Tahko jäädytti Mansen kuuluisat kotiuttajat ja välieräsarja lyö nyt uudenlaista tulta
Tahko tasoitti välieräsarjan Mansea vastaan 1-1:een. Pekka Arffman kiittää Tahkon ulkopeliä ja sisäpelin koko kauden peluuttamisstrategiaa.
@JukkaRonka
Hyvinkää tasoitti välieräsarjan Mansea vastaan viemällä ottelusarjan toisen ottelun Pihkalassa nimiinsä 2-0 (4-3, 6-5). Pekka, mihin Hyvinkään voitto perustui?
Se perustui siihen, että Hyvinkää palasi heikon ensimmäisen Manse-ottelun jälkeen omalle tasolleen ja pelasi samalla tasolla kuin se pelasi Kouvolaa vastaan puolivälieräsarjassa.
Pelillisesti voiton avain oli ilman muuta Hyvinkään ulkopeli, joka kesti kasassa tosin hyvin. Varsinkin Tahkon takatilannepuolustaminen oli tänään todella hyvää, mitä kuvaa hyvin se, että Manse sai 24 kolmostilannetta, joista se pystyi lyömään vain kahdeksan juoksua.
Tahkolla onnistui ulkona myös kriittiset avainpelaajat. Lukkari Petteri Alanen oli tänään parempi lautaselle kuin itse kuuluisuus. Santtu Patova tappoi ukkoja kuin kärpäsiä, Jere Vikström oli takatilanteissa erinomainen ja myös kopparit, Miikka Matikka ja Teemu Nurmio, pelasivat hyvän pelin.
Sisällä Tahko ei ollut parhaimmillaan, sillä etenkin ensimmäisellä jaksolla ykköskärjen peli ei hyrrännyt optimaalisella tavalla. Tahko saakin kiittää varsinkin ensimmäisen jakson voittoa siitä, ett Antti Yli-Saunamäki on peluuttanut koko kauden myös kakkoskärkeä ja tänään kakkoskärki oli se, joka teki ensimmäisellä jaksolla tilanteet Juha Niemelle. Ja kyllähän Niemi lyö, kun lyömään pääsee.
Itse asiassa koko Tahkon jokeriosasto ansaitsee tänään ison kiitoksen. Niemi oli kotiuttajana elintärkeä ja Juha Korhonen purki varmasti vaihtotilanteita ja säesti Niemeä myös kotiutuksissa. Myös Lauri Vierimaa on aivan eri juoksussa kuin vielä kuukausi kaksi sitten.
Tahko oli tehnyt myös kotiläksynsä, sillä siellä tiedettiin tarkkaan, minne ja kenelle esimerkiksi lyhyet kotiutukset kannattaa lyödä.
Kaiken kaikkiaan hieno esitys Tahkolta ja todella upea asia myös pesäpallon kannalta, että ainakin tämä välieräsarja jatkuu kolmen ottelun yli.
Entä sitten Manse?
Mansella petti tänään kotiutukset. Kärki teki Samu Vainikaisen, Juuso Myllyniemen ja Tuomas Jussilan johdolla hyvin tilanteita ja myös Henri Puputin ja Juha Puhtimäen kärkilyöntimäärät olivat kärjen tavoin hyvää tasoa. Eivät Vimpelin eilisiä lukemia, mutta ihan riittäviä. Mutta kotiutus ei sitten toiminut – toki pitkälti myös siksi, että Tahko takatilannepelaaminen oli todella hyvää.
Ehkä Mansella on miettimisen paikka sen suhteen, miten sisäpeliä juoksutetaan. Juhani Lehtimäen pelinjohtaminen perustuu varmasti pilkuntarkkaan tilastomatematiikkaan, mutta kyllähän hänen pelinjohtamisensa on tässä mielessä myös ennalta arvattavaa ja kaavamaista. Tietenkin Mansella on hyvät pelaajat, että tällainen pelaaminen riittää useimmissa tapauksissa, mutta mitä sitten tapahtuu, kun se ei toimikaan – kuten tänään tapahtui?
Mansen ulkopeli on edelleen huippuluokkaa – olkoonkin, että Hyvinkää oli löytänyt hyvät iskun kohdat varsinkin lyhyille kotiutuslyönneille.
Eli mikä on prognoosi ottelusarjan jatkosta?
Manse on totta kai edelleen suosikki, mutta ei Hyvinkää ole vailla mahdollisuuksia edes Kaupissa.
Jos se pidettyä ulkopelinsä yhtä hyvässä kuosissa kuin tänään ja sitä kautta jaksot tasaisena, Tahkolla on pelottavan kotiutusarsenaalinsa ansiosta mahdollisuus raapaista jaksovoitto vaikka yhdellä lyönnillä. Tänään sen yhden ratkaisevan lyönnin löi kolmen juoksun arvoisen kunnarin lyönyt Kalle-Tapio Huusko.
Ja näinhän Hyvinkää voitti myös pitkälti Kouvolan – lyömällä juoksunsa oikeassa paikassa. Tahkolle on annettava iso tunnustus siitä, että se tuonut ylimääräistä ja jopa odottamatonta väriä pudotuspeleihin eikä tarina ole vielä edes päättynyt.