasti olemassa. Jos NHL-portit olisivat Jaloselle avautuneet, niiden olisi pitänyt jo avautua. Näytöistä se ei ole ollut kiinni.

On myös hyvä kysymys, onko Jalonen 60-vuotiaana ja ilman minkäänlaista NHL-kokemusta jo liian vanha keltanokkavalmentajaksi. Minusta iän ei pitäisi olla mikään ongelma, mutta juuri NHL:stä päin katsottuna se voi olla sitä. Jotenkin itselleni on tullut se tunne, että NHL-juna on jo mennyt Jaloselta, koska uskoisin sen tapahtuneen jo jos se olisi tapahtuakseen, mutta en tietenkään lyö ovea kokonaan kiinni.

Pidän kuitenkin paljon todennäköisempänä, että jos Jalonen ottaa vielä jonkun seurajoukkueen vedettäväkseen, se seura olisi joku iso keskieurooppalainen, lähinnä ehkä sveitsiläinen seura. On vaikea nähdä, että Jalonen hyppäisi enää jonkun Liiga-joukkueen päävalmentajaksi.

Kolmas vaihtoehto on sitten keskittyä Jääkiekkoliiton huippu-urheilijohtajan tehtäviin, johon nyt uutta miestä haetaan. Jalosen tähänastiset näytöt huippu-urheilujohtajana ovat kauniisti sanottuna olleet huonot, mutta tilanne olisi varmasti erilainen, jos hän keskittyisi tehtävään kokopäiväisesti ilman, että hän luotsaisi samanaikaisesti Leijonia tai mitään muutakaan joukkuetta.

Pidän Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajan tehtävää niin tärkeänä suomalaisessa jääkiekossa, että toivottavasti liitto ja Jalonen suhtautuvat siihen siten, että homma otetaan ja siihen sitoudutaan tosissaan vuosiksi eteenpäin eikä virka ole mikään odotushuone jotain seurajoukkuepestiä varten.

No sitten se iso kysymys: Kenestä Jalosen seuraaja?

Minun papereissani valinnan pitäisi kohdistua ilman muuta Tapparan kultasormeen Jussi Tapolaan. Hänen näyttönsä tehtävään ovat heittämällä riittävät ja Tapola on todistanut, että hän jääkiekkonsa on voittavaa jääkiekkoa niin Liigassa kuin Euroopassakin, kuten CHL:n voitto päättyneellä kaudella ja kakkossijan toissa kaudella osoittivat. Niiden voittojen arvoa nosti vielä erityisesti se, että CHL:ssä vastassa oli paljon suuremmilla budjeteilla toimivia seuroja kuin Tappara ja silti Tapola vei joukkonsa talvella CHL:n mestariksi.

Ainoa kysymysmerkki on se, onko Tapola saatavissa irti SC Bernin kanssa tekemästään kaksivuotisesta sopimuksesta. En usko millään, että Bern antaisi Tapolan valmentaa Leijonia samanaikaisesti Bernin kanssa.

Toinen ilmeinen nimi on Kari Jalonen. Myös hänen näyttönsä ovat kiistattomat, vaikka hän saisikin Tshekin maajoukkueen päävalmentajan paikalta potkut. Ehkä Kari Jalosen kuumin hehku on hieman jäähtynyt, mutta uskon, että hän on ilman muuta Jääkiekkoliiton listoilla.

Jalosen valinta sattuisi myös ajallisesti hyvin sen suhteen, että hänen sopimuksensa Tshekin maajoukkueen kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, ellei hän saa jo sitä ennen potkuja.

Sen jälkeen hatussa onkin tyhjempää. Liigassa on toki Tommi Niemelän johdolla muutama kuuma valmentaja, mutten näe, että siellä olisi ketään, jonka näytöt vielä riittäisivät Leijonien pestiin. Antti Pennanenkin voisi olla potentiaalinen nimi, mutta viime kausi ei nostanut osaketta ja Leijonien uuden valmentajan täytyy aina olla kuumista kuumin nimi.

Tehtävä on muutenkin vaativa ja nyt tuota vaativuutta lisää se, ettei Jukka Jalosen saappaiden täyttäminen viime vuosien huikean menestyksen jälkeen ole helppo kenellekään. Siksi kääntäisin katseet Tapolan tai Kari Jalosen kaltaisiin kokeneisiin ja vahvojen näyttöjen valmentajiin.